Maistiaisia Tallinnasta

Syyskuiselta Tallinnan matkalta jäi kovaa kutinaa reissuvarpaaseen. Moiseen syyhyyn eivät  auta antihistamiinit eikä edes Pantyson tai Bebanthen. Järeämpiä toimia tarvitaan taudista toipumiseen.

Siksipä varasimme serkun kanssa uuden matkan miltei heti edelliseltä matkalta palattuamme. Joulukuun alku valikoitui ajankohdaksi, sillä Raatihuoneen torin joulutori houkutteli hakemaan kotiin joulun tunnelmaa. Vuosi sitten kävin etsimässä joulua Saksasta. Matka Lyypekiin ja Hampuriin oli oikein antoisa ja mukava, mutta jäin ihmettelemään vähän vaisua tarjontaa markkinapaikolla. Hieman samanlaiset fiilikset jäivät tältäkin reissulta. Mutta annahan kun kerron...

Maanantaina, marraskuun viimeisenä päivänä jätimme taaksemme lumettoman kotikaupungin. Tavin risteyksessä nousimme Matka-Kososen bussiin, jossa oli sama kuljettaja puikoissa kuin muutama kuukausi aiemminkin. Linja-autoasemalta tuli ajoneuvomme jo melkein täyteen, mutta muutama matkalainen poimittiin mukaan vielä matkan varrelta, Mikkelistä ja Mäntyharjusta.

Ensimmäinen pysähdys oli Kuortin ABC-asemalla. Saimme tarkan ajan milloin piti olla bussissa takaisin, jotta matka jatkuisi jouhevasti. Kaikki muut napottivat nätisti istuimillaan määräaikana, mutta kahta matkalaista odotettiin. Kuski kävi heitä jo etsimässäkin ja toinen tuli kyytiin saman tien. Toinen jäi tuumailemaan ja seisoskelemaan linja-auton viereen. Taas odotettiin. Lopulta kuski kävi tiukkaan sävyyn kysymässä, että tullaanko sitä kyytiin vai ei. Oltiin jo kovasti myöhässä. Silti ei tämä matkalainen mitään kiirettä pitänyt, mutta siirtyi sentään seinien sisäpuolelle. Siinä kävi mielessä, mitenkähän jouhevaa mahtaa matkanteko olla, jos sama kaava jatkuu jokaisella seisahduksella. Onneksi sentään ei jatkunut.

Uutisista kuulimme ja luimme, että satamiin oli tullut huonovointisia matkustajia, kun laivat olivat puskeneet Itämerellä 14 metrisissä aalloissa. Onneksi tuuli oli jo tyyntymään päin. Silti serkku kyseli, olenko helposti merisairastuvaa sorttia. Että käydäänkö syömässä saman tien kun ollaan laivaan päästy vai vasta kun laiva on kiinnittynyt satamaan Tallinnan päässä. Arvelin, etten ihan pienistä hätkähdä.

Baltic Queen vei meidät läpi aaltojen määränpäähän määrätietoisesti. Päädyimme syömään melko aikaisessa vaiheessa. Serkku oli ollut tällä laivalla aiemminkin ja syönyt siellä elämänsä parhaan pihvin. Hän halusi kokea saman makuelämyksen uudelleen, joten ruokapaikaksemme valikoitui Grill House.

Minulla olisi ollut täysi oikeus valita listalta jotain muutakin, mutta hillitön hehkutus oli tehnyt uteliaaksi ja päädyin valitsemaan saman annoksen. Samalla on todettava, etten varmaan ikinä ennen ole yhtä arvokasta ravintolaruokaa syönytkään.

Palvelu oli todella nopeaa ja ystävällistä. Annokset tulivat niin nopeasti, että ihan hämmästyimme. Aluksi ihmettelin, että missä se ruoka on... isolla lautasella oli lihakimpale, joka näytti yllättävän pieneltä, kannellinen lasipurkki ja kaksi kippoa.

Pahoittelen kuvien huonoa laatua. Tarkennus on osunut tuohon kastikekippoon, vaikka se ei todellakaan ole kuvan pääasia.

Ruokaa näyttää olevan vähän, mutta kun oli aloittanut syömisen, kävi hyvin pian selväksi, että kyllä tällä annoksella vatsa täyttyi. Ja voi että oli hyvää! Perunagratiini oli viedä kielen mennessään ja Angus-härkä oli suussa sulavan mureaa ja maukasta. Jokainen murunen oli hintansa väärti! (Tai salaatti ei ollut muun annoksen tasoa, mutta pikkuasioihin ei pidä takertua.)

