Mässäyspostaus

Lienen ollut entisessä elämässäni karhu. Pitkin kesää keräsin uuraasti uumilleni vararavintoa jaksaakseni uneksia läpi pitkän, pimeän, kylmän ja synkeän syksyn sekä sydäntalven. Koska kuitenkaan ei ihmislapsi voi vetäytyä koko talveksi unten maille, koomaan ihan muuten vain ja tankkaan edelleen hurjasti hiilihydraatteja ja herkkuja. Päässä ei ole yhtään ajatusta tai jos on, niissä ei ole järjen häivää.

Herttaisinta tässä epäilyksen maailmassa on, että kun tänään työkaverille kerroin ajatuksistani, hän kertoi heti uskovansa, että kuuluu samaan karhuperheeseen. Ihanaa, etten ole yksin!

Herkkutankkausta en ole siis ole unohtanut. Viime viikolla torstai-iltana istuin ystävien kanssa iltaa Caperossa, parhaassa paikallisessa pitseriassa. Toinen ystävistä oli vieraillut Saksanmaalla ja sieltä saimme tuliaisia. Ihan kokonaiset pullolliset jotain lientä... Pikkiriikkiset pullot Kölninvettä! Hauska idea!

Ruokalistalla on paljon herkullista ja hyvää syötävää. Olen yleensä kovin kaavoihin kangistunut ja valitsen luotettavan ja taatusti maistuvan Gorgonzolan, mutta tällä kertaa heittäydyin hurjaksi ja poikkesin perinteistä. Tilasin nyhtöpossupitsan. Enkä pettynyt! Vieläkin nousee vesi kielelle kun herkkua ajattelen...

Ensin alkusalaattia kukkurallinen lautanen ja...

sitten syötävän hyvä pääruoka!

Toinen kamusista päätyi syömään samanlaisen pitsaläpyskän kuin minä, mutta toisen toivelistalla oli ihan Special pitsa.

 Lauantaiaamuna töissä oli vastassa väsynyt viherkasvi, joka oli vallan pitkälleen heittäytynyt.

Kukan roudaaminen asiakastiloista kirjastoauton talliin olikin hyvä aamujumppa. Pitkänhuiskea kasvi ja julmetun painava ruukku olivat haasteellinen yhdistelmä.

Lauantain työpäivä oli siinä mielessä virkistävää vaihtelua, että siellä oli Kansainvälinen Savonlinna -viikon tapahtuma ja paikalla pyörähteli normaalia enemmän väkeä, kuulimme venäläisen kuoron konsertin kahteen otteeseen ja olisi ollut tilaisuus katsella burmalaista sadonkorjuutanssia. Lapsille oli askartelupiste ja venäläisestä pop up -kahvilasta sai ostaa herkkuja huokeaan hintaan. Minäkin päiväkahville ostin kahvin kaverksi blinin hillosilmällä.

Kun työpäivä oli paketissa, tytöt olivat jo parkkipaikalla odottamassa. Ajelimme saman tien mummolaan äidin herkkupatojen äärelle. Siellä vielä ihmettelimme isälle ostamani isänpäiväorkidean erikoista väriä. Valkoinen orkidea on siniseksi värjätty ja siksi niin lumoava.

Sunnuntaina keksin kokata pariakin uuniruokaa ja samoilla lämpimillä voisi pikaisesti pyöräyttää vähän kahvileipää. Viikolla oli setä paistanut kananmunia ja jäljelle jäänyt yksi ainokainen muna oli päässyt nahistuneen paprikan viereen jääkaappiin selventävän kyltin kera. Tämä oli minusta herttaista ja hauskaa.

Halusin kokeilla erikoista uutuutta, josta olin sattunut kuulemaan. Vihreän kuulan puolikkaat asettuivat nätisti torttutekeleille.

Paistaminen jäi kuopuksen hoidettavaksi, sillä itse pyrähdin koiralapsen kanssa haistelemaan talven tuloa ulkoilmaan. Kuumuus oli saanut karamellit villiksi ja karkinpuolikkaat olivat valuneet taikinan viereen. Nokkela lapseni oli lusikan avulla nostellut karkkisilmät takaisin paikoilleen. Niin näistä uuden sukupolven tortuista tuli kauniita ja hirmuisen herkullisia.

Luumutortut taiteli kuopus. Tuli perinteisiä tähtitorttuja ja hienoja torttuenkeleitä.

Mmmm, nam!

Maanantaiaamuna piti ensimmäisenä asioida hammaslääkärissä. Edellisenä tiistaina pureskelin niin ponneikkaasti että takahampaasta lohkesi palanen. Seuraavana aamuna pirautin hammashoitolaan ja onnekseni sain peruutusajan näin nopeasti. Jos olisi ollut särkyä, olisin toki päässyt hoitoon heti, mutta onneksi selvisin ilman tuskaa tästä onnettomuudesta. Kai se on niin, että tämä hammaskalusto on jo niin kauan palvellut, että hapertumista on havaittavissa.

Töihin olin menossa vasta iltavuoroon, joten työkamusen kanssa kiersimme kirpparilla tekemässä löytöjä (niistä myöhemmin) ja tankkasimme lounassalaatit Sokoksen Kulma-kahvilassa. Maistui!

Tiistai-iltana töistä tulijaa ilahdutti kotipihaan viritellyt talvivalot. Laiha kerros on lunta maassa ja sekin valaisee, mutta kyllä nämä pimeyden keskellä loistavat pienet tuikkuset ovat talvi-iltojen iso ilo.

Tänään palasin kotiin mutkan kautta suoraan ja katselin pitkästä aikaa ympärilleni avoimin silmin. Taivas oli Fazerin sininen...

Jos olisin valinnut suoran reitin, en olisi jäänyt avatun sillan taakse odottamaan, jotta laiva lipuu kohti alavirtaa ja ohi Olavinlinnan. Onneksi ei ollut kiire.

Ei talvikoomaajalla ole koskaan kiire. Vaikka välillä ehkä pitäisi...