Rikkaruohoruokaa

Minua on jo pidemmän aikaa kovasti kiinnostanut hortoilu. Siis ei mikään päämäärätön ajelehtiminen elämän vesillä vaan villivihannesten käyttäminen ihmisravinnoksi. Yksi iso kimmoke tähän innostukseen on kotipihamme, jolla tuntuu kaikkein parhaiten menestyvän nimenomaan rikkaruohot. Sitä paitsi syömällä pihan perällä rehottavat nokkoset ja vuohenputket voisin säästää koko kasan euroja...

Noh, säästö on näennäistä, ainakin näin aloittelijana. En osaa enkä uskalla valmistaa kokonaista ateriaa luonnon superfoodista, vaan käytän hortaa lähinnä lisukkeena. Mutta pienestä on aloitettava.

Olisin mennyt jopa hortoilukurssille tässä näinä aikoina, kun ilmoituksen sellaisesta näin työpaikan ilmoitustaululla. Luulen, että sieltä olisi saanut reppukaupalla eväitä eteenpäin. Mutta koska tämä toukokuu on touhua täynnä, yritän ensi keväänä paremmalla onnella.

Kuopus pitää pinaatista ja intoili nokkosen lisäämisestä johonkin ruokaan. Niinpä sitten viime viikolla sateen jälkeen kiskoimme käsiimme puutarhahanskat ja suunnistimme pihan takimmaiseen kolkkaan verottamaan siellä rehottavaa nokkospuskaa. Eikä aikaakaan, kun meillä oli kipossa parin litran verran tuoreita nokkosen lehtiä.

Nämä ensin huuhtelimme juoksevan veden alla (siitepölyä on kaikkialla järkyttäviä määriä!) ja ryöppäsimme viiden minuutin ajan kiehuvassa vedessä.

Sillä aikaa kuopus jo tekaisi taikinan.

5 munaa
5 dl laktoositonta maitoa
3/4 dl vehnäjauhoja
1/4 dl perunajauhoja
1 valkosipulin kynsi
ripaus yrttisuolaa

Kuopus pyysi minua rikkomaan kananmunat, sillä se onnistuisi kuulema paremmin... Ja jo ensimmäisestä onnistuin kuorenpuolikkaan pudottamaan kipposen pohjalle!

Taikina sai jäädä itsekseen turpoamaan. Sillä aikaa pilkottiin pari sipulia, jotka pehmennettiin öljyssä paistinpannulla.

Ryöpätyt nokkoset valutettiin, puristeltiin ylimääräinen vesi pois ja pilkottiin pieneksi. Minä sitten kävin vähän leikkimään ruoalla...

Pilkotut nokkoset sekoitettiin sipulien sekaan ja paistettiin vielä vähän.

Ohjeessa sanottiin, että leivinpaperilla vuoratulle pellille laitetaan ensin taikina ja sen päälle ripotellaan nokkos-sipuliseos. Me kuitenkin kippasimme seoksen taikinan sekaan ja ripottelimme sitten pellillä koko hommelin päälle 150 g juustoraastetta. Paistos meni uuniin 200 asteeseen reiluksi puoleksi tunniksi.

Kuuma levy piti kieriä rullalle, saatiin aikaan jonkinlainen nokkosrulla ja ei kun herkuttelemaan. Älyttömän hyvää!

Olen puuhaillut pihalla viime aikoina kovasti, mutta olen yrittänyt sulkea silmäni kasvimaan murheelliselta alennustilalta. Se näyttää ankean hyljätyltä ja tuottamattomalta. Ainoa silmänilo siellä on reippaasti kasvuun lähtenyt raparperipuska.

Nokkosrullasta ilahtuneena päätin seuraavaksi iskeä raparperin kimppuun. Sehän ei varsinaisesti ole mikään villivihannes eikä siis oikeaa hortaa. Mutta kyllä se melkein villinä puutarhassamme rehottaa ja vuosi toisensa jälkeen tuottaa satoa perheemme tarpeisiin. Mitenkään en sitä hoida, joten siinä mielessä puska on villi.

