Hartsin huuruja

Viikko sitten maanantaina oli Taito Shopin hartsikorukurssin toinen päivä. Menin sinne pää täynnä suunnitelmia. Vaan ei sitä kahdessa ja puolessa tunnissa kuitenkaan ihmeitä ehdi! Vaikka toiset kurssilaiset sanoivatkin, että minulla oli siellä ihan paja... höpsis!

Seuraavassa kuvassa ovat kahden kurssikerran tuotokseni:

Ai mitä? Kuvako epätarkka?

Ihan tarkoituksella! Voihan olla, että joku saa vielä jonkun noista joululahjapaketissaan....

Kurssilla oli taas ihan hirmuisen mukavaa! Toiset kurssilaiset olivat mahtavia tyyppejä ja ope-Teija kärsivällinen ja sinnikäs neuvoja. Kurssilla olisi voinut käydä vaikka monta viikkoa.

Mutta enpä malta olla esittelemättä muutamaa valmista korua. Taidan pitää itse ainakin tuon sananlaskujen lusikan...

Hartsissa näkyy kuvissa pienenpieniä ilmakuplia. Luonnossa silmä ei noita kuplia edes näe.

Mutta ne sananlaskut. Mitäs lusikasta löytyy?

Lusikka = Jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia
Ruuvi = parempi yksi ruuvi löysällä kuin kymmenen liian tiukalla
Hakaneula = Häntä pystyyn vaikka hakaneulalla!
Kuminauha = Katkeaa se kuminauhakin, jos äärimmilleen venytetään
Kymmenpenninen = Pennissä on miljoonan alku, kymmenessä pennissä kymmenen miljoonan
Vieteri = Jollakin on pitkä vieteri/pinna. Jossakin vaiheessa kuppi menee nurin tai vieteri katkeaa.
Rengas = Renkaalla ei ole alkua eikä loppua, se edustaa ikuisuutta ja täydellisyyttä. Jos kuun ympärillä on rengas, tulee tuisku.
Lamppu = niin itsestään selvää, ettei tarvinne selittää.

Se oli vähän sen jälkeen, kun isä lampun osti, kun järjen valo eli lamppu syttyi...

Minulla tämä lusikkalamppu syttyi, kun näin ensimmäisenä kurssipäivänä yhdellä kurssikavereista materiaalien joukossa pikkuruisen lampun. Se kävi niin mieltä kiehtomaan, että piti sitten kotona särkeä kappaleiksi tiensä päähän tullut polkupyörän valo. Ja tuollainen siitä tuli. 

Vielä vähän vihiä aikaansaannoksista... näitä pieniä pinkkejä tekeleitä en kai myöskään kenellekään paketoi. Enkä kyllä tiedä, kehtaanko lopulta noista muistakaan lahjapaketteja tehdä. Mutta sen näkee sitten... Julkaisen kunnon kuvat joskus joulun jälkeen, Jos muistan.

Kävipä tässä sunnuntaina niin, että puhuin pitkän puhelun. Yleensä en ole soittelevaa sorttia ollenkaan, mutta nyt langan toisessa päässä riitti yllin kyllin tarinaa. Siinä samalla katselin noita koruja ja asettelin niitä kuvattavaksi. Silmät sitten osuivat isänpäivän äitienpäiväruusuun ja heti kun kuulumisten vaihtaminen loppui, tartuin kameraan ja aloin laukoa. Kuinka kaunis voi ruusu olla!

Tänään töistä tullutta ilahdutti postin tuoma nimipäiväkortti. Kiitos Rita!

Harmi, että kaunista korttia on postin  lajittelumonsteri raapinut. Mutta ei se mitään, ilahduin silti!