Positiivisuuden huippu?

Silloin kun Kotosen täti oli vielä tyttönen ja koululainen eikä jokaisen nuoren elämän keskipisteenä olleet älypuhelin ja Internet, huvitimme toisiamme ja itseämme esimerkiksi näppärän nokkelilla kompakysymyksillä. Mikä on pienuuden huippu? Mannaryyni kyykyssä. Mikä on märkyyden huippu? Vesipisara kylvyssä. Mikä on metelin huippu? Luurangot tanssivat peltikatolla puukengät jalassa. Mikä on hiljaisuuden huippu? Hiiri pissii pumpulille.

Mikä sitten on positiivisuuden huippu?

En tiedä oikeaa vastausta, mutta voisin veikata, että Kotosen täti. Väite vaatinee vähän perusteluja.

Eilen lähdin töihin aamuvuoroon ja kotipihalla sateli pikkuisen lunta ja pakkasta oli raikkaat pari astetta. Matkan varrella sade muuttui vedeksi ja tiivistyi ohueksi jääkerrokseksi, jolla kuorruttui niin teiden pinnat, autot kuin jalankulkijoiden takit ja reputkin. Olin alijäähtyneen veden satamisesta vallan iloinen, sillä mietin reissua, joka meillä sedän kanssa on suunnitteilla puolentoista viikon päähän. Matkakohteen maisemille jään lisääntyminen on vain plussaa.

Hetken kuluttua tuosta ajatuksesta kävi mielessä, että jo oli outo talvisää. Niin outo, ettei positiivisinkaan ihminen varmaan keksisi siitä mitään hyvää. Suorastaan hätkähdin tajutessani, että olin jo itse löytänyt säästä sen hyvän! Tämän huomattuani ymmärsin sitä ihmistä, joka muinoin tokaisi, että "tuollainen positiivisuus ei ole luonnollista".

Noh, niin tai näin, työpaikan ovelle ehdittyäni olin niin jäällä kuorrutettu, että rapisin ja ritisin taivuttaessani käsivartta saadakseni avaimet taskusta.Onneksi kuljettava matka ei ollut niin pitkä, että olisin muuttunut jääpatsaaksi kokonaan!

Ettei nyt vallan väärä käsitys jäisi vallalle, on vielä todettava, että tänään valtakunta oli plussakelin jatkuttua silkkaa sohjomössöä ja epätasaisen mökkyiset kävelytiet olivat kuin huonosti hoidettuja luistinratoja valtavine lammikoineen. Säästä oli suorastaan mahdotonta keksiä mitään hyvää. Joten päivän nastoin juttu on nastakengät, joita ilman ulkoilu olisi leikkiä hengellä, ei hangella.

Mutta suunnittelemaamme reissua ajatellen toivon, että talven leuto tuulahdus jälleen väistyisi pakkassään tieltä. Vielä ei ole  keväällä kiire, vaikka onkin jo maaliskuu ja talitintit ovat aloittaneet kevätkonserttinsa. Talvi saa vielä olla. Hetken.