Mikä viikko! - ja lapassetti

Huh huh. Näin perjantai-iltana ei voi muuta kuin hämmentyneenä huokaista, että johan oli viikko! Töissä eletään enemmän kuin epänormaalia aikaa ja monena iltana olin tukka putkella menossa vielä jossakin. Vauhti vei voimia, mutta myös antoi energiaa... Viime viikonlopun kurpitsalyhdyn hampaaton, vinksahtanut hymy kuvaa jotenkin mainiosti omiakin tunnelmia...

Maanantaiaamuna suuntasin koko päiväksi työpaikkakokoukseen, jossa pohdittiin tulevaa ja yritettiin luoda uusia yhteisiä käytänteitä. Normaali työpäivä on sata kertaa helpompi kuin tuollainen koko päivän kokoustaminen.

Töiden jälkeen käväisin läheisen Sokoksen ruokapuolelta ostamassa vähäsen välipalaa jaksaakseni vielä illan piristysruiskeen eli hartsikorukurssin Taito Shopilla. Kun tulin kaupasta ulos, henki melkein salpaantui. Taivas oli uskomattoman värinen! Eikä minulla tietenkään ollut kamera mukana. No, kännykällä tallensin taivaan värileikkiä.

Kurssi-ilta meni ihan hujauksessa. Yhtään kuvaa ei ole, enkä tässä nyt tekemisistä käy enempiä raportoimaan. Ensi maanantaina hauskuus jatkuu ja täytyy katsoa, saisinko siitä sessiosta jonkinlaisen postauksen aikaiseksi. Mutta toisaalta jos kaikki menee nappiin, voi olla että kurssilla valmistuu joku joululahja. Eikä niitä parane näin julkisella foorumilla kovasti esitellä etukäteen.

Tiistai oli tiukka koulutuspäivä. Vanhakin koira oppii uusia temppuja! Se oli helpottavaa huomata, vaikka pakko on katsoa tosiasioita suoraan silmiin ja valmistautua henkisesti siihen, että lähitulevaisuus on edelleenkin jatkuvaa oppimista ja oman keskeneräisyyden sietämistä.

Kun oppilipas sulkeutui ja ohjaajat palasivat takaisin Mikkeliin, meiltä töistä suuntasi tiukka ydinjoukko (12 ihmistä) testaamaan ravintola Habaneron annoksia. Pikkuruinen ravintola oli vallan viihtyisäksi sisustettu, meille oli rakennettu yksi pitkä pöytä ja kaikki oli katettu valmiiksi. Vastaanotto oli sydämellinen ja palvelu hyvää. Olin tilannut murkinakseni talon hampurilaisen ja se oli jättikokoinen! Olin kuullut etukäteen, että talon omat jääteet ovat testaamisen arvoiset. Tilasin granaattiomenajääteen. Ihan hyvää se oli, mutta valitettavasti minun makuuni vähän liian makea. Mutta juoma tarjoiltiin hauskassa pullossa pillin kera, siitä plussat!

Vähän jäin kaipaamaan lisää makua annokseen. Jos ravintolan nimi on Habanero, voisi kuvitella, että jokaisessa annoksessa olisi ripaus potkua. Mutta en ollut ainoa, joka toivoi vähän enemmän ytyä annoksensa makumaailmaan. Annoskateus nosti päätään... vieruskaverilla ja vastapäätä istuvilla näytti olevan tooosi hyvät ruoat...

Keskiviikko oli taas täyden höyryn työpäivä kaiken muutoksen keskellä. Enimmäkseen toimin atk-asentajien aputyttönä, mutta koska olin edellisyön pohtinut kaikkien monien työasioiden organisointia, höykkyytin työkavereitakin kaikenlaiseen puuhaan.

Kotimatkalla pysähdyin hetkiseksi ikuistamaan jälleen kauniina hehkunutta taivasta.

Keskiviikkoillaksi en etukäteen ollut ohjelmoinut yhtään mitään, joten neuletyöt Novitan Usva-langasta edistyivät hyvin. Mutta eivät vielä valmistuneet.

Torstaina atk-asennukset jatkuivat ja samalla aloitimme tuskaisen urakan aineiston tunnusten muuttamiseksi. Pää alkoi olla jo täynnä huminaa. Onneksi atk-osasto sai osuutensa hyvälle mallille jo hyvissä ajoin iltapäivällä, joten pääsin ottamaan kerrankin takaisin päin kovin paljon kertyneitä työaikaliukumia ja pyöräilin pikaisesti Kahvila Alegriaan tapaamaan yhtä isän puolen serkkuani. Edellisestä jutustelusta oli kulunut aikaa aivan kamalasti, joten kuulumisten päivittäminen ei tapahtunut hetkessä.

Kun kahvittelun ja rupattelujen jälkeen olin lähdössä pyörineni kotiin, huomasin harmikseni, että polkupyörän ladattava valo oli tullut tiensä päähän. Olin edellisenä yönä ladannut akun, aamulla valo toimi, mutta nyt kun pimeys ympäröi pyöräilijää joka puolelta, ei tuikku suostunut yhteistyöhön. Että harmitti! Kai se oli merkki siitä, että on syytä lopettaa pyöräilykausi tältä syksyltä tähän.

Tänä aamuna siis tallustelin töihin jalkapatikalla. Sama uuden aikakauden valmistelu jatkui. Kotiin palasin työkaverin kyydillä ja sain yhden ylimääräisen maton varastostamme hänen kyytiinsä. Sedän, kuopuksen ja kälyn kanssa kävimme kaupassa ostamassa monta kassillista ruokaa. Pikaisen kokkailun jälkeen sain viimeisteltyä kuopuksen lämpöiset talviasusteet.

Kuten kerroin jo aiemmin, kukkakaupassa tehtyjen heräteostosten jälkeen tarvikevarastoistani löytyy jokunenkin kerä Usva-lankaa. Ensin tein kuopukselle langasta yhdet lapaset, sitten ostin lisää lankaa, että sain toisetkin lapaset... Samalla ostin myös kaulaliinalangat ja yhdessä etsimme kuopuksen kanssa netistä mieleisen näköisen kaulaliinaohjeen.

Kun olin neulonut kaulaliinaa yli kaksikymmentä senttiä, huomasimme että jopas siitä on tulossa kapea. Alkoi vaikuttaa epätodennäköiseltä, että tuubihuivisukupolven edustaja koskaan tulisi käyttämään tekelettä. Puolen minuutin ajan harkitsin neuleen purkamista, mutta sitten päädyin soveltamaan. Lanka ei olisi riittänyt järjettömän muhkeaan tuubihuiviin, mutta pikkuiseen kyllä. Joten neuloin kaksi lyhyehköä liinaa ja liitin ne virkkaamalla yhteen. Sitten vielä ompelin päät yhteen ja voilá! Valmis!

Tuubihuivia voi käyttää myös huivina, jos meinaa pää jäätyä.

Viikon ilahduttaja on äitienpäiväruusu, joka terassin ruukussa edelleen jaksaa kukkaa pukata. Ylihuomenna on isänpäivä ja taidamme saada kahvipöytään kukat omalta terassilta.