Syysloman loppu

Vastahan se syysloma alkoi ja nyt se on jo loppu! Töissäkin olen ollut jo monta päivää. Mutta palataanpa vielä viime viikon tunnelmiin.

Perjantaiaamuna meillä oli koiran kanssa taas patikoitavana reitti mökiltä vanhempien luo. Vettä vihmoi, kuinkas muutenkaan. 

Kylätiellä ei ruuhkaa ollut, joten vähän hitaampikin tienylittäjä ehti reunalta toiselle jäämättä kiireisten kulkijoiden alle.

Aamukahvipöydässä pohdimme päivän saalistussuuntaa. Pyysin päästä puolukkaan ja pääsinkin, Vielä ei olisi kiire puoloja poimia, niin paljon tuli raakeita mukana. Hillopuolukat kuitenkin saatiin. Siivoamisessa oli hirmuinen työ!

Metsässä sain kaivaa päästäni pois monta hirvikärpästä ja myöhemmin mökillä koirasta napsin pinseteillä hämmentävän määrän punkkeja. Aika inhoja kesäkavereita nämä.

Aamulla sain tiedon, että kaveriksi odottamani kummityttö olikin sairastunut, eikä tulisikaan viettämään viikonloppua kanssani. Harmitti tietysti, mutta sitten käänsin asian päinvastaiseksi. Mitäpä sitä sitten minäkään enää sadesäässä mökkeilemään, voisin illan tullen palata koiran kanssa takaisin kaupunkiin.

Jääkaappiin olin varannut yllin kyllin syötävää itselleni ja kummitytölle. Niille ei ollutkaan sitten käyttöä. Lettutarpeetkin olin raahannut mukana, joten houkuttelin isän ja äidin perjantai-iltapäivänä lettukesteille Lipettiin ja samalla saunomaan.

Hetkeä ennen kotiinlähtöä löytyi aurinkokin pilvien takaa pilkistelemään.

Saunasta pulahdin hyisen raikkaaseen järviveteen uimaan. Kauaa ei siellä tehnyt mieli lillua, sen verran vilpoisaa vesi oli.

Syksyn merkkejä näkyi jo kaikkialla.

Odottelimme setää meitä hakemaan ja koiran elekielestä  oli luettavissa tutun auton lähestyminen.

Kun noutaja oli saapunut, oli vielä aikaa haistella kukkia.

Lauantaina pyörähdin pikaisesti kirpparilla myyntipöytää järjestelemässä ja sitten vielä metsästin esikoista varten suomi-latina-suomi -sanakirjaa tuloksetta.

Kirppis- ja divarikierroksen jälkeen olikin aika ulkoilla koirakaverin kanssa pitkin lähialueen teitä ja polkuja. Ihan uusia reittejä löytyy, kun narun päässä mennä toheltaa innokas nuuhkuttelija.

Illalla vielä innostuin leipomaan kantarellipiirakkaa tuoreista sienistä ja samoilla lämpimillä pyöräytin pienestä taikinasta voisilmäpullia. Kotona ei tietenkään ollut tuorehiivaa, joten tein ensimmäisen kerran elämässäni pullataikinan kuivahiivalla. Vähän eri tavalla taikina käyttäytyi kuin yleensä, mutta leivonnaisista tuli ihan syötäviä.

Sunnuntaina autoilimme sadesäällä Mikkelissä viemässä koiralapsen takaisin emännälleen. Ikävä tuli heti. Onneksi neuleterapia vähän helpotti.