Kuulumisia

Tällä viikolla ei ole tapahtunut mitään erikoista. Ihan tavallista vaan. Elokuviin meinasin mennä, mutten mennytkään. Töissä vaan olen ollut ja kotona. Olo on ollut auvoisan onnellinen. Allekirjoitan niin tosissani Virkkukoukkusen tuotteiden toteamuksen, positiivisille ihmisille tapahtuu positiivisia asioita. 

Töissä aina sattuu ja tapahtuu, mutta kun siellä maailman parhaiden työkavereiden kanssa pakerretaan, työkin on melkein huvia vaan. Olen päässyt asiakaspalvelijana siihen pisteeseen, etten menetä yöunia enkä elämäniloani haasteellisempienkaan asioiden tai asiakkaiden kanssa. Se on voitto, jos onnistun kääntämään huonotuulisen asiakkaan suupielet ylöspäin. Jos en onnistu - se on sen asiakkaan ongelma, ei minun.

Kotona olen saanut ihastella Viherlandiasta ostamaani esikkoa. Erikoinen väri miellyttää silmää.

Maanataina kevätpäiväntasauksen aikaan päivä oli jo yhtä pitkä kuin yö. Vaikka valoisampaa aikaa kohti mennään, sää on ollut tällä viikolla keväisen oikukas. Taivaalta on tullut vettä, räntää ja auringonpaistetta. Ja silloin kun paistaa, maailma näyttää ihan uudelta. Ja aika pölyiseltä.

Viikon näpertelyosastolla askartelin sokerimassasta koristeita kakkuun, jonka teen tulevana viikonloppuna. Tuli vähän liikaa...

Keskiviikkona ja torstaina oli torilla kevätmarkkinat. Siellä kunnallisvaaliehdokkaat aloittelivat jo kovasti vaalityötään ja yksi ehdokkaista jakoi tulppaaneja. Joku asiakkaamme kiikutti saamansa kukan iloksi kaikelle kirjastokansalle ja keväinen tulppaani ilahdutti meitä ja asiakkaita asiakaspalvelupisteessä.

Itse ajattelin ensin jättää markkinatohinan kokonaan väliin, mutta kävelin kuitenkin torstaina kotiin markkina-alueen läpi. Sorruin ostamaan pussillisen markkinarinkeleitä ja kahvin kanssa söin KOKONAISEN rinkelin!

Tänään olin työntäyteisen työviikon jälkeen aika väsynyt ja kävelin kotiin automaattiohjauksella. Pisätydyin ohimennen Taito Shopilla ostamassa Lilli-ontelokudetta virkattua mattoa varten ja hiekan rahistessa jalkojen alla lampsin raskaita kasseja raahaten kohti kotia eikä päässäni ollut yhtään ajatusta. Kunnes...

Heräsin kuin syvästä unesta nähdessäni puhtaaksi lakaistun katuosuuden! Raja oli todella selvä ja teräväreunainen. Eli lakaisukone oli ihan hetki sitten käynyt pyörähtämässä paikalla. Lumien alettua haihtua olemattomiin, hiekoitushiekka on useampana päivänä hiertänyt kivenä kengässäni vaikka saapikkaitteni varsi onkin jalanmyötäinen. Jotenkin vain nuo tappajasepelin sirut onnistuvat aina ujuttautumaan kenkään sisään ja pienikin muru saa aikaan hankalan olon. Ihanaa, että katujen kevätsiivous on alkanut! Jokohan pian voisin korkata pyöräilykauden?

Seison hiekalla, mutta askelen päässä odottaa tasaisempi taival.

Semmoista se on, elämä - hyvää.