Joululahjustelut, osa 1

Olen jo jonkun vuoden leikitellyt ajatuksella, että kaikki antamani joululahjat olisivat omatekoisia ja mahdollisuuksien mukaan kierrätysmateriaaleista. Mutta vielä ei sitä joulua ole nähty. Olen nimittäin niin epäileväinen, että noinkohan kukaan sellaisia lahjoja arvostaisi. Mutta tässä materialistisessa maailmassa saattaa olla vaikeaa löytää lahjoja, joista ei loppujen lopuksi tulisi turhakkeita ja saajalleen vastukkeita. Kaikilla on kaikkea ja jos ei ole, suurimmalla osalla ihmisistä on periaatteessa mahdollista hankkia tarvitsemansa. Eikä sen suureellisempia lahjoja tavallisella, velkaisella ja pienipalkkaisella antajallakaan ole mahdollista hankkia.

Lahjassa ajatus on tärkein. Se, että lahjan antaja on ajatellut lahjan saajaa. Jos lahja on omatekoinen, se on arvokas, koska se on ajatuksella saajalleen suunniteltu ja rakkaudella näperretty. Myös ostolahja voi osua nappiin ja ihan suoraan sydämeen. Sellaisia lahjoja sain itse tänä jouluna todella monta. Ajatuksella ