Sankoittain saalista

Eilen kiirehdin työpäivän jälkeen pikapikaa Taito Shopille, jossa vietettiin Roosa nauha -pävää. Paikalla oli mm. oman paikkakunnan neulesuunnittelija Titta Järvensivu esittelemässä upeita sukkamallejaan. Ujous iski enkä kehdannut kysyä, olisinko voinut kuvata näytillä olleita upeita kirjoneulesukkia. Mallit olivat myytävänä ja hetken harkitsin vetoavan kauniiden mustikka- tai vallan veikeiden kettusukkien ohjeiden ostamista. Mutta koska ehdin aina vaan suunnitella enemmän kuin ikinä toteuttaa, päätin jättää nuo houkutukset ahkerammille tekijöille.

Helsingin kädentaitojen messuilla oli Taito Shopin osastolla tarjolla houkutteleva kokonaisuus: kolme Roosa nauha -lankavyyhteä ja uusin neuleohjekuvasto ämpärissä. Olikohan siinä vielä jotain muuta...? En ostanut pakettia messuilta ja jälkeenpäin se vähän kadutti.

Nyt luin lehdestä, että sama tarjous oli rantautunut myös paikalliseen Taito Shopiin, tosin vain niin kauan kuin tuotteita riittäisi teemapäivänä. Töihin oli pakko mennä, joten en päässyt heti aamusta pitämään puoliani. Melkoinen onnenpekka ja Hannu Hanhi taidan olla, sillä ehtiessäni vihdoin myymälään, jäljellä oli tasan yksi ämpäri! Enempää en tarvinnutkaan. Ämpärissä oli jo valmiina neuleohjekuvasto sekä Roosa nauha -servetit. Itse sai valita kolme vyyhteä Roosa nauha -lankaa sankon täytteeksi. Valittavia värejä oli paljon. Neljästä hyvästä en pystynyt karsimaan yhtä pois, joten ostin sen vielä ylimääräisenä.

Vielä on tekemättä monet lapaset edellisestä ohjevihkosta, mutta nyt on jo uusia ohjeita jonossa. Ei lopu tekeminen ihmiseltä, ei.

Tänään autoilimme sedän kanssa Luotojärvelle. Omenamehua varten veimme kaikki tyhjät lasiset mehupullot odottamaan täytettä ja samalla pääsin akkujenlatausreissulle metsikköön. Vaikka olin ohjelmoinut silmäni näkemään vain suppilovahverot, en voinut silti olla näkemättä äidin kauniita kukkia kotipihassa ja valtaisaa puolukkamarikkoa metsän siimeksessä.

Vaan löytyihän niitä suppiksiakin!

Näitä en poiminut

Ensin löytyi vain hajasieniä tai pieniä esiintymiä. Mutta sattumalta kävelin suoraan suureen sieniesiintymään. Huhuilin äidin samoille apajille, omaan sankkoon ei olisi koko paljous sopinut.

Kun astiat olivat täynnä, ihastelin vielä niin kauniita, mutta niin myrkyllisiä, kielon marjoja.

Piispanhiippaa en poiminut.

Autolle palatessa kaikilla oli täydet saalissankot. Metsäseuranani olivat isä ja äiti. Isä oli kiertänyt parhaat paikat, sillä hänellä astia täyttyi ensimmäisenä.

Sain kotiin mukaan myös isän saaliin. Tosi anteliasta! Mutta kylläpä taas sieniä käsitellessäni mietin, että poimiminen ja syöminen on mahdottoman mukavaa, mutta putsaaminen ja säilömisen valmistelu on  puuduttavaa. Varsinkin kun saalista on saatu näin ruhtinaallisesti.