Leipää ja granaattiomenoita

Koska Kotosen nuoriso vietti vuodenvaihdetta poissa kotoa, ei meillä suureellisia juhlallisuuksia järjestetty. Ei ammuttu raketin rakettia, ei poltettu tähtisadetikkuja eikä valettu tinoja. Mutta täti sai päähänsä järjestää edes jotain räjähtävältä kuulostavaa eli jälkiruokaa, jonka yhtenä osasena oli niinkin vaarallisen kuuloinen hedelmä kuin granaattiomena.

Kun vuonna 2014 matkailimme Kreetalla Agii Apostolissa, kamerani tähtäimeen jäi eräällä päiväkävelyllä omituisia omenoita vai mitä lie hedelmiä.

Kotiin palattua selvisi, että kyseessä olivat granaattiomenat. Hui, vallan sotaisan ja julman kuuloisia omenoita... noinkohan noita tosiaan joku oikeasti syö?

Hedelmä jäi kuitenkin alitajuntaan kiusaamaan ja vähä vähältä tietoisuuteni siitä lisääntyi. Kreikkalaisessa mytologiassa hedelmä on pyhitetty Afroditelle ja granaattiomena symboloi naisen hedelmällisyyttä lukemattomien siementensä vuoksi. Sinänsä ristiriitaista, mutta Wikipedian mukaan granaattiomenan siemeniä on käytetty antiikin Kreikassa myös raskauksien ehkäisyyn ja keskeytykseen!

Näyttäisi kuitenkin siltä, että granaattiomena on mahtavan terveellistä superfoodia, jota kyllä kannattaisi sisällyttää ruokavalioon. Se vaikuttaa positiivisesti ikääntymisen merkkeihin (hyvästi rypyt!), ehkäisee nivelrikkoa, munuaisvaurioita, sydän- ja verisuonitauteja, syöpää, metabolista oireyhtymää ja Alzheimerin tautia, normalisoi verenpainetta, suojaa maksaa ja vielä parantaa kaiken kaikkiaan vastustuskykyä. Siis tehokas täsmälääke vähän kaikkeen ja lisäksi vielä jokaisen lähteen mukaan hyvänmakuinenkin.

Olin jo lähes kypsää kauraa ostamaan granaattiomenoita kopallisen, mutta kun äiti vielä oli heittämässä pois reseptivihkosta, jonka takasivulla oli tietoisku tästä tehohedelmästä, oli ostopäätös sinetöity.

Ajatus oli tosin tehdä herkullista hedelmäjälkiruokaa jo joulun pyhinä, mutta ylettömän yltäkylläisyyden vallitessa jäi jälkkärit kokkailematta. Granaattiomenen metsästys kuitenkin suoritettiin jo ennen joulua. Piti ihan useampi kauppa koluta, ennen kuin saimme saalista. Siinäkin vaiheessa saaliin väri ei ollut paras mahdollinen, mutta uskoin ja toivoin, että kellansävy muuttuisi pirteäksi punaisuudeksi joulun vaikutuksesta ja kypsymisen edistyessä.

Lehtisessä kerrotaan, että kypsyessään hedelmä muuttuu ruskeanpunaiseksi ja kiiltäväksi. Meidän kaksosten väri ei miksikään muuttunut ja pinta vain nahkeutui ja sameutui. Kiiltoa ei ollut havaittavissa missään. Korkeintaan kokin otsalohkossa.

Koska meillä oli joulu... eikä kun uusi vuosi ja kaksi oivaa omenaa, piti kuitenkin päästä tekemään kokkauskokeiluja. Mutta niin vain oli nämä granaatit suutareita. Ohjeen mukaan siemenet piti irroittaman suuren kulhon päällä, että kallisarvoinen mehu kera siementen valuisi kulhoon. Mitä mehua missä?  Ei ollut näissä kuivissa käppänöissä mitään valuvaa mehua. Ainoa tilkkanen tiristyi leikkuulaudalle hedelmää halkaistessa. Eivätkä siemenetkään olleet korean punaisia, vaan melko haljuja versioita vain.

