Se on syys

Ei se kyllä yhtään auta, että koko ajan yrittää talla pohjassa ehättää käydä joka paikassa ja tehdä kaikkia asioita. Kun ei, ehdi niin ei ehdi. Tänä vuonna olen erityisen sinnikkäästi yrittänyt olla hyvä ihminen ja osallistua kaikkeen mahdolliseen ja vauhti on vain kiihtynyt mitä pidemmälle vuosi on ehtinyt. Nyt kun kalenterin mukaan kesä alkaa kääntyä syksyksi, on pakko nostaa jalkaa kaasulta ja ottaa aikaa hengähtämiselle. Ei sitä ihminenkään jaksa koko aikaa kukoistaa, voi käydä kuten matkalaukkuorvokeille.

Ihmisellä on koti siksi, että on paikka johon voi mennä ja jossa voi olla ja jonne on hyvä palata reissuilta. Olen tainnut ymmärtää asuntosäästämisen vähän väärin... ei kotia tarvitse poissaoloilla säästää, se saakin kulua! Välillä on välähtänyt mielessä ihan koti-ikävä, kun joka viikonloppu on ollut jotain menoa ja viikot menevät töissä.

Koti on kuin lautasellinen hyvää, konstailematonta uutispuuroa, kotimaisesta reilusta rukiista rakkaudella hitaasti haudutettu. Sitä herkkua sain lautasellisen nautiskella viime viikonloppuna Prisman sadonkorjuumarkkinoilla.

Kun lapset olivat pieniä, perheemme oli yksi paketti, joka oli yhdessä joko kotona tai reissussa. Nyt kun lapset ovat lentäneet pesästä, yritän tasapainoilla herkällä seitinohuella langansäikeellä, että olisin kaikille mahdollisimman joustava ja paikalla kun tarvitaan. Siksikin olemme singahdelleet ilotulitusrakettien lailla sinne ja tänne ja vielä tuonnekin. Silti on koko ajan tunne, että pitäisi enemmän. Miksiköhän ajattelen, että minun pitää liikahtaa, jos haluan tavata lapseni ja vanhempani? Mistä se kumpuaa tämä ainainen syylliSYYS? Yhtä  pitkä matka on toisinkinpäin.

Syyllisyyttä ei onneksi tarvinnut kokea töissä, kun kesälapset lensivät takaisin koulumaailmaan. Yleensä on tapana muistaa lähtijää jollain pienellä muistamisella, joten olin hyvin hämmentynyt, kun itse sain yhdeltä lähtijältä niin lämpimästi kirjoitetun kirjeen, ettei kukaan ole koskaan niin kauniisti minulle kirjoittanut ja lahjakortin Taito Shopille. Pikkuisen laitoin omasta pussista lisää ja sain hankittua ihanat Ebba Masalinin koulutaulujen pohjalta tehdyt keittiöpyyhkeen ja leikkuulaudan.

Toinen koulunpenkille palaaja toi kukkia ja suklaata. Suklaan söin jo, mutta tulilatva se vain jaksaa ilahduttaa kauniilla kukinnallaan. Joka päivä muistelen vähän haikeudella näitä mainoita nuoria, joiden kanssa oli ilo tehdä kesän ajan töitä.

Kesätyöntekijät ovat pestinsä jo lopettaneet, mutta vakihenkilökunta lomailee edelleen. Tädilläkin oli ilo jäädä jälleen kesälomalle. Tai siis huomenna, maanantaina, alkaa kesäloman kolmas pätkä. Vain viikon lomasesta on kysymys, mutta jos säätieteilijöihin on uskominen, tulee olemaan tämän kesän parhaat lomasäät...

Loman kunniaksi käväisin lähikaupassa irtokarkkiostoksilla. Ajattelin sillä lailla sokerihumalalla irroitella... No en nyt sentään, mutta hiukan huvitti tuo pussin paino. Tokko olisin tasan kiloon onnistunut osumaan, vaikka olisin kovasti yrittänyt!

Lomalle laskeutuminen alkoi mukavissa merkeissä, kun pääsin kahvittelemaan kahden kamusen kanssa Sokoksen Kulma-kahvilaan. Huonoilla eväillä olin ollut töissä, joten kahvihampaan kolotuksen lisäksi suolenmutkassa oli tyhjä paikka. Siksi piti ostaa sekä suolaista että makeaa kahvileipää. Kinkkupiirakka oli hurjan hyvää, mutta kinuskijuustokakku ei ollutkaan ihan suun mukaista. Pala oli reilun kokoinen eli muhkea. Noloa oli jättää tähteeksi, mutta kun ei sielu sitetänyt syödä kaikkea.

Kamuset nauttivat "kahvinsa" jalkalaseista.

Kahvila ei muuten tarjoa ilmaista Internet-yhteyttä. Syykin on hyvä!

Koska olen huono tytär ja kehno äiti, en tänä viikonloppuna pistäytynyt sen enempää vanhempien kuin lastenikaan luona. Mutta hämmennyin vallan, miten paljon yhden viikonlopun aikana voi saada aikaiseksi, kun pysyttelee omalla tontillaan. Tosin vähän ensin eksyimme puutarhamyymälän syysaleen...