Vuorotellen ylistimme ruoan herkullisuutta. Nauratin serkkua toteamalla, että jos keikutus yltyy ja merisairaus yllättää, en olisi ollenkaan pahoillani, jos tapaisin tämän pihvin vielä uudelleen... Onneksi emme kuitenkaan sairastuneet vaan saimme pitää vatsalaukuissamme kaiken sen, minkä olimme sinne upottaneet.

Paluumatkalla söimme samassa ravintolassa, mutta eri ruokaa. Viereisen pöydän herra oli valinnut lounaaksen pippuripihvin, eli saman annoksen kuin meillä maanantaina. Talon tapa on, että tarjoilija käy kysymässä, onko kaikki kunnossa. Niin tältäkin miekkoselta kysyttiin. Siinä vaiheessa olisi kuulunut valittaa, jos aihetta olisi ollut. Mutta hänpä söi ruokansa hyvällä halulla ja vasta sitten antoi kurjaa palautetta tarjoilijalle. Lautanen olisi pitänyt olla lämmitetty, nyt ei ollut ja pihvi oli sen takia jäähtynyt. Perunagratiini ei ollut gratiinia nähnytkään vaan oli pelkkää perunavelliä. Mikä salaatti se sellainen on, jossa ei ole mitään kastiketta? "Kaikenkaikkiaan surkea esitys", hän totesi. Tarjoilija kuunteli ja pahoitteli ja kysyi sitten, haluaisiko herra korvaukseksi jotain makeaa talon tarjoamana. Se kelpasi... Eli oliko tarkoitus saadakin jälkiruoka ilmaiseksi? Serkun kanssa kuuntelimme pöyristyneinä.

Herkullisen pihviaterian jälkeen olimme jo kovin kylläiset, mutta halusimme vielä maistaa vähän jälkiruokaa. Tilasimme mutakakkua ja porkkanamuffinssia popcornjäätelöllä, että saisimme maistaa molempia.

Porkkanakakku oli hyvää ja lämmin mutakakku aivan  t a i v a a l l i s t a.

Olo oli jo ähky, mutta ilta oli nuori. Tanssiravintolaan emme uskaltautuneet istuskelemaan, siellä kun on vaarana, että joku tulee hakemaan tanssimaan. Mehän emme ole tanssijoita alkuunkaan. Siksi päädyimme hengailemaan baariin, jossa maistelimme marjasiideriä, jota emme ennestään tunteneet. Ei pöllömpi juoma.

Hyvissä ajoin vyöräydyimme täysine vatsoinemme hyttiin ja yöunille. Hyvin nukutti paitsi minä olin koko yön töissä ratkaisemassa omituista ongelmaa... Maksaisikohan työnantaja yötyölisän ja päivärahan sekä korvauksen menetetystä vuosiloma-ajasta...? Nyt taidan kyllä nähdä päiväunia...

Aamulla herättyämme kampesimme ruotomme buffet-aamupalalle. Satuttiin pöytien äärelle yhtä aikaa muiden nälkäisten kanssa ja jonotusta piisasi. Yllin kyllin keräsimme herkkuja lautasille ja sitten me tytöt syötiin!

Näillä tankkauksilla ajattelimme pärjätä pitkälle iltapäivään. Ja niin pärjäsimmekin!

Laivalta päästyämme veimme laukut hotellille säilytykseen ja otimme suunnan kohti Karnaluksia. Matkalla pistäydyimme sadetta pitämässä matkan varrelle sattuneissa kaupoissa, mm. Stockmannilla. Sieltä bongailin niin kivoja joululahjaideoita, että päätimme käydä kaupassa uudelleenkin, Ei nimittäin ollut mitään järkeä ostaa kaikkea kannettavaksi Karnaluksiin ja takaisin.

Tallinnan joulukuun alku oli yhtä synkkä ja sateinen kuin täällä koto-Suomessakin. Siksipä en edes kaivanut kameraa esille eikä miljöössä ollut mitään kuvaamaan houkuttelevaa. Tällä kertaa kuvamateriaali on siis kovin ruokapainotteista.

Pikkuisen ennen kuin pääsimme määränpäähämme, vastaan tuli houkuttelevan näköinen kangaskauppa. Pistäydyimme sinne sisään. Serkku teki hyviä ja edullisia kangaskauppoja ja minä sorruin ostamaan loistavassa alennusmyynnissä olleet bambuiset neulepuikot sekä virkkuukoukkusetin.

Setin kotelo on ruma kuin mikä... se ei näkynyt paketin läpi.  Mutta eipä anneta moisen seikan pilata iloa uudesta säilytysratkaisusta.

Karnaluksissa nappasimme käyttöömme yhden harvoista ostoskärryistä ja lastasimme siihen kassimme ja ulkovaatteemme. Vietimme kaupassa reilusti kaksi tuntia, mutta saimmekin melkein kaiken, mitä olimme hakeneet. - Ja aika paljon muuta!

Koska olimme kaupassa ilman ulkovaatteita, yksi jos toinen tuli kysymään meiltä apua etsiessään jotain tiettyä tuotetta. Mutta valitettavasti emme osanneet auttaa, varsinkaan jos kysymys tuli viron kielellä.

Löytöihimme tyytyväisinä palasimme takaisin keskustaan. Muu porukka oli myös juuri palannut bussilla Rocca Al Maresta ja pääsimme samassa saumassa kirjautumaan hotelliimme, joka tällä kertaa oli siis hotelli Euroopa. Kun astuimme hotellihuoneen ovesta sisään, meitä oli vastassa hotellin maskotti Sammi. Sammin olisi voinut lunastaa itselleen kymmenellä eurolla, mutta jätimme hänet kuitenkin suosiolla kotiinsa.

Tässä vaiheessa energiavarantomme alkoi olla jo hälyttävän alhaalla. Pakko oli löytää jotain syötävää ja juotavaa. Pohdimme pitkään, menemmekö syömään vai kahville... Koska Tallinna on kahviloiden luvattu kaupunki, päätimme herkutella leivonnaisilla ja kahvilla. Suunnistimme siksi vanhaan kaupunkiin ja suoraan herkkusuiden kahvilaan eli Maiasmokkiin.

Onneksi satuimme kahvilaan sellaiseen aikaan, ettei siellä ollut tolkutonta tungosta. Koska aamiaisesta oli jo aikaa, valitsimme vitriinistä sekä suolaista että makeaa haukattavaa. Minä valitsin kanafetapasteijan ja jouluisen kääretorttupalasen. Serkku söi perunasalaattia ja piparikakkua.  Että maistui!

Kahviteltuamme kylliksi jaksoimme lähteä tutustumaan joulutorin tarjontaan. Joulutori oli rakennettu Raatihuoneen torille. Suurin odotuksin sinne menimme, mutta eihän sieltä löytynytkään mitään erityistä. Samoja tavaroita siellä myytiin kuin kaikissa vanhan kaupungin pikkuisissa turistiputiikeissa. Ei mitään erityisen omaperäistä kellään.

Kiinnostavin kohde torilla näytti olevan porojen aitaus.

Ostin sentään pikkuruisia karkkeja, joilla voi koristella vaikka kuppikakkuja sekä kauniin pellavaisen liinan joulupöytään.

Kun ilta pimeni, kaupungin monet jouluvalot pääsivät oikeuksiinsa. Jos olisi ollut lunta, siellä olisi ollut kuin talven ihmemaassa. Nytkin valot loivat kaunista ja juhlallista tunnelmaa.

Illan tullen olimme jo valmiit syömään oikeaa ruokaakin. Satamassa jaetussa matkailulehtisessä oli monen mielenkiintoisen ravintolan mainosta. Joulun syöminki ei nyt innostanut, vaikka tarjolla olisi ollut ilmaista joulujuomaakin. Liisun luokse sentään menimme. Sitä suunnittelimme jo edellisellä reissulla, mutta silloin emme ehtineet.

Ravintola oli sympaattisen kotoisa ja lämminhenkinen. Tilasin kanaa herneperunamuusilla ja serkku valitsi karitsaa. Ruokaa odotellessamme oli aikaa katsella rauhassa ympärilleen. Juuri kun nousin ottamaan vähän valokuvia, annoksemme tulivat. Ensimmmäinen ajatus oli, että voi hyvänen aika! Miten ihmeessä tuon kaiken jaksaa syödä?