Oliko minua siis sahattu silmään, petkutettu ja huijattu pahan kerran? Olinko mennyt halpaan? Yhtä surkea pettymys oli ylen ylistetty paikallisen Kansakoulu-ravintolan tyyriin puoleinen jyväleipä. Haksahdin sellaisen ostamaan lomaherkuksi meille Kotosen naisille, vaikka pihin ihmisen sielua raastoikin leivän suolainen, yli viiden euron hinta. Mutta ajattelin, että olemme hemmottelumme ansainneet.

Leipä hankittiin keskiviikkona, 30.12.2015. Sen parasta ennen päiväys oli 2.1.2016. Mutta heti ostopäivänä yritimme herkkua nautiskella. Voi voi. Leivän kuori oli niin kovaa, että olisi kunnon sirkkeli tarvittu sitä viipaloimaan. Meillä on ihan hyvät leipäveitset, mutta uskomaton oli se murun määrä, jonka viipalointi jätti jälkeensä ja sitä paitsi leivän leikkaaminen kävi kuntosaliharjoittelusta. Kyllähän leivän rapea kuori hyvältä maistuu, mutta kun sitä "rapeutta" on nelikulmaisen leivän jokaiselta kantilta noin sentin verran reunalta keskustaa kohti, syöminenkin on työtä ja herkullisuus hupenee siihen, että joutuu varomaan kivikovan leivänreunan teräviä särmiä. Tuli vain mieleen, että leipä on kovin herkkää ollakseen ja siksi oli kasvattanut kovan ja läpitunkemattoman kuoren suojellakseen sisintään. Niinkuin ihmiskoviksetkin. Mutta kun tässä oli kyse ruoasta, joka kaiken järjen mukaan on tehty syötäväksi...

Lisäksi "leipuri oli mennyt kuoren alle" eli leivässä oli tyhjää kannen alla.

Mietin, että kehtaisiko tästä valittaa. Ostokseni oli ihan jotain muuta kuin mitä odotin. Ja eikös vain yrittäjät saaneet Vuoden uusyrittäjäpalkinnon ja sitä hehkutettiin seuraavan päivän lehdessä. Niinpä en sitten kehdannut laittaa palautetta menemään, Ajattelin, että kuulostaisin ikävältä ihmiseltä, joka heti toisten saatua mainetta, pistää kapuloita rattaisiin.

Telläsimme leivän muovipussiin heti ostopäivänä. Tänään, kun ollaan jo kalkkiviivoilla sen parasta ennen -päiväyksen kanssa, leivän kuori oli sen verran antanut periksi, että aamukahvilla saatoin keskittyä päivän Itä-Savoon kahvittelun lomassa, kun ei tarvinnut huolehtia leipäpaloja huolellisesti oikeaan asentoon kitalakeen nähden. Suomeksi sanottuna kivikova kuori oli pehmentynyt. Niin niille koviksillekin iän myötä tahtoo käydä.

Mutta palataksemme alkuperäiseen aiheeseen. niin haaleista ja vaaleista granaattiomenan siemenistä sain kuin sainkin kivat koristeet sitruunamoussen pinnalle. Olisi sitä mehuakin saanut olla, niin jälkiruokamme olisi ollut mukavamman näköistä.

Sitruunamousse

1 prk (250 g) laktoositonta mascarponejuustoa
200 g Eila ranskankermaa
3 rkl sokeria
2 sitruunan raastettu kuori
3 rkl sitruunamehua

Lisäksi
granaattiomena

Vaahdota ainekset kulhossa. Annostele jälkiruokamaljoihin.

Halkaise granaattiomena ja leikkaa lohkoiksi kalvojen kohdalta. Irrota siemenet lohkoista suuren kulhon päällä, jotta neste ja siemenet valuvat kulhoon.

Koristele jälkiruoka-annokset siemenillä ja mehulla.

Ei mennyt ihan nappiin nämä herkuttelut, mutta mitäs pienistä. Elämä ei yhteen kovaan leipään kaadu eikä edes mehuttomaan granaattiomenaan. Ehkä ensi kerralla on jo mehevämmät jutut...