Syysloman startti

Hupsis, aika äkkiä hurahti yksi viikko villiä vapautta ilman työelämän velvollisuuksia. Melko vakuuttunut olen siitä, että lomapäivissä on paljon vähemmän minuutteja ja tunteja kuin normiarjessa. Muuten ei ole mitenkään selitettävissä loman nopea hupeneminen ja se, etten mitään saanut aikaan.

Loman alkajaisiksi ajelimme sedän kanssa hakemassa minulle lomakaveriksi lainaan kuopuksen koiralapsen Mikkelistä. Menomatkalla pysähdyimme Juvan ABC:llä hörppäämään sumpit, muita kuvia ei tuolta reissulta olekaan.

Iltalenkillä ihailin auringonlaskun värileikkiä taivaankannella.

Koiralapsen kanssa leikimme pehmolelunretuutusleikkiä niin tarmokkaasti, että lelu hajosi. Seuraavana päivänä ostin kirpparilta uuden retuutettavan ja pentu tykästyi siihen heti.

Uusi lelu pääsi keskiviikkona mukaan, kun isä ja äiti hakivat minut ja koiran lomanviettoon maalle. Menomatkalla pysähdyimme Kerimäelle sen verran, että vanhempani kävivät vesijumppaamassa. Me koirulin kanssa lenkkeilimme sillä välin Herttuan kuntopolulla ja valitsimme kolmesta vaihtoehdosta pisimmän, joka oli reilun viiden kilometrin lenkki. Matkan varrella oli monenlaista nähtävää, mutta edellä häntä pystyssä porhaltanut karvakaveri ei oikein malttanut pysähdellä kuvaussessioita varten. Muutamaan otteeseen sentään sain vauhtia vähän toppuutettua ja napattua herkulliset kuvat punastuvista puolukoista ja edelleen napakan herkullisena varvikossa sinertävistä mustikoista.

Luontopolku oli suurimmaksi osaksi ihan pururadan oloinen tienpohja, mutta löytyi sieltä matkan varrelta pari kapeampaakin polkuosuutta ja samalla reitillä liikkui muitakin. Ihmisiä ei näkynyt, mutta muunlaisia mönkijöitä kyllä.

Toukkataiteilija on väkertänyt koivunlehdestä nallennaamaisen kaverin.

 Luontopolulla pääsi välillä patikoimaan pitkin hiekkaharjua.

Lopulta pääsimme perille kohteeseen eli Lipettiin. Täällä oli tarkoitus viettää koko loppuviikko ja viikonlopuksi odotin kaveriksi kummityttöä.

Äidin ja koirulin kanssa teimme pikaisen katsauskävelyn Lipetin ja Käpälämäen maisemissa. Puita oli kaadettu valtaisa määrä ja maisema oli valaistunut kummasti. Metsäkone möyrysi alueella puita korjaamassa melkein koko lomasen ajan. Vaan ei tuosta häiriötä ollut.

Rantamaisema on aina kuvauksellinen.

Yö kesäkäyttöön tarkoitetussa mummonmökissä oli kaikesta lämmittämisestä huolimatta kalsea, sillä petivaatteet olivat kylmänkosteat. Aamulla heräsin kuuden kantturoissa vahtikoirani vaimeaan vinkumiseen ja mietin puoliunessa, että näkeeköhän se unta. Kun vinkuna muuttui hätääntyneeksi, nousin katsomaan, mistä mahtoi olla kyse. Koiralapsi oli työntänyt kuonollaan keittiön ja eteisen välisen oven rakoselleen ja livahtanut porstuaan. Ovi oli saman tien painunut kiinni ja koira jäi eteiseen jumiin. Melkoisen suuri riemu syntyi, kun ovesta kurkistin ja koiran pois pinteestä pelastin.

Varhaista oli, mutta koska olin koko yön odottanut aamua ja yön loppumista, nousin ylös ja aamukahvin keittoon. Ensin pistelin poskeeni sämpylän ja toisen kahvimukillisen kaverina herkuttelin Kirjastokuningattaren leipomilla mureilla ja herkullisilla pikkuleivillä.

Aamukahvin voimalla jaksoimme koiran kanssa tallustella neljän kilometrin matkan pitkin kylätietä vanhempieni luo. Siellä pohdimme päivän ohjelmaa ja päädyimme äidin kanssa lähtemään sieneen sateesta huolimatta. Sieniretkellä tuli ikävä todellisuus vastaan, kun vuosikausia ihailemani satumetsä oli muuttunut pelkäksi hakkuuaukoksi. Murheellista sinänsä, mutta mitä sitä itkemään. Talousmetsää ei kannata jättää pystyyn lahoamaan.

Suunistettiin suppikseen ja kapsahdettiin kanttarelliin... Tai oikeastaan siinä kävi juuri toisinpäin. Eli äiti oli eniten kiinnostunut rouskuista, mutta minulla oli kiilunut verkkokalvoilla kanttarellien kuva. Niitä löytyi, mutta yllättäen löytyi myös jo suppilovahveroita.

Kanttarellit olivat kasvaneet valtaviksi. Piti sitten tellätä tuohon kuvaan mukaan siro neljänkymmenen numeron saappaanikin mittasuhteita selventämään. Saapas maastutuu maaston väreihin, mutta siinä se on kahden alimmaisen herkun välissä vihreänä,

Sieniä löytyi. Minullakin kävi iso ämpäri pieneksi.

Kun olimme saapuneet metsästä takaisin pihaan, kurkipariskunta töräytteli huutojaan talon viereisellä pellolla ja äidin auringonkukat loistivat auringon kultaa vaikka taivaalta vettä vihmoikin. Ei sää suosinut mökkeilyä eikä metsäilyä, vaikka meteorologit edellisenä viikonloppuna hehkuttivat tulevalle viikolle hienoa syyssäätä.

Oli siinä iltapuhteiksi tekemistä sienien siivoamisessa. Eipä haitannut, näillä herkutellaan talven mittaan vielä monta kertaa.

Kesken sienien siivoamisen meni sähkötkin mökistä pari kertaa ja minähän pinkaisin jälleen metsään. Kanttarellikasa kasvoi ja jonon jatkoksi löytyi vielä mustia torvisieniä. Ilta oli pimentynyt ja keinovalo kellasti kuvat.

Kaiken sienipuuhailun lisäksi ennätin hoidella koiraa ja napsia siitä muutamia otoksia.

Päivän puuhista väsyneenä pötkähdin mökissä petiin. Vaihdoin toiseen sänkyyn, sillä edellisenä yönä vanha päästävedettävä osoittautui turhan lyhyeksi ja patjakin siinä oli vähän liian suuri, joten yö oli mennyt kuopassa. Toivottavasti toinen yö menisi levollisen unen laineilla sikeässä unessa aamuun saakka.