perjantai 30. kesäkuuta 2017

Taide kuuluu kaikille

Ryminä-ryhmä on rantautunut kaupunkiin! Mielettömän hieno juttu, sillä taitavat tekijät värittävät betoninharmaata kaupunkiympäristöä omien näkemystensä mukaisesti kaupungilta ja Liikennevirastolta hankittujen lupien puitteissa. Uutta ilmettä ilmestyi tällä viikolla neljään paikkaan keskikaupungilla.

Upein teos mielestäni on Kisalinnan seinässä uiskentelevat kalat.



Tottinkadulla, entisen pääkirjaston välittömässä läheisyydessä on maalaus, johon on kopioitu savonlinnalaisittain legendaarinen graffiti. Joitakin vuosia sitten puretun viljasiilon seinässä luki "Elvis oli kala" niin kauan kuin jaksan muistaa.






Eniten katutaidetta ilmestyi Ruislahden kiertoliittymän viereen, rautatien alikulkukäytävään. Näissä töissä on älykännykällä kuvatessa esiin tulevaa lisättyä todellisuutta. En ole ladannut puhelimeeni QR-koodien lukuohjelmaa, joten en vielä päässyt kokeilemaan tätä uutta tekniikkaa.

Ensimmäisessä kuvassa näkyy vielä maalareiden välineitäkin.





Olin liikenteessä loistavassa kesäsäässä, mutta se ei kuvaamisen kannalta ollut ollenkaan otollista. Aikamoiset varjot jäi kuviin, eikä sille mitään mahtanut.









Vanhan aseman viereiseen kallioseinämään on ilmestynyt tuijottavat kasvot. Onkohan tämä työ vielä kesken? Tuo valkoinen alue kaipaisi mielestäni vielä jotain...





Ihmiskäsistä tulee hienoa jälkeä, mutta luonto on lahjakas taiteentekijä myös. Työmatkan varrelta ja kotipihasta löysin seuraavat taideteokset.




















2 kommenttia:

  1. Aivan mahtavaa taidetta ja kukkaloistoa <3 Minusta varjot kuviss ovat osa taideteosta! Metsämansikoita, nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihdoinkin kunnollinen katutaide rantautui tännä Savonlinnaankin. Olen siitä iloinen! :)
      Elämä lellii ja hellii, kesä <3

      Poista