Syntisen hyvää raparperipiirakkaa tekisi mieli, mutta menin helpoimman kautta ja keitin rapsakoista raparperin varsista kiisseliä ja humpsautin pakastimesta mansikoita valmiiseen soppaan. Vaniljajäätelön kanssa ihan aatelinen herkku!

Sisäinen jukeboxini alkaa aina raparperikaudella soittaa älytöntä höpötystä "Hei paappa Ripa pari raparperii ja pari rapeeta piparii eri paperiin..."

En ole tehnyt empiiristä tutkimusta, mutta mutu-tuntumalla voisin väittää, että tonttimme yleisin kasvi on joko voikukka tai vuohenputki. Molemmat olisivat hyvää hortaa, varsinaisia villivihanneksia. Voikukkaa vierastan, sillä mielen sopukoissa kummittelee muisto lapsuusajalta, jolloin olisin voikukkan lehden suuhun työntänyt ja karvaaksi havainnut. Muisto voi olla tuulesta temmattu tai muisti voi tehdä tepposet. Avoimin mielin aioin vielä voikukan jalostamista ruoaksi kokeilla joskus, mutta nyt testasin vuohenputken.

Siihen sain kivan kimmokkeen Olga Temosen kirjasta Emäntänä Olga.

Lyhin työmatka on tuumasta toimeen, joten turhat pulinat pois ja rikkaruohoja poimimaan!

Kuten nokkoset aiemmin, pesin nämäkin ja ryöppäsin kiehuvassa vedessä 5 minuuttia. Vesi valutetaan pois ja pilkotaan lehdet pienemmiksi. Ohje tulee tässä:

Vuohenputkipiirakka

pohja
100 g voita
3 dl spelttijauhoja
50 g juustoraastetta
1/2 prk (125 g) maitorahkaa

täyte
n, 30 vuohenputken lehteä
1 sipuli
250 g fetajuustoa (meillä oli vain 200 g, mutta riitti hyvin)
1 dl mozzarellajuustoraastetta
rouhittua mustapippuria
2 dl kermaa
1 muna

Pehmeään voihin vaivataan jauhot ja juustoraaste. Lopuksi lisätään rahka. Täytyypä tässä todeta, että harvoin olen näin hyvän oloista taikinaa näpeissäni pidellyt!

Taikina painellaan piirakkavuokaan, halkaisija 26 cm.

Sipuli pilkotaan ja hienonnetaan valutetut vuohenputken lehdet. Innoissani puristelin lehtinöttösen tiiviiksi kimpaleeksi... vähänkö hölmöä! Sen möyhiminen takaisin kuohkeaksi ja irtonaiseksi oli melko työlästä.

Pilkotut sipulit ja vuohenputket sekoitetaan keskenään , joukkoon lisätään murusteltu feta, mozzarellaraaste ja pippuri. Paitsi että minulta unohtui juustoraaste ja muistin sen vasta siinä vaiheessa, kun täyte oli jo levitelty taikinan päälle. Hätä ei ollut tämän näköinen, piirakka toimii niinkin kuin minun piti tehdä eli juustoraasteen ripottelin muun täytteen päälle.

Kananmuna ja kerma sekoitetaan keskenään ja kaadetaan seos piirakan päälle.

Paistetaan 200 asteessa 25 - 30 minuuttia ja maistetaan...

Törkeän hyvää!

Koska en malttanut odottaa piirakan jäähtymistä vaan maistiaisille piti päästä saman tien, en saanut lautaselle kaunista palasta... siksi siitä ei ole kuvaa. Epämääräinen mössökeko ei hyvältä näytä, vaikka maku olisi suorastaan tajunnan räjäyttävä. Tosin en menisi vannomaan, että vuohenputki olisi se piirakan paras osa, sillä feta tuntui puskevan makuna eniten läpi. Niin tai näin, tätä herkkua meillä tehdään toistekin!