Suppiksia riisipedillä

Periaatteenani on, ettei säästä valiteta. Siitä kun ei ole mitään hyötyä. Sade ei lakkaa eikä helle hellitä, vaikka kuinka päivittelisi. Pakkasen paukkuminen ei vähene eikä myrskytuuli tyynny, vaikka koko kansakunta yhteistuumin aiheesta valittelisi.

Nyt kuitenkin totean, että jatkuvat sateet lienevät huuhtoneet Kotosen tädin puhdin, tomeruuden ja ahkeruuden mukanaan sadevesiviemäreihin. Pakolliset askareet hoidetaan hoiperrellen, mihinkään ylimääräiseen ei virtaa piisaa. Väsymys ahdistelee ja mieli tekisi vetäytyä talviunille karhujen lailla. Jäsenissä asuu uupumus eikä uni virkistä. 

Periksi ei parane antaa, vaan on sinneltävä ja pyristeltävä saamattomuuden ikeestä takaisin tavanomaisiin tunnelmiin ja toimiin. Jospa reilun viikon päästä alkavasta lomasta löytyisi piristysruiske pimeyteen tai ehkä kirpakan talvisään saapuminen työntää tympeyden tieltään.

Tänään puoliso kotiutui anivarhain yötyöstä. Minä vain käänsin kylkeä ja jatkoin unia. Kovin myöhään en jaksa nukkua, joten vähän ennen kahdeksaan kömmin suihkun kautta aamukahville ja omituisen aktiivisuuspuuskan vallassa säntäilin pitkin kotia järjestyksenpito mielessä. Tiskipöytä tyhjeni, pyykit silenivät silitysraudan alla, viimeistelin parit käsityöt, kiikutin vetelehtimään jääneitä tavaroita takaisin paikoilleen ja laputin kirpparille meneviä myytäviä.

Sedän herättyä hörpin lisää kahvia minäkin ja pian jo olimme menossa. Kirpparin kautta kieppasimme ajelemaan kohti Luotojärveä. Setä halusi tuoda vielä halkokuorman talven varalle ja minä näin tilaisuuden metsäretkeilyyn koittaneen. Metsä on maailman parhain akkulaturi!

Kaupungissa ei lunta näkynyt, mutta Luotojärvellä oli paikoin pieniä lumilämpäreitä. Ilma oli kylmän raikas, joten ei ihmekään, että maakin jo sai valkoista peitettä. Äidin kanssa suunnistimme silti suppismetsään sienen kuvat silmissä. 

Tuskin ennätimme sammaleille astua, kun taivaalta alkoi sataa lumirakeita, kuin hääparin niskaan heiteltäviä riisiryynejä.

Koska emme ole sokerista, emme säikähtäneet sadetta. Säidenhaltija siitä suivaantui ja sakeutti sateen sankaksi. Silti emme antaneet periksi vaan haalimme saalista sankkoon.

Tämänpäiväiset lumihiutaleet olivat todellakin kuin riisiä, joten näytti siltä kuin sinnikkäät sienet olisivat kasvaneet riisialustalla.

Samoilla apajilla suppilovahveroiden kanssa kasvoi hassuja sateenvarjosieniä. Näitä emme poimineet.

Sillä aikaa kun saalistimme, tulomatkalla sulana ollut metsäautotie sai lumipeitteen.

Mummolassa oli riisiä rappusillakin.

Sateen keskellä onnistuimme poimimaan kolmeneljäsosa sankollisen herkkuja.

Kotiin ajellessa päivä pimeni illaksi.

Kotona odotti sienisaalistuksen tylsin osio eli sienien siivoaminen. Piti vain käydä tomerasti töihin ja niin sain sienet pannulle paistumaan. Niistä irtosi reilusti vettä.

Melkein sankollinen sieniä kutistui aika vähäksi pannulla. Mutta näistä riittää aineksia moneen herkkuun pitkin talvea. Siitä olen iloinen!