Miks ei

Jo kauan sitten syksyllä julkistettiin Savonlinnasalin konserttiohjelmisto. Marraskuun lopulla näytti olevan Laura Voutilainen olevan tulossa aloittelemaan Miks ei -konserttikiertuettaan Savonlinnasta. Itse en juuri kuuntele radiota enkä muutenkaan ole musiikin suurkuluttaja. Laura ei ole koskaan ollut suuri suosikkini, mutta setä innostui konsertista. Pitihän minun sinne sitten seuraksi lähteä.

Monen menon viikonlopun sunnuntaille sattui myös konserttipäivä. Emme olleet yleisössä yksin, vaan 800-paikkainen Savonlinnasali oli miltei loppuunmyyty. Hieno homma, sillä kaupungissa oli tapahtumaruuhkaa ja täsmälleen samalla kellonlyömällä alkoi tämä Lauran konsertti ja tuomiokirkossa Pepe Willbergin ilmainen Sydän Suomessa -konsertti. Yleisöä riitti yllin kyllin kumpaakin tilaisuuteen, vaikka pitkin päivää oli ollut monia rientoja, mm. teatteria Linnalassa ja Suomalainen messu seurakuntakodissa.

Kuten jo mainitsin, Laura ei ole ollut musiikkimaailman suosikkejani, mutta ei toisaalta kyllä inhokkikaan. Konsertissa kuultiin paljon kappaleita uudelta levyltä, mutta "vanhat tutut" olivat minulle melkein yhtä vieraita, paitsi Kerran-biisi. Se jäikin sitten oivalliseksi korvamadoksi koko illaksi ja iltaa seuraavaksi yöksi.

Armoitettu esiintyjä tämä energinen nainen kyllä totisesti on. Ajatuksia herättävät, punnitut välispiikit tulivat rennosti ja hauskasti, konsertti eteni jouhevasti, ohjelmisto oli koottu onnistuneesti rauhallisista, melodisista kappaleista ja räväkkää, vauhdikasta  menoa sisältävistä tanssivarvasta kutittaneista biiseistä. Sinänsä olikin turhauttavaa istua pylly tiukasti penkissä. Meno lavalla oli irroittelua parhaimmillaan, mutta yleisössä ei samaan pystytty paitsi taputtamalla kämmenet helliksi.

Koska kaikki pysyivät kiltisti paikoillaan, pystyin järkkärin tykimmän objektiivin avulla napsimaan konsertista kuvia. Aluksi olin varovainen enkä liikoja laulattanut kameraa, sillä pelkäsin kameran äänten häiritsevän vieruskavereita. Istuimme rivillä 23, joten olimme kaukana lavasta. Siksi kaikki kuvat ovatkin enemmän ja vähemmän tärähtäneitä eivätkä ne kestä tarkempaa tarkastelua.

Ensimmäisellä puoliajalla Laura esiintyi tyylikkäässä housupuvussa, hiukset auki ja huiman korkeissa koroissa, paitsi silloin kun viskasi korkkarit syrjään ja jammaili paljain varpain.

Konsertissa leikittiin, että kuljimme samaa matkaa aamusta iltaan. Lauran sormien napsautuksella pimeään saliin saatiin aamun keveä valo.

Toisella puoliajalla Laura esiintyi tyttömäisessä mekossa tukka nutturalla ja näytti aivan teinitytöltä, samalta kuin omat lapset yläasteikäisinä. Sitten tuo teini-Laura lavalla jutteli, miltä tuntuu olla nainen tässä iässä, kun lapset lentävät pesästä ja itse joutuu miettimään, onko enää kenellekään tarpeellinen.

Sedältä kyselin, häiritseekö kameran äänet konserttielämystä. Vastaus oli kielteinen. Kun Laura sitten lavalla innostui jammaamaa hullun lailla, annoin minäkin kameran laulaa. Niitä kuvia tuli aika älyttömästi... osa oli täysin tärähtäneitä ja kaikki loputkin olivat enemmän ja vähemmän vinossa. Onneksi on kuvankäsittelyohjelma...

Enkä sitten enempää höpisekään. Pistäkää Spotifystä Lauraa soimaan ja katselkaa kuvia. Tervetuloa mukaan konserttitunnelmaan!