AmandaB, kirppistelyt ja Ylioppilaskunnan Laulajat

Ei sitä kyllä aamulla herätessään arvaan, minne päivä kuljettaa! Mielessä oli ihan selvät sävelet lauantaipäivän kotoilukonsertiksi, mutta yllätysviesti pisti iltasuunnitelmat uusiksi.

Torstain lehteä lukiessani tein aamupäivän suunnitelmat edes sen kummemmin miettimättä.

AmandaB aloitti maailmanvalloituksensa täältä Savonlinnasta ihan kivenheiton päässä meiltä. Se oli ensin Marjam interior ja kaupunkilaiset puhuivat Marjamista. Itseasiassa Marjami on olemassa edelleenkin, se on kodinsisustus- ja lahjatavaroita maahantuova tukkuliike. Kuitenkin kaikki toiminta tuntuu keskittyvän tavaramerkki AmandaB:n alle. Yrityksellä on konseptimyymälät Savonlinnan lisäksi Mikkelissä ja Kuopiossa. Tuotteita myydään myös laajalti tavarataloissa Tallinnaa myöten ja verkkokaupassa.

Savonlinnan myymälä toimii maahantuonnin yhteydessä ja sen aukioloajat ovat työssäkäyvälle ihan mahdottomat. Mutta nyt bongasin lehdestä ilmoituksen, että lauantaina olisi joulumyyjäiset glögitarjoiluineen kymmenestä kahteen. Samalla kellonlyömällä oli myös Taito Shopissa käsityöläisten joulumarkkinat.

Setä oli töissä, joten sujuva suhailu autolla paikasta toiseen ei tullut kysymykseenkään. Tein siis itselleni selvät kuviot: Kun kello on lauantaina kymmenen, olen jo Marjamin... eikun AmandaB:n oven takana odottamassa ja säntään sisään heti ovien auettua. Ihan niin ei tosin käynyt... Olin paikalla vasta pari minuuttia yli ja räntää satoi vaakatasossa kohti vastaantulijaa. Kynttilälyhdyt toivottivat asiakkaat tervetulleiksi ja kyllä meitä olikin! Harvoin on meidän kotikadullamme lauantaiaamupäivisin sellainen autoliikenne!

Siellä se on. Talo täynnä ihania sisustustavaroita.

Kauppa oli täynnä ihanuuksia. Onneksi suurin osa oli liian kalliita tai liian blingblingiä minun makuuni. Ja järki pysyi muutenkin mukana enkä ostellut somistetta ja koristetta kotiin suuria määriä. Ihanat koriste-esineet vaativat tilaa ymprärilleen päästäkseen oikeuksiinsa ja meillä alkaa olla jo riittämiin tavaroita kaikkialla.

Näitä mieluilin. Ovat tosi painavat (ehkä betonia) ja tosi vetoavat. Olisivat maksaneet 10.90 kpl enkä raaskinut ostaa. 

En jäänyt glögittelemään vaan jatkoin ripeästi kotiin ostokset suoritettuani. Ostin yhden joululahjan, jota ei tässä esitellä sekä vetoavan kerän Love-nauhaa ja jo edellisessä postauksessa esitellyt lapsifiguurit.

Kävin kotona kääntymässä, jätin ostoskassin kotiin ja nappasin tallista uskollisen ratsuni. Koska kurja räntäsade oli loppunut, päätin fillaroida keskustaan. Orhi nosti jalkaa ja vikuroi hieman. Olinhan luvannut sille talviloman kevääseen saakka pyöränvalon simahdettua. Vaihteet eivät siis toimineet totutusti, mutta muuten yhteistyömme sujui kuten kesäkelissä.

Järkeilin päässäni, että jätän Taito Shopilla käynnin viimeiseksi, ettei tarvitse ostoksia raahata joka paikassa mukana ja menin ensin kirpparille linja-autoasemalle. Viime aikoina kirpparilöytöni ovat olleet aivan olemattomia. Mutta nyt sitten löysin aarteita kangaskassin täydeltä!

Ruskea kynttilä lasissa 1 €, Pentikin Eden-sarjan muki 4 € ja kirjan mallinenn peltirasia 1 €.

Varsinkin tuosta Pentikin mukista olin hykerryttävän iloinen. Riemua kesti tasan niin kauan, että ehdin kotiin ja kävin pesemään kuppia. Joku kurja ilkimys oli laittanut myyntiin sangan vierestä lohjenneen astian. Halkeama maastoutui hyvin ja koska pohja oli siisti ja kiiltävä, kuten koko kuppikin, en älynnyt enkä nähnyt hiushalkeamaa kirpparin hämärässä valossa. Ilo hyvästä löydöstä vaihtui hetkessä suunnattomaan pettymykseen ja ärsytykseen.  Miksi ihmiset ovat niin kieroja, että myyvät rikkinäisiä astioita??? Tai sitten pitäisi lapussa olla maininta viasta. Mur!

Kun olin pienen pieni tyttö, äiti osti minulle lahjaksi Laura Ingalls Wilderin kirjasarjan Pieni talo preerialla. Luin kirjat läpi moneen kertaan ja tykkäsin kovasti. Tuttavaperheen tytöt halusivat myös lukea tarinan, joten lainasin kirjoja heille. Ikävä juttu, mutta kirjat palautuivat lainasta kovia kokeneina. Selät repsottivat irti ja yhden kirjan sisus oli irti kansista. Harmitti, mutta säästin kirjat siitä huolimatta. 

Oma esikoinen sitten rakastui myös näihin kirjoihin. Nyt kirjasarja on hänellä tallessa. Eilisellä kirppisreissulla törmäsin saman sarjan kirjoihin, jotka ovat kuin uusia. Eivätkä maksaneet kuin euron kappale. Vähän mietin, mutta ostin kirjat kuitenkin ajatellen, että kai vanhat resut voisi vaihtaa uusiin... vai voiko? Onko alkuperäisillä kuitenkin enemmän tunnearvoa?

Kirjat 1 €/kpl

Missä on Eetun nenä? -kirjan ostin vähän epäröiden. Jos esikoinen haluaa, kirja olisi hänen nykyiselle hoidokilleen puheen opetteluun avuksi. Teos on hauska luukkukirja, johon ainakin itse ihastuin.

Pitsiliina 0,50 €.

Trikookude virkattuun mattoon 5 €. Ja mukana myös AmandaB:n nauha, joka yksinään maksoi tuon 5 €.

Kassissa oli painoa riittämiin näiden shoppailujen jälkeen. Onneksi sain välimatkojen ajaksi kassin pyörän koriin eikä tarvinnut koko omaisuutta roikottaa käden varassa.

Seuraava kohteeni kaupungilla oli hyvästä kanta-asiakastarjouksesta ilmoitellut Suomalainen Kirjakauppa. Sieltäkin poistuin ison muovikassin kanssa, mutta ssshhhh... sisältö on jouluyllätyksiä.

Vihdoin pääsin varsinaiseen määränpäähäni eli Taito Shopille käsityöläisten myyjäisiin. Siellä vierähti tovi jos toinenkin, sillä satuin tuntemaan aika monta yrittäjää ja pitihän kuulumisia vaihtaa. Loppujen lopuksi en ostanut näiltä paikan päällä olleilta yrittäjiltä mitään ja kotona harmittelin, kun unohdin palata Väinölän luomutilan Susannan pöydän ääreen. Aikomus oli ostaa vetoava rautalangasta väännetty jouluntoivotus. Mutta niin vain poistuin talosta ilman tuota rautalankaa.

Ilman ostoksia en tosin Taito Shopilta lähtenyt. Mutta mitä ostin? Sitäpä en voi tässä paljastaa, ettei kenenkään jouluyllätykset menisi pilalle. Kaikkea ihanaa siellä kyllä on tarjolla!

Kun kotiuduin reissuiltani, alkoi pilvien välistä kurkkia omituinen valoilmiö. Keskitalven aurinko muistutti olemassa olostaan ja kirkasti hetkiseksi mustaa joulukuuta.

Päivän juoksuista uupuneena istuin tietokoneen ääreen kahvikupin kera ja avasin Facebookin. Ajatus oli pikkuisen päivittää blogia, siivoilla vähän, käydä saunassa rauhassa ja asettua telkkarin ääreen seuraamaan Selviytyjiä. Mutta Facebookissa odotti kysymys: Lähdetkö illalla tuomiokirkkoon kuuntelemaan Ylioppilaskunnan Laulajia?

Kylläpä tuli ristiriitainen olo. Juu toki lähden! Ei kun en nyt oikein jaksa ja tukkakin on likainen...

Lipuntarjoajan kanssa viestejä vaihdettuani huomasin olevani lähdössä. Mitä ulkona puhkuvasta talvimyrskystä ja vesisateesta, kun kyyti lähtee oman kodin kohdalta ja palaa samaan paikkaan? Mitä likaisesta kuontalosta, kukapa sinne meikäläistä tulee katsomaan eikä se nyt edes ole niin likainen että sen muut huomaisivat? Mitä sitä kotona happanemaan, kun on kulttuurielämystä tarjolla?

Sää oli sen verran surkea, etten pimeässä talvi-illassa tuulen ja sateen tuivertaessa viitsinyt edes yrittää tuomiokirkon kuvaamista. Enkä saanut kuvattua myöskään kirkon eteisessä näytillä olevaa huovutettua joulukuvaelmaa, eteinen kun pullisteli väkeä sakeanaan.

Kirkkosali oli jo tupaten täynnä kansaa joten kapusimme parvelle luullen sieltä näkevämme parhaiten. Höpsis, ei näkynyt kummoisesti, mutta kuuleminen olikin tärkeämpää. Olimme paikalla noin kaksikymmentä minuuttia ennen konsertin alkua. Onneksi olimme. Myöhemmin tulleille ei oikein meinannut löytyä istumapaikkaa ja penkkirivejä tiivistettiin monen monta kertaa, että aina saatiin tilaa vielä yhdelle. Osa yleisöstä joutui silti seisomapaikoille.

Konsertti alkoi eikä laulajia näkynyt. Kuului kyllä. Eli kuoro lauloi ulkona ja vaelsi pikku hiljaa keskikäytävää kohti alttaria.

Konsertti oli elämys korville, mielelle ja sielulle. Niin sointuvaa, satuttavaa, kaunista ja yhteisöllistä. Taas tuli ikävä esikoista maailman äärissä. Hän on kirjoittanut viime aikojen blogipostauksissaan oman kuoronsa konsertista ja joululahjatoiveistaan. Toivepostauksen lopuksi lapseni kysyi, mitä lukijat toivovat jouluna lahjaksi? Olen miettinyt... tietenkin joitakin toiveita on, mutta periaatteessa minulla on jo kaikki mitä tarvitsen. Mutta nyt tuolla kirkossa istuessani koin vahvasti halun päästä paikalle, kun lapseni laulaa. On onni istua yleisössä ja nähdä jonkun nauttivan laulamisesta niin paljon että aivan hehkuu ja säteilee. Siksi toivoisin, että voisin päästä Englantiin, kun esikoisen kuoro seuraavan kerran esiintyy. Olisi suuri ilo päästä osalliseksi laulun ja musikaalisuuden lahjasta.

Ylioppilaskunnan Laulajista näkyi yläparvelle vain puolet. Mutta koko kuoron välillä herkkä ja välillä mahtipontinen sointu täytti koko kirkkosalin. Teki mieli laittaa silmät kiinni ja antaa musiikin viedä. Ihmisen ääni on uskomaton istrumentti!

Maa on niin kaunis -laulua laulaessaan kuoro lähti hitaasti liikkeelle. Koko miesjoukko siirtyi ympäri kirkkosalia ja laulu täytti jokaisen sopukan. Uskomaton akustiikka soi ja kantoi myös Jouluyö, juhlayö -kappaleen kuiskauksen hiljaisissakin hetkissä. Voimakkaammin lauletut hetket pauhasivat suoraan sydämeen ja ihon alle. Ihan meni iho kananlihalle silkasta pakahduttavasta kuullusta kauneudesta.

Konsertti päättyi En etsi valtaa loistoa -yhteislauluun, jossa jokainen sai laulaa sydämensä kyllyydestä kilpaa urkujen pauhinan kanssa. Encorena kuoro lauloi Finlandian ja niin oli konserttiyleisön hyvä poistua huomisen itsenäisyyspäivän viettoon.

Ei sitä ihminen aamulla tiennyt, millainen taide-elämys illalla odotti. Liput tarjosi asiakasomistajilleen BLC. Kun liput olivat jaossa, olin töissä enkä edes yrittänyt päästä tästä ilosta osalliseksi. Onneksi Tiina oli ollut paikalla oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja minulle onneksi puolisonsa selkä ei antanut myöten lähteä kirkon penkkiin kököttämään. Konsertteja oli kaksi samansisältöistä samana päivänä peräkkäin ja molemmat olivat tupaten täysiä. Savonlinnalaiset ovat innokasta kuulijakuntaa, kunhan on sopivaa kulttuuria sopivaan hintaan (ilmaiseksi) tarjolla!