Se olisi sitten jouluaaton aatto. Säätila huvitti, kun aamulla lompustelin töihin kumppareissa, ohuessa syystakissa ja sateenvarjoa pään päällä keikuttaen. Mustassa, märässä, lumettomassa ja hämmentävän lämpimässä joulussa ei sinänsä ole mitään huvittavaa, mutta kun tilanteelle ei mitään voi, on asennoiduttava niin ettei murhe valtaa mieltä. Eipähän paleltanut eikä ollut liukasta!
Tarkkaavainen lukija jo edellisestä postauksesta ehkä tajusi, että joulun paras lahja on jo kotona. Eli eipä liesua esikoinen maailman äärissä, vaan on täällä meidän ilonamme. Jo maanantai-iltana saatiin lapsi kotiin ja nyt voi olla äiti-ihminen tyytyväinen, kun koko pesue on koolla ja siipien suojissa.
Tuleeko joskus se joulu, että toinen lapsista (tai molemmat) viettävät pyhiä muualla kuin vanhempansa? Todennäköisesti. Mutta niin kauan kuin tätä yhteiseloa riittää, iloitsen siitä ja olen onnellinen. Itse olen viettänyt 48 joulua samassa paikassa kuin omat vanhempani. Ja kuvittelen, että myös omat lapseni olisivat jouluasioissa perinteiden kannattajia, joten elän eteenpäinkin yhteisten joulujen toivossa. Mutta ymmärrän ja hyväksyn myös sen, että muutoksia voi tulla.
Tytöt koristelivat kuusen jo eilen. Isä ja äiti olivat tämän tasaisen ja terhakan puun meille metsästä löytäneet. Itse emme hankalasti sattuneiden työvuorojen takia päässeet tänä vuonna kuusen etsintään valoisaan aikaan. Onneksi apua on saatavissa silloin kun sitä tarvitsee. Kiitos siis kuusen etsijöille!
Koko perhe oli minua hakemassa töistä työpäivän päätyttyä ja suunnistimme suoraan kauppaan. Nälkä oli kamala ja kaupassa oli turkasen hirmuinen ruuhka. Melkein meinasi ohimolohkoa kiristää, kun joku miekkonen vain nojaili maitokaapin oveen ja piti seuraa seuralaiselleen. Juuri sieltä ja siitä kaapista olisin halunnut pari purkkia poimia kärryymme. Että se kesti... se kermapurkin valitseminen! (Ehkä kolme minuuttia... mutta nälkäisenä olin kovin kärsimätön...) Lopulta pystyivät päättämään, mikä niistä kolmestakymmenestä samanlaisesta purkista kelpaisi heille ja pääsin minäkin omat vispikermani nappaamaan mukaan.
Vaikka jo kertaalleen olimme jouluruokaostoksia suorittaneet, niin silti kärryyn kerääntyi monenlaista muonaa. Vaan granaattiomenoita ei kertynyt. Niitä ei kaupassa ollut kuin yksi ja sekin oli jo huonoksi mennyt. Niitä piti käydä etsimässä toisesta kaupasta. Ison automarketin jälkeen pieni lähikauppa oli suorastaan rauhan tyyssija, johon olisin voinut jäädä koko illaksi fiilistelemään ja kuuntelemaan kaiuttimista tulvinutta joulumusiikkia. Vaan kotiin piti joutua, sillä meille oli tulossa vieraita.
Kotona haukkasin palasta pikavauhtia ja ryhdyin valmistelemaan lihapaistia. Esikoinen tekaisi ensimmäisiin uunin lämpöihin pellillisen joulutorttuja. Paisti tuoksui uunissa, kun esikoisen yhdet kummit tulivat katsomaan kaukana asustelevaa kummilastaan. Melkein heti käytiin kahvittelemaan ja jouluherkkuja maistelemaan.
Nyt on koti ja Kotosen väki kutakuinkin valmis ottamaan joulun vastaan. Outsan lähettämästä joulukalenterista on enää yksi luukku avaamatta ja Lissun tekemä piparkakkumökki saa vielä hetken ilahduttaa pelkällä olemassaolollaan. Joulun jälkeen se ilahduttaa herkullisuudellaan meitä herkkusuita. Ja terassin pöydällä palaa talvipäivien ikuinen tuli upouudessa kynttilälyhdyssä, jonka kiltti Kotosen setä osti tädille, kun täti lyhtyä niin kovin ihaillen katseli kaupassa.
Tunnelmallista joulua itse kullekin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti