sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Syyslöytöjä

Jahas, niin se vain mennä vilahti tämäkin loman jälkeinen viikko. Viikossa oli kuusi työpäivää, sillä lauantaina oli minun vuoroni kuluttaa penkkiä asiakaspalvelutiskin takana. Esikoinen pyörähti kotona viikonloppuna pakkaamassa kimpsujaan ja itse vain ihmettelen, minne kaikki aika häviää...

Yhtenä päivänä töistä kotiin pyöräillessäni havahduin taivaan erikoiseen väritykseen.


Muuten en mitään erityistä ole viikkon aikana harrastanut tai ympärilläni nähnyt. Tuntuu olevan moottorista vähän veto vähissä, joten kaikki energia kuluu pakollisten puuhien pyörittämiseen. Keskiviikkona sentään jäin töiden jälkeen työpaikalle norkoilemaan, sillä Linnalan kansalaisopiston käsityökursseista oli paikalla pop up -esittely. Ennen esittelyyn kiiruhtamista tankkasin vähän kakkua kirjaston kahvilasta.



Hienoja töitä oli esittelyyn tuotu houkutukseksi. Mutta tänä syksynä ei tarjolla ole mitään uutta, minua kiinnostavaa. Noista juomatölkin nipsuista voisin hyvinkin väkertää käsitöitä, mutta siihen en enää kurssia tarvitse. Valoaskartelu olisi kiinnostanut, mutta kurssille pitäisi ajella Enonkoskelle saakka!




Ihan pihalla -kurssi alkaa jo tulevalla viikolla ja siellä olisi voinut synnyttää hauskoja eläinhahmoja puutarhaan.





Kun sitten porhalsin pyörälle, pyörätelineiden vieressä päivysti sievästi pikkuinen karvakorva.


Torstaina oli erilainen työpäivä, kun työkaverin kanssa suunnistimme avustaviin tehtäviin lähikirjastoon Kerimäelle. Henkilökunnan ainainen vähentäminen ei voi olla vaikuttamatta töiden sujuvuuteen. Yritämme ojentaa auttavan kätemme silloin kun se on mahdollista, vaikka omakin tilanne on toivoton. Vakituista henkilökuntaa kaivattaisiin kipeästi moneen tehtävään, mutta nykyinen maailmanmeno nurinkurisesti pistää rahan ja säästöt ylimmälle korokkeelle. Käytännöllisyydestä viis, työntekijät ovat vain pakollinen paha ja säästöhöylän leikkikenttä.

Ei  sitä keikkahommissakaan jaksa, jos ei välillä tankkaa. Kävimme testaamassa kahvila Kaivopirtin lounastarjonnan ja vaikutuimme. Alkusalaatit olivat oikein hyvät ja muikut vallan mainoin makuiset.


Pääruuaksi söimme ihanan maukasta, samettisen pehmeää myskikurpitsakeittoa talon leivän kera. Järkyttävän hyvää! Onneksi tuonne on niin pitkä matka, ettei joka päivä voi lounastunnilla sinne suunnistaa! Kävisi nimittäin pidemmän pääälle kalliiksi, kotona tehtyihin eväisiin verrattuna vaikka ruoka kohtuullisen hintaista olikin.



Kotiin palasin markkinatorin kautta ja harmittelin, koska lähes kaikki myyjät jo pakkailivat tavaroitaan tai olivat jo poistuneet paikalta. Onneksi sain kuitenkin markkinarinkelit ostettua, se on minun ja esikoisen markkinaherkkua.


Kotona odottikin sitten iloinen yllätys eli uusin tuhti lukupaketti, Kodin Kuvalehti.


Meillä on edelleen kirppispöytä vuokralla ja miltei jokaisena päivänä olen yrittänyt siellä pistäytyä järjestystä ylläpitämässä. En olisi terve, jos en joitain löytöjä olisi kiikuttanut kotiinkin päin.


Valkoinen suurehko leipäkori, valkoista muovia, mutta rottingin näköinen, maksoi ehkä kaksi euroa, tai ehkä vain 1,50. En muista ihan tarkkaan. Mukava kerä vaaleanpunaista ontelokudetta irtosi 2,50 eurolla, keltaiset virkkauslangat maksoivat kaikki yhteensä 2 €, pieni neulottu liina oli euron löytö ja tilkkunorsu maksoi 0,50 €. Pentikin ompputarjottimen ostin omakseni kolmella euron kolikolla. Sydämen muotoinen metallikori maksoi kai sen 1,50... tai ehkä kaksi euroa...


Hauska kolmiosainen liemikuutiopurkki oli upouusi, muoveissakin vielä. Kahden euron sijoituksen tein tähän uuteen keittiöturhakkeeseen.



Pyyhemummo maksoi 0.50 € ja mummon menopeli, pyörän mallinen metallinen pulloteline oli kalliimpi, muttei kuitenkaan liian tyyris ostettavaksi, 2,50 €. Pullotelineeksi kapistus ei meillä päädy vaan viskaan sen ensi kesänä pihakoristeeksi.



Nyt vain mummon kanssa vauhdilla tulevaan viikkoon! Paistakoon aurinko meille kaikille!



2 kommenttia:

  1. Tuo ompputarjotin ❤ ❤ ❤ Ja liemikuutiopurkin olisin kyllä itsekin ostanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisitko jättänyt pyörän ostamatta? Mutta tuo liemikuutiokippo on kyllä ihana <3

      Poista