Alesta tarttui ihan vahingossa mukaan pallohortensia ja maljakataja. Muuten vain lankesin ostamaan syysistutuksiin uusia kukkia. callunaa, marjakanervaa ja hopeanhohtoisen kasvin, jonka nimeä en muista. Näitä syyskukkia suunnittelin jo ränsistyneiden orvokkien paikalle matkalaukkuun.

Pallohortensialle ja katajalle pitäisi pihalle kaivaa montut. Mukavasti levinneen kartiovalkokuusen alle puristuksiin on aikojen saatossa jäänyt pikkuruinen onneton siilikuusi, joka viime vuosina on hätäpäissään kasvattanut yhden pitkän siipan. Sen voisi samalla pelastaa ahdistumasta isompansa alle. Ja kun kaivelemaan kerran käydään, päätin että monta vuotta ruukussa kitunut kartiovalkokuusi pääsisi samassa saumassa kunnon multaan.

Yksittäisiä reikiä nurmikkoon on turha ripotella. Entistä havuistutusta voisi kätevästi vähän kasvattaa! Niin... kätevästi?

Sai siinä lapio kerran jos toisenkin heilahtaa ennen kuin turpeet oli siirretty edestä pois. Ihan itse koko alan lapioin, joten saa kai tässä pikkuisen polleeta olla!

Kottikärrykin osoittautui ihan lekkeripeliksi, ei tila riittänyt alkuunkaan. Turvekasat odottavat nurmikolla ensi viikkoon, että setä auton peräkärryllä kuskaa ne kaatopaikalle puutarhajätteen joukkoon.

Kuvien ottamisen jälkeen kasvit pääsivät paikoilleen, mutta homma on silti vielä ihan vaiheessa, sillä mullan päälle tulee vielä suodatinkangas (,jota luulin meneväni huomenna kaupasta ostamaan, mutta setä kaivelikin aiemmin ostetun paketin jemmoistaan autotallin uumenista), kivet nurmikon reunaan ja haketta kankaan päälle maisemointitarkoituksessa.

Palataanpa vielä katselemaan, kuinka matkalaukun orvokit olivat kesän kuluessa vallan villiintyneet. Ihan holtittomia ovat jo, vaikka jossain vaiheessa yritin epätoivon vimmalla kasvustoa uudistaakin leikkelemällä osan taimista lyhyemmiksi.

Kurittomille kukkasille esittelin kompostia sisäpuolelta ja matkalaukkuun virittelin uudet asetelmat syyspäivien iloksi.

Kesän kääntyessä syksyksi tempaisimme taas esikoisen kanssa pistämällä pystyyn kirppispöydän linja-autoaseman kirpputorille. Kahdessa viikossa emme vielä päässeet eroon kaikesta turhasta, joten pöydänvuokraus jatkuu. Aika hyvin olen onnistunut välttämään uusien tavaroiden kotiin kantamista, vaikka päivittäin kirpparilla pyörähdänkin pöytää järjestelemässä.  Jotain on joskus ihan pakko korjata toisista pöydistä talteen. Kuten tänään tuo palanen Marimekko-kangasta.

Edellisessä postauksessani hämmästelin kasvun voimaa, kun viileänäkin kesänä satoa saadaan. Siitä jäi kokonaan puuttumaan mansikkakatsaus ja amppelitomaattien hehkutus. Nämä kaksi kasvia napottavat terassin reunalla vieri vieressä ja yhteistuumin ilahduttavat. Mansikka kypsyttää marjoja harvakseltaan, mutta sinnikkäästi. Tomaatti tuottaa suunnattomalla innolla pieniä ja makeita hedelmiä, jotka ovat kuin karamellejä. Ne on tullut syötyä sitä mukaa kun kypsyvät, joten kuviin saakka pikkutomaatit eivät ole päätyneet.

Olenko jo kertonut kotipihan vadelmapuskan kohtalosta? Luullakseni en... Leikkelin siis viime syksynä vanhat vatunvarret pois, ettei vattumaastani tulisi pelkkä pusikko. Se oli huono idea, sillä talvipakkasilla puput löysivät uudet ja tuoreet vadelmanvarret ja nakersivat nälissään melkein koko vattupusikon maan tasalle. Muutama varsi jäi. Niiden sadosta ei paljon pakastettavaa kerry.

Kun eilen porhalsin pitkin pihamaata, potkaisin vahingossa nurin pienen tatin,

Nurmikon tarkempi tarkastelu osoitti lähistöllä kasvavan toisenkin pienen sienen ja vielä sitäkin pienemmän lilliputtitatin.

Koska olen viettänyt harvinaisen paljon aikaa kotona, kerkesin leipomaan pitkästä aikaa sämpylöitä ja pienen, vikkelän marjapiirakan oman pihan herukoista.

Lämmin syyssää ja iloisesti paistanut aurinko kruunasivat kotipäiväni. Iltapäiväkahvit tarkeni mainoisti nautiskella terassilla ja sitä lystiä ei tänä kesänä ole liiaksi ollut tarjolla.

Koska ihminen ei elä pelkästään herkuista, piti kokata erikoisen väristä kaalilaatikkoa suippokaalista ja porkkanoista. Nam nam. Syksy maistuu mainiolta!