Uutta kohti

Niin siinä sitten kävi, että vuosi vaihtui ja esikoinenkin on laskettu takaisin maailmalle. Blogipäivityksiä olisi takataskussa jemmassa useampikin. Vaikka olen ollut lomalla, en ole ehtinyt niitä tänne naputella. Tai ehkä kaikki johtuukin lomasta - asioita tapahtuu ympärillä sellaista vauhtia ettei työssäollessa ikinä.

Viime vuoden vihoviimeisenä päivänä päivitin kalenteriasiat ajan tasalle. Heipattelin loppuvan vuoden ja suuntasin katseen tulevaan. Enpä taida varsinaisia lupauksia tehdä vuoden vaihtuessa, ei minusta ole niiden pitäjäksi kuitenkaan. Tiedänhän minä, että liikkua pitäisi enemmän ja herkutella vähemmän. Mutta kun elämästä nauttiminen on meikäläisellä tällaista laiskotteluun taipuvaista ja makea maistuu. Enkä voi luvata suotta, että nyt yhtäkkiä muuttuisin sellaiseksi tädiksi, joka nauttii elämästä kuntosalien hien hajussa kroppaansa rääkäten. Ryhmäliikkujaksi minusta ei ole, mutta voin kai rauhassa olla erakkomainen tyhmäliikkuja, joka liikuskelee luonnossa omaan tahtiinsa ja ikuistaa ikuisella kamerallaan maiden ja metsien merkillisyyksiä.

Lempiharrastuksetkin sattuvat olemaan sellaisia, että nojatuolissa istuen käsitöitä väkerrän tai matkailen maailmalle kirjan kera tai telkkaria tihrustaen tahi keittiössä kokkailen ja kokeilen kummallisuuksia. Kaipa tämän blogihöpöttelynkin voi harrastukseksi laskea. Vaikeaa olisi näistä rakkaaksi käyneistä asioista luopua.

Tosin voin näitä vanhoja askareita jalostaa ja luvata itselleni, että matkailen enemmän käyttäen koipiani ja polkupyörääkin taas kesän koittaessa. Ja jos vain pääsen pidemmälle reissuun, siellä tulee liikuttua ihan huomaamatta kaiket päivät. Käsityörintamalla yritän osallistua taas erilaisille (tai samanlaisille) Taito Shopin tai Linnalan kursseille ja jos vain taivaankappaleiden sijainnit ovat suotuisat, käsityömessuillekin mielisin mennä myös tänä vuonna.

Vanhassa vuosikalenterissa oli monta viisautta. Niiden elämänohjeita noudattaen tahdon alkaneenkin vuoden vierivän.

Ylläolevaan viitaten unelmoin mm. Tallinnan matkasta (juu, taas!) maaliskuussa kuopuksen yhden urakan loppumisen juhlistamiseksi. Huhtikuussa haaveilen olevani yhtenä viikonloppuna esikoisen kuoron konsertissa keväisessä Lontoossa. Vuodessa on näiden lisäksi monen monta viikonloppua, jolloin voisin tutustua yksi kerrallaan kotomaamme upeisiin kansallispuistoihin pistäen koipea toisen eteen.

Seuraavan viisauden allekirjoitan heti!

No, tuosta käsityöasiasta rupattelinkin jo. Käsitöiden tekeminen on terapiaa ja mitä ilmeisimmin myös tapa elää. Mutta kerrottakoon tähän väliin, että kun niin innoissani luon aina uudet silmukat ja monista niistä on syntynyt sukkia, vaikkei ole ollut varsinaisesti tarvetta, niin kolmet tekeleet lensivät viime yönä Lontooseen esikoisen kapsäkissä. Esikoisen vuokraemäntä ja "siskot" saivat supisuomalaiset, kotitekoiset varpaanlämmittimet.

Ei ollut kahta samanlaista puista pöllönappia sukan varsia somistamaan, mutta silti esikoisen mielestä nämä sopivat isomman tytön sukkien koristeeksi. Napit ostin reilu vuosi sitten Saksan joulumarkkinamatkalta. Vihdoin löytyi niistä napeista ensimmäisille sopiva sijoituspaikka.

Pienemmän tytön sukkiin ompelin muutamia helmiä.

Nämä sukat valmistuivat hetkeä ennen esikoisen lähtöä ja niinpä lapsi sai varpaitaan lämmittämään uunituoreet neulomukset.

Niin meni hetkessä esikoisen Suomen loma ja omakin joululoma vetelee viimeisiään. Mutta ihanat, lämpimät muistot eivät koskaan katoa.

Joulupukki toi Kotosen tädille virkeän veikeän Virkkukoukkusen kalenterikirjan. Nyt opettelen merkkaamaan siihen kaikki tärkeät tapaamiset ja muut menot. Kirjassa säilyvät vuoden kohokohdat myös päiviin tuleviin. Kalenterissa on myös tyhjiä sivuja, joihin voin koota viisauksia tai muuta säilyttämisen arvoista, jota vuoden aikana varmasti tulee vastaan. Ja joka kerran, kun kalenteria käytän, muistan lämmöllä Jenniä, joka näin oivan lahjan minulle antoi.

Kalenteria tosiaan tarvitaan. koska kaikki tarpeellinen ei enää millään meinaa pysyä päässä...

Olkoon tuleva vuosi upea seikkailu suoraan tuntemattomaan! Vaikka lupasin, etten lupaa mitään, voin silti kertoa, että pyrin harrastamaan kulttuuria konserttien, näyttelyiden, elokuvien, teatterin yms. muodossa vähintään kerran kuussa. Helmi-, huhti- ja elokuu ovatkin jo järjestyksessä, yhdeksän yllätystä vielä keksittävä. Tuskin tuottaa tuskaa.

Koska kauan kadoksissa ollut aurinko on jälleen löytynyt, kävimme eilen sedän kanssa perinteisellä uudenvuodenpäivän päiväkävelyllä kuvaamassa linnaa pakkasen nipistellessä poskipäitä. Jyhkeä se on tuo  meidän ykkösturistinähtävyys ja kovin kirkkaasti armas aurinkoinen sen takaa säteili kaikessa loistossaan.

Päätän tämän postaukseni aamun lehdessä olleeseen Pahalaisen pähkäilyyn: