Ensinnäkin en tietoisesti stressaa juhlapyhistä, mutta näköjään nukun lyhyitä yöunia aina, kun tekemistä ja miettimistä on enemmän kuin laki sallii. Olen kyllä iltaisin kuolemanväsynyt, enkä meinaa kestää hereillä edes kymppiuutisiin. Zombeilen itseni petiin aina ennen muuta perhettä ja nukahdan hetkessä. Ei puhettakaan, että viettäisin rauhallisen tovin lukien kirjaa sängyssä peiton alla. Nahkaluukut eivät vaan suostu pysymään ylhäällä. Mutta uni loppuu aina kesken aamuyöllä. Voin herätä hetkessä umpiunesta ja tavaton ajatusralli käynnistyy päässä välittömästi.
Tänään paremman puoliskoni herätyskello rallatteli sävelmäänsä puoli viiden tietämissä. Luulin, että se on omani ja kopeloin jo puhelinta hyllyltä. Tajusin kuitenkin, ettei vielä ollut minun vuoroni nousta ja yritin päästä takaisin unten maille. Ei onnistunut. Tunnin verran venkoilin lakanoiden välissä ennen kuin luovutin.
Aamukahvin jälkeen kaivelin esille leivontatarvikkeita. Ensin halusin kokeilla houkuttelevaa salmiakki-riisisuklaan ohjetta. Pari levyä Fazerin salmiakkisuklaata, 100 grammaa margariinia ja 6 desiä riisimuroja. Niistä aineista se herkku syntyi. Ohjeen mukaan tästä määrästä olisi tullut 20 makeista, mutta kai vuokani olivat sen verran pikkuruisia, että herkkuja tuli kolmisenkymmentä.
Työpäivän ajaksi tyrkkäsin kokkareet jääkaappiin jähmettymään. Kotiin palattua pakkasin makeiset upeaan peltirasiaan, jonka kesällä sain Kirjastokuningattarelta.
Mutta nytpä menin asioiden edelle.
Aamun leivontapuuhiin kuului piparipullien leipominen. Sillä aikaa kun pullataikina kohosi, käväisin alakerrassa heittämässä pyykkikoneen rumpuun sekä sedän että oman kylpytakkini sekä pari fleecetakkia. Ajattelin, että on kiva saada joulusaunasta tullessa ylleen putipuhdas kylpytakki.
Olipa kerran pipari ja pulla.
Ne tahtoivat yhdeksi tulla.
Niistä syntyi soma taikinarulla,
joka viipaloitiin palasiksi,
herkkupaloiksi makoisiksi.
Ja kappas vain... kypsistä pullista ei ole kuvan kuvaa. Raesokeri oli kokonaan loppu ja mantelirouhettakaan ei piisannut jokaiselle pullalle. Mutta ei anneta sen haitata, Makoisilta maistuivat silti.
Leivontasession jälkeen ripustin kuivumaan peseytyneet pyykit, raivasin pois kaikki joululahjojen pakkausmateriaalit ja ripottelin joulukoristeita pitkin olohuonetta. Huomaan nyt, että kaiken touhuamisen keskellä valokuvien napsiminen on jäänyt aika lailla unholaan. Mutta pitkät pyhät ovat edessä, joten varmaan kyllästytän vielä kaikki lukijani toistuvilla joulukoristepäivityksillä...
Työtyössä minulla oli tänään poikkeuksellisesti iltavuoro. Se aiheutti himpun päänvaivaa, sillä Veripalvelu oli paikkakunnalla ja edellisestä verenluovutuskerrastani oli jo suunnattoman pitkä aika. Verta pääsi luovuttamaan puoli yhden ja puoli viiden välillä. Ja oma työpäivä alkoi 11.25 ja päättyi 19.10. Onneksi minulla on niin runsaasti liukumaa sisässä, ettei tehnyt tiukkaakaan saada esimieheltä lupa myöhästyä reippaasti töistä. Varsinkin kun syykin oli hyvä.
Olin paikalla jo puoli tuntia ennen ilmoitettua aloitusaikaa ja siis ensimmäisenä jonossa. Toki muitakin innokkaita luovuttajia ilmaantui paikalle saman tien. Kun homma käynnistyi, pääsin ripeästi sisään ja jo hetken kuluttua pötkölleen luovutuspedille. Viidessä minuutissa oli pussi täynnä ja kone hälyytti. Paikalle tuli henkilökuntaan kuuluva ihminen, mutta kone vain hälyytti ja hälyytti ja hälyytti ja hälyytti... Sen kimpussa hääri jo parikin hoitajaa. Sitten laite hiljeni mystisesti ja toinen hoitajista poistui. Paikalle jäänyt yritti sinetöidä veripussia, mutta laite ei toiminut! Siinä pitäisi kuulema toimia hyvin ripeästi, ettei kallisarvoinen veri käy hyytymään ja mene pilalle. Onneksi paikalle tuli nopeasti joku, joka sai laitteen pelittämään.
Kahvilippua hypistellen poistuin paikalta. Velvollisuus olisi kutsunut jo töihin, mutta kun kerran olin jo myöhässä, ei lisämyöhästyminen varmaan haitannut. Jäin siis vielä juomaan luovutuskahvit. Ensin tuhti voileipä kahvin kera ja santsikupin kyytipoikana täytekakkua!
Luovuttajille oli kiitokseksi jaossa tulitikkuja.
Työpäivä oli tehokasta puurtamista, mutta meni kovin nopeasti. Ihmekös tuo, kun olin paikalla 1,5 tuntia vähemmän kuin normaalisti.
Kotiin patikoitsin raikkaassa ja mukavassa säässä. Ei ollut liukasta eikä kylmää, Mutta en silti pistäisi pahakseni, jos sitä lunta sataisi edes vähän...
Kotona odotti koko Kotosen perhe, iso nippu joulukortteja sekä pullea kirjekuori. Ensin hämmästelin, että mitäs minä nyt olen saanut ja keneltä, mutta sitten muistin ja ilahduin! Osallistuin tässä päivänä muutamana Kirpparikeijun blogissa pyykkitytön arvontaan ja ihmeekseni olin onnettaren suosikki. Nyt oli pyykkityttö sitten tullut kotiin ja minä sitä kirjekuorta avaamaan...
Kirjekuoren sisältä löytyikin paketti ja suloinen pakettikortti. Enhän minä näitä sitten raaskinut vielä aukoa. Odotanpa aattoa!
Olisi minulla paljon muutakin raportoitavaa. Mm. yhdestä viikolla tulleesta blogisiskon paketista. Tai joululahjatuunailuista. Mutta nyt on jo kymppiuutisten aika ja täti hyytyy. Juttu jatkuu siis jonain toisena päivänä. Pysykää kanavalla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti