Lomaharjoitus

Kotosen täti pääsi kirmaamaan lomalaitumille yhtä aikaa koulukkaiden kanssa. Tosin sitä oli tällä erää tiedossa vain viisi päivää ja siksi ne piti bookata täyteen ohjelmaa. Nyt kun eletään jo torstaita, olen superryytynyt ja odotan jo maanantaita, että pääsen sitten töihin lepäämään...

Perjantai-iltana saapuivat lapset myöhäisimmällä mahdollisella bussilla. Eihän siinä millään olisi malttanut nukkumaan käydä, joten onneksi seuraavana aamuna ei ollut tiedossa anivarhaista ylösnousua. Juhlakutsuja oli meille tipahtanut kaksin kappalein, mutta vasta iltapäivälle. 

Molemmat juhlat olivat ihanan kotoisat ja lämminhenkiset. Nuoret ylioppilaat olivat niin mainioita ja mukavia, samoin perheensä ja muut vieraat. Herkkuja saimme nautiskella yllin kyllin ja ylenmäärin.

Oman loman alkamisen kunniaksi ostin itselleni orkidean, ulkokukkia kun en vieläkään tohtinut ajatella. Vilpeä tuuli piti ylioppilasjuhlien viettäjät visusti sisätiloissa.

Juhlista oli hädin tuskin selvitty, kun jo sonnustauduimme koko perheen voimin Avensikseen ja autoilimme jälleen Mikkeliin tekemään muuttoa. Useamman hengen voimin tehty urakka hoitui sujuvasti, vaikka koiralapsen mukana olo hieman hidasti kuvioita.

Kuopus koiransa kanssa matkusti mukanamme kotikotiin viettämään parin päivän lomanpätkään hänkin. Oli niin herttaisen hellyttävää, kun hauveli nukkui matkaa pää polvellani.

Seuraavan aamun varhainen herätys ei niin herttaista ollut, mutta kun upeassa auringonpaisteessa, raikkaan aamukasteen piristämässä varhaiskesän aamussa kuuntelin lintujen konserttia, olin ihan iloinen siitä, että olin pienen pakon edessä päässyt nauttimaan tästä kaikesta.

Sää lämpeni hämmentävästi, kun päästiin maanantaihin. Ulkoilla voi jopa ilman takkia! Olikin hyvä, että vanhempani tulivat heti aamusta meille tervehtimään esikoista, jonka piti jo kiirehtiä Helsinkiin. Minä, kuopus ja koira sen sijaan emme matkustaneet Helsinkiin, vaan isän auton takapenkillä mummolaan. Matkan varrelta napattiin seurueeseen mukaan vielä kummityttökin.

Luotojärvellä oli hyvä ulkoiluttaa koiraa ja hämmästellä kaikesta viileydestä huolimatta hyvin edennyttä kesän saapumista. Lisää koira- ja kasvikuvia tulee omassa postauksessaan, mutta en malta olla laittamatta jo tähänkin pikkuisen esimakua tulevasta.

Isä ja kummityttö pistäytyivät katsomassa katiskat. Koiralasta vene kiinnosti kovin. Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, ne hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa... Varsinkin pientä koiraa.

Äidin ja hauvavauvan kanssa tallustelimme metsässä etsiskelemässä korvasieniä. Vähän löysimmekin. Seuraava metsäkuva on mystisen näköinen. Mystisyys ilmestyi kuvaan vahingossa, sillä juuri sillä siunaamalla, kun painoin kameran laukaisinta, koiralapsi päätti kiskaista napakasti taluttimesta. Mietin, onko kuva pilalla vai hieno. Vastaus lienee, että sekä että.

Jälleen löytyi yksi hukkunut hommahanska. Keskeltä metsää metsäautotien urasta.

Mustikanvarpujen tarkastelu sai mielen tyytyväiseksi. Tosi paljon kukkia! Jos vain pölyttäjiä riittää eikä muita vastoinkäymisiä tule, mustikkasadosta voisi tulla hykerryttävän runsas.

Seurueemme yöpyi mummolan vintillä. Koiruli heräsi viideltä ja alkoi liikuskella huoneessa. Se oli ihan hiljaa muuten, mutta kynsien rapina lattiaa vasten kuului hyvin. Yhtäkkiä tajusin, että joku hengittää ihan lähellä... Kun avasin silmäni, koiran silmät olivat noin kymmenen sentin päässä omistani ja voi mikä riemu alkoikaan, kun karvainen kaveri näki silmieni avautuvan. Silittelin pehmoista turkkia puoliunessa ja koira asettui hetkeksi aloilleen. Kun se alkoi taas kävellä huoneessa, päätin nousta ylös ja viemään koirulaisen pihalle ja metsäkävelylle.

Teimme reilun tunnin kävelyn pitkin heräileviä metsiä ja olin hieman hirvityksen vallassa, sillä tiesin alueen karhuhavainnoista. Puhua pälpätin narun päässä pinkojalle, vaikkei se minuun juuri huomioita kiinnittänytkään. Mutta ajattelin, että ainakin nalle kuulee, että metsätiellä joku liikkuu ja älyää pysyä poissa.

Kerkesimme kävelyn jälkeen köllötellä hetken ja keitellä kahvitkin, ennen kuin muut nousivat ylös. Meillä oli selvät sävelet päivän ykkösohjelmaksi. Perunat piti saada mullan alle kasvamaan.

Perunanistutuskoneella työ oli nopeaa ja kevyttä. Ei siinä kauaa nokka tuhissut, kun vaot olivat valmiit ja saatoimme tyytyväisinä tarkastella työmme tulosta.

Äidin kukkapenkeissä aina kukkii jotain.

Kun Kotosen setä oli yötyön jälkeen nukkunut tarpeeksi ja kampeutunut ylös sängystä, hän tuli hakemaan meitä reissulaisia pois mummolasta. Paluumatkalla vierailimme Annukka-serkun luona ja pääsimme koemaistelijoiksi erikoisruokavalioleivonnaisiin. Serkulta oli tilattu leivonnaiset tulevan lauantain valmistujaistilaisuuteen ja koska vieraiden ruokavalioissa on monenlaisia poikkeuksia, serkun piti pistää reseptit testiin. Hyviä olivat, kyllä noilla ohjeilla juhlaleivonnaiset takuulla onnistuvat!

Keskiviikkona olin kuopuksen kanssa pikaisesti kaupungilla. Kiersimme vaatekauppoja toiveikkaina, mutta aika laihoin tuloksin. Tätäkään paitaa en ostanut, se kun oli ihan väärän värinen. Mutta tekstin sanoman allekirjoitan.

Nälkähän siellä kierrellessä tuli. Kävimme välipalalla Cafe Alegriassa Puistokadulla. Kreikkalaista piirasta vihersalaatin kera ja talon jääteetä. Nam!

Kuvan on ottanut kuopus

Kun setä oli heräillyt nukuttuaan yötyön jälkeen päivällä, lähdimme jälleen kyläilemään. Tällä kertaa autoilimme kulttuurikaveriserkun luo. Minähän ennätin tupatarkastaa serkun ja miehensä uuden kodin jo aiemmin, mutta pitihän kuopuksen ja setä Kotosenkin päästä näkemään uudet tanhuat ja tilukset. Kyllä siellä aina vaan näyttää kivalta!

Kuopus meni kotiinsa jo eilen jatkamaan muuttopuuhia, mutta koiralapsi jäi vielä meille hoitoon. Että ei tässä edelleenkään ole tekemisen puutetta...