Annoin sinun mennä

Jos yhtään on kuluneen kevään aikana lukenut naistenlehtiä tai seurannut kirjakauppojen mainoksia, ei ole voinut välttyä Clare Mackintoshin uutuuskirjan Annoin sinun mennä mainoksilta. Kirjan mainokset olivat niin vakuuttavia, että kiinnostuin ja tein varauksen kirjastoon jonon jatkoksi.

Viime viikolla vihdoin oli sitten minun vuoroni lainata kirja. Takakannessa sanotaan:

"Annoin sinun mennä on juonenkuljetuksen mestarinäyte, ja siinä on mieletön käänne. En voinut laskea kirjaa käsistäni."

-Jojo Moyes, kirjailija

Äiti päästää irti pienen poikansa kädestä, auto ilmaantuu kuin tyhjästä, ja silmänräpäyksessä kaikki muuttuu. Millainen kuljettaja pakenee onnettomuuspaikalta? Tapaus jää kalvamaan rikoskomisario Ray Stevensiä, joka ryhtyy hakemaan oikeutta jokaisen vanhemman pahinta painajaista elävälle äidille, hinnalla millä hyvänsä.

Poikansa menettänyt Jenna Gray pakenee suruaan syrjäiseen mökkiin Walesin rannikolla. Hän haluaa jättää koko entisen elämänsä taakseen, mutta menneisyys ja muistot hirvittävästä marraskuisesta illasta palaavat vainoamaan häntä järkyttävin seurauksin.

Tämä vangitseva, nokkela ja piinaava psykologinen trilleri menee ihon alle. Varaudu tyrmäävään juonenkäänteeseen, jota on kehuttu yhdeksi kaikkien aikojen nerokkaimmista.

Jos nyt en ihan kaikkea tuosta takakannen tekstistä allekirjoitakaan, niin kirjan yllättävät juonenkäänteet saivat kyllä lukijan haukkomaan henkeään ja epäilemään omia hoksottimiaan. Kirjailija johdattaa lukijan taidokkaasti harhaan. Teksti pitää otteessaan ja selkäpiissä kihelmöi, eikä kirjaa todellakaan malta laskea käsistään siinä vaiheessa, kun tarina on päässyt täysillä vauhtiin.

Mitä siitä sitten voi kertoa paljastamatta liikaa sisällöstä? Ei juuri enempää, kuin jo kerroin. Mutta kun töissä juttelin puistattavasta, mutta maagisen vetoavasta lukukokemuksesta, työkaverit vaativat kuulla lisää. Kaksi muuta työkaveria on myös jo ennättänyt tutustua tähän uutuuskirjaan ja heidän kanssaan olen myös puinut tarinaa ja kirjailijan loistavaa hämäyskykyä.

Nyt seuraa juonipaljastuksia. Parempi siis lopettaa lukeminen tähän, jos kirja on vielä lukemattomien listalla.

Kun puolet kirjasta on ahmittu, käy selville että kyseessä on raaka parisuhdeväkivaltatapaus. Kuinka kummassa kukaan voi rakkauden nimissä olla toiselle ihmiselle niin julma? Kuinka kukaan voi kuvitella, että toisen rakkauden voi voittaa nyrkillä, potkuilla, tupakan palavalla päällä polttamalla? Kuinka sairas ihminen on mieleltään, että voi murskata toisen ihmisen itsetunnon ja ihmisyyden? Ja vielä kaivata sitä entistä onnellista, hvmyilevää ja huoletonta entistä ihmistä, johon hän aikanaan rakastui? Kuinka kukaan voi olla niin tunteeton, että tappaa vaikka oman lapsensa?

Miksi pahoinpidelty ei lähde? Miksi kerrasta toiseen alistutaan raa'alle pahoinpitelylle ja jäädään odottamaan seuraavaa kertaa? Miksi fiksu, itsevarma ihminen alistuu ja antaa toisen tuhota elämänsä.

Kun julmuuksien kohde lopulta saa tarpeekseen ja kerää rohkeutensa ja katoaa aloittamaan uutta huomista, elämä ei asetukaan taikaiskusta aloilleen. Pelko, epävarmuus ja menneisyyden haamut ovat edelleen läsnä. Onni ja tavallinen elämä voisi olla tarjolla, jos siihen vain uskaltaisi tarttua.

Jenna Gray on onnettomien olosuhteiden uhri, jonka ainoa virhe oli rakastua väärään mieheen. Sulavakäytöksinen ja kohtelias aikuinen mies teki opiskelijatytön elämästä ensin huumaavaa unelmaa ja heti häiden jälkeen silkkaa helvettiä. Enempää en voi kertoa pilaamatta juonen suurta yllätystä.

En olisi halunnut lukea tätä tarinaa, mutta olen onnellinen että luin. Clare Mackintosh on loistava tarinankertoja, joka ei todellakaan tarjoa yksinkertaisia, sata kertaa nähtyjä ratkaisuja eikä päästä lukijaa helpolla. Koskaan emme voi tietää, millaista naapureiden elämä seinän takana on tai minkälaisen puolison bussissa viereisellä penkillä matkustava henkilö on saanut. Moni peittelee mustelmiaan ja selittää murtumiaan omalla kömpelydellään. Miksi me emme näe lähimmäisen hätää?

Jos kirjailija ei tarjonnut helppoja juonenkäänteitä pitkin matkaa, ei loppuratkaisukaan loppujen lopuksi ollut ihan yksiselitteinen. Haluaisin uskoa onnelliseen loppuun, mutta tarinankertoja jätti viimeiselle sivullekin leijumaan epäilyksen. Selvisikö Jenna sittenkään?

Nyt kun tiedän, mitä juonenkäänteissä tapahtuu ja kuinka kirjailija onnistui sumuttamaan lukijaa, haluaisin lukea tarinan uudelleen ja selvittää, miksi menin lankaan ja uskoin sen, mitä minulle haluttiin uskotella. Mutta toisaalta - miksi kiduttaisin itseäni uudelleen elämällä taas Jennan helvettiä hänen kanssaan? Parasta palauttaa kirja kirjastoon, että seuraava varaaja pääsee sukeltamaan tapahtumien keskipisteeseen ja yllättymään.

Ihana, kamala kirja, joka kyllä kannattaa lukea!