Lisää lapasia

Kipin kapin kevein kengin kiidättivät kintut tänään Kotosen tätiä töistä kotiin. Harvoin olen lomaa näin kieli pitkällä odottanut. Aamulla tuntui, etten olisi enää päivääkään enempää jaksanut töissä ahertaa ja tämän päivän jaksoi vain sen tiedon voimin, että kokonainen viikko on edessä niin, ettei tarvitse ottaa kantaa mihinkään eikä selvittää epäselvyyksiä tai korjata koneita ja laitteita tai olla yhteyksissä yhtään kehenkään laite- tai ohjelmistotoimittajaan. Eikä tarvitse selittää asioita parhain päin eikä ottaa vastaan tuohtunutta asiakaspalautetta.

Sitten meillä olikin äärimmäisen mukava päivä. Pahimmat ongelmat ovat taakse jäänyttä elämää, työkaverit jaksoivat olla hyväntuulisia ja iloisia, kaikilla oli jotain kivaa kerrottavaa, asiakkaat olivat ylettömän ymmärtäväisiä ja leppoisia. Loma on hyvä.... mutta voi ei. Nyt olen kokonaisen viikon paitsi kaikesta kivasta, mitä työpaikalla tapahtuu. En ala.

Tai alan sittenkin. Kotona on kaikki ihanasti rempallaan ja joulu lähestyy. Minulla on jokavuotinen viharakkaussuhde tähän kutkuttavan ihanaan keskitalven juhlaan. Tärkeä juhlapäivä, johon latautuu paljon odotuksia ja kaikilla on omat toiveensa, joista osa toteutuu ja osa ei. On vanhoja perinteitä, joista haluaa pitää kiinni, mutta myös uusia ulottuvuuksia on avoimin silmin ja sydämin kohdattava.

Joulustressi alkaa pikkuhiljaa herätä. Siivousta, siivousta ja siivousta olisi edessä. Koko syksy on mennyt tahmeassa matalaliidossa, työ on syönyt kaiken mahdollisen energian ja kotihommat ovat joutuneet odottamaan aikaa parempaa. Leipominen ja lahjustelu ovat joulupuuhista mieleisimmät. Minusta on maailman mukavinta keksiä lahjoja läheisille ihmisille. Mutta tietenkin rajalliset rahavarat asettavat ikäviä raameja osteluun ja myös se, ettei kenellekään halua hankkia lahjaksi tavaraa, joka jää ikäväksi vastukkeeksi ja turhaksi roinaksi.

Neulominen on meditaatiota ja mainiota stressinpurkua. Siksipä puikot ovat taas kilisseet ja kolisseet. Kuopuksen lapaset ja kaulaliina tulivat esitellyksi jo aiemmin, mutta samaa lankaa jäi vielä. Siksi kilkuttelin vielä yhdet lapaset kuopukselle, tällä kertaa neuloin palmikon kämmenselkään.

Nämä lapaset näyttävät hassuilta puikuloilta, jos käsi ei ole käsineen sisällä. Silittäminen tai oikeastaan höyrytys olisi varmaankin parantanut tilannetta, mutta se jäi nyt kaiken hösellyksen keskellä tekemättä.

Valkoiset lapaset ovat Helsingin kummitytölle syntymäpäivälahjaksi. Toivottavasti kelpaavat... Niihin neuloin joustimen uudella tavalla, eli kierrejoustinta. Se olikin hauskaa ja näytti veikeältä. Siksi jatkoin pari kierrejoustinraitaa lapasen kärkeen saakka.

Vein lapaset postiin tänään, mutta eivät taida ehtiä perille kummitytön syntymäpäiväksi. Kun ei Kusti polje niin ei posti kulje. Postin lakko jatkuu vain eikä loppua taida olla näköpiirissä kohtakaan. Postitoimistossa tosin kertoivat, että Helsingin päässä lakko on jo loppunut, mutta nyt on vuorostaan lakossa Kuopion lajittelukeskus ja sinnehän meiltä täältä posti ensin menee lajiteltavaksi.

Myötätuntoni on tosin aivan postin työntekijöiden puolella. Olen niin kyllästynyt siihen, että suoritusportaan väkeä laitetaan kilometritehtaalle, vaikka ovat pienipalkkaisinta väkeä ja isopalkkaisten rahapussit vain lihovat. Kun ihmisten annettaisiin tehdä työtä, niin kaikki olisivat tyytyväisiä. Nyt ne, joilla on työtä, nääntyvät taakkansa alle ja työttömäksi joutuneet turhautuvat toimettomuudestaan. En usko, että rakas kotimaa tällä menolla lähtee nousuun.

Kun noissa lapasissa pääsin kierrejoustimen neulomisen makuun, piti samaa tekniikkaa kokeilla vielä tuubihuiviinkin. Olihan minulla kirpparilöytöinä kaksi kerää lempeän pehmeää ja suloista Novitan Teddy-lankaa. Siispä silmukat puikoille ja työhön käsiksi. Kyllä oli taas niin onnellinen olo, kun lanka soljui sormien välissä ja kädet työskentelivät kuin itsestään. Varmaan verenpaine laski ja stressihormonit hävisivät olemattomiin...