Ruoka oli taivaallisen hyvää! Mieli teki pistellä kaikki meneemään, mutta järki voitti. Jos koko annoksen olisi syönyt loppuun, olo olisi ollut yltäkylläisyydessään tuskallisen tukala.

Tavattoman herkullinen ruoka vaati seurakseen jälkiruokaa, vaikka emme jaksaneetkaan syödä lautaisia tyhjiksi. Siis anteeksi vain kaikille kasvattajille, tilasimme vielä talon omenapiirakkaa vaniljakastikkeella. Kyselimme tarjoilijalta, kuinka isoja piirakkapalat ovat... "Tavallisia", oli vastaus. Koska pääruoka-annokset olivat hillittömän kokoiset, arvelimme jälkiruoka-annostenkin olevan ja tilasimme jälkiruoan puoliksi. Onneksi! Oli nimittäin siinäkin syömistä, vaikka piirakka herkullista olikin.

Hyvä oli käydä hotellin pehmeälle pedille pitkäkseen kylläisen vatsan viereen köllöttelemään. Jalat tosin huusivat apua ja lepoa, olimmehan olleet jaloillamme lähes koko päivän ruokailu- ja kahvitteluhetkiä lukuun ottamatta.

Aamu koitti yllättävän pian ja taas oli aika aamiaisen. Jos oli yltäkylläistä laivalla, ruokaa riitti kyllä hotellinkin aamupalapöydissä. Varmasti löytyi jokaiselle jotakin.

Aamupalan jälkeen ehdimme käydä vielä pienellä kävelyllä ennen kuin luovutimme huoneen ja pakkauduimme bussiin. Koko bussilastillinen väkeä kuskattiin sataman Super-Alkoon, jonka parkkipaikalla oli 20 muutakin linja-autoa. Viinakauppa oli valtava ja hirvittävän täysi. Melkein käännyin ovelta takaisin ulos, mutta koska minulta oli äärettömän kauniisti pyydetty mansikkaliköörituliaista, ajattelin sen käydä ostamassa. Löysin myös roosa nauha -kissapullon, joka halusi muuttaa meille muiden kissapullojen kaveriksi. Mutta se on kyllä sanottava, että ikinä enää en mene moiseen hullunmyllyyn. Niin en ole halvan juotavan perässä, laivalla kun hinnat eivät olleet yhtään korkeammat.

Kovin pinkit olivat juomaostokseni kaiken kaikkiaan. Aina vannomme, että ikinä enää emme osta reissujuomia, ne kun kuitenkin jäävät juomatta ja ovat turhaa kaapin täytettä. Mutta taas menin lankaan, kun pullot olivat niin kauniita. Huoh.

Laivalta vielä ostin tölkkituliaisia ja karkkeja. Pakkasin ne kärryyn ja siihen samaan pakettiin viriteltiin serkun laivatuliasostokset sekä meidän talvitakit. Sitten yritimme viedä viritelmän laivan säilytystilaan. Se oli juuri mennyt kiinni kahdeksikymmeneksi minuutiksi! Ei kun vain tytöt portaiden alle istumaan ja avautumista odottamaan...

Tässä vaiheessa olikin hyvä sauma mennä jälleen syömään. Grill Housen alkupalat ja jälkiruoat pääruokana houkutteli meitä. Eikä se huono valinta ollutkaan. Seisovasta pöydästä söimme ensin erilaisia alkupaloja salaateista lihoihin ja kaloihin. Lopuksi pääsimme "karkkikauppaan", sillä jälkiruokapöydässä oli toinen toistaan houkuttelevampia herkkuja.

Näillä syömingeillä jaksoimme matkustaa takaisin kotiin. Kausalan Matkakeitaalla pidimme kahvitauon ja söin onton viinerin... hyvää oli.

Kotona olin yhdentoista aikaan illalla ja väsy meinasi ottaa ylivallan. Kävinkin pian nukkumaan ikiomaan sänkyyn. Tänään olen ollut loputtoman uupunut, mutta silti hissuksiin purkanut pakaaseja. Olen niin iloinen kaikista reissulla ostamistani joululahjoista ja muista tuomisista. Joululahjoja en tietenkään voi tässä esitellä, mutta muutama muu löytö pääsee päivänvaloon:

Mitäs kaikkea sitä tulikaan ostetuksi? Näihin aiheisiin palataan vielä... Nyt alan suunnitella ja valmistella seuraavaa lähtöä...