keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Kesämuisto kielellä

Kesä 2016 oli ruhtinaallinen kanttarellivuosi. Metsän keltaista kultaa kasvoi mättäillä ja sammalikoissa niin ettei maahan voinut astua tallaamatta sieniä. Niinpä sienet piti kerätä pois vetelehtimästä ja talteen Kotosen pakastimeen.

Sieniherkkuja popsittiin syksylläkin vatsan täydeltä, joten talven tullen ei ensimmäiseksi himottanut kaivella kanttarelleja pakastimen pohjalta ja kokata niista muonaa. Joten pakastimeen säilötyt sienet saivat unohtua jäiseen säilytyspaikkaansa kaikessa rauhassa.

Viime viikkoina olen pyyhkinyt inventaariokatseella keittöön ajautuneita purkkeja, pussukoita ja nyssäköitä. Jemmoissa on paljon kaikkea sellaista, joka pitäisi pian syödä pois. Aloitetaan siis yhdestä kanttarellirasiasta!

Herkullisen kanttarellipiirakan ohjeen löysin joskus aikoinaan Internetin aarreaitasta, TaikaKokki-blogista. Vähän olen muunnellut ohjetta ja nyt se on tällainen:

Kanttarellipiirakka

Pohja:
150 g voita
2,5 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta
150 g juustoraastetta 
1 rkl vettä

Täyte:
1 pieni purjo
1 litra tuoreita kokonaisia kanttarellejä tai 5 dl pilkottuja höyrytettyjä/pakastettuja
3 valkosipulinkynttä
2 rkl voita
1 prk (150 g) pehmeää vuohenjuustoa
1 dl maitoa, kermaa tai kevytkermaa
2 kananmunaa
1 - 2 rkl ruohosipulia (tai oregaanoa)
1 tl suolaa
ripaus mustapippuria
ripaus sokeria

Huoneenlämpöinen rasva ja jauhot + leivinjauhe nypitään murumaiseksi seokseksi. Lisää suurin osa juustoraasteesta ja jätä loput piirakan pinnalle ripoteltavaksi. Lisää vesi ja vaivaa taikinasta pallo. Laita taikinapallo jääkaappiin puoleksi tunniks.

Tee sillä aikaa täyte. Halkaise ja huuhdo purjo ja leikkaa se pieneksi silpuksi. Puhdista ja pilko sienet. Kuori ja hienonna valkosipulin kynnet. Hauduta purjo, sienet ja valkosipuli voissa.


Painele taikina piirakkavuokaan.


Sekoita täytemassaan tuorejuusto ja lusikoi seos pohjalle. Yhdistä kermaan kevyesti vatkatut munat ja mausteet. Kaada seos pohjalle ja ripottele loput juustoraasteet pinnalle.





Kypsennä 200 asteessa noin 40 minuuttia.



Sitten herkuttelemaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti