Että oli ikävä esikoista tänään! Savonlinnan seurakunnan ja paikallisen sanomalehti Itä-Savon jo perinteinen Adventin äänenavaus -tapahtuma oli jälleen linja-autoasemalla. Halusin sinne, mutta en saanut ketään innostumaan ajatuksesta. Jos esikoinen olisi ollut paikalla, hän olisi varmasti liittynyt seuraani.
Niinpä tallustelin itsekseni halki lumettoman kaupungin kohti tapahtumapaikkaa. Aurinko yritti lähettää valonsäteitä läpi paksun pilviverhon valaisemaan mustaa marraskuuta. Ei voi kyllä hyvällä tahdollakaan väittää, että aurinko olisi paistanut... mutta ehkä taivas ei ollut ihan yhtä synkkä kuin muuten viime aikoina. Pilvillä oli hopeareunukset.
Väkeä olikin saapunut runsaasti laulamaan yhteislauluja ja kuulemaan puheita. Puhallinorkesteri Saimaa ja kirkkokuoro musisoivat, pastori Jaana Paju juonsi tapahtuman ja puhui itsekin. Myös sanomalehden edustajalla oli oma puheenvuoronsa. Seurakunnan uudet työntekijät Mikko ja Minna (kuin lastenkirjasta...) olivat haastateltavina ja sytyttivät ensimmäisen ja toisen adventtikynttilän.
Olipa juhlallista laulaa täysin palkein Hoosiannaa ja muita joulunodotuksen lauluja. Lopuksi Itä-Savo tarjosi joulupuuroa nälkäisille. En rynnännyt puurojonoon ensimmäisenä vaan pistäydyin kirpparilla, joka sattui olemaan sopivasti hollilla. Ostin kirjan ja patsaan, mutta niistä ei ole nyt kuvia. Palataan aiheeseen myöhemmin.
Ennen kuin edes ennätin puurolle, äiti soitti. Olivat isän kanssa linja-autoasemalla ja kyselivät, että missäs minä olen... pikaisesti kävin puurolautaseni herkuteltavaksi.
Vanhempien kanssa tulimme meille Kotoselle kahville. Nyt sain pöytään eiliset leipomukset. Kahvin jälkeen lähdettiin taas.
Linnalassa oli Linnan lausujien runomatinea Runopiiri tarinoi ja sinne suunnistimme seuraavaksi.
Taitavat, lahjakkaat lausujat viihdyttivät meitä noin tunnin ajan. Tunnelmat vaihtelivat ilosta suruun, naurusta ahdistukseen. Esitys oli hienosti koottu ja se oli ehjä kokonaisuus. Jostakin runosta ajattelin, että teksti oli niin raakaa ja julmaa, etten olisi halunnut kuulla. Joku tarina taas oli sellainen, että olisi sitä kuunnellut enemmänkin, Muutama sana voi olla kokonainen maailma. Rivien välistä pullisteli uusia merkityksiä. Mutta kaltaiseni yksinkertainen ihminen ymmärtää parhaiten, jos asiat sanotaan niin kuin ne ovat.
Runomatineasta löytyi kummitäti, jonka sain houkutelluksi meille kahville. Vielä soitettiin serkulle, että tulisi puolisonsa kanssa auttamaan leivonnaisten tuhoamisessa. Olipa kulturelli päivä ja ihanan sosiaalinen myös!
Loppuillasta juttelin vielä esikoisen kanssa pitkän Facetime-puhelun kuopuksen kännykällä. Lapsi on kamalan flunssan kourissa maailman äärissä eikä voi äiti auttaa. On niin turhauttavaa olla niin lähellä, mutta silti liian kaukana. Onneksi joulu lähestyy ja saadaan esikoinen hetkeksi luoksemme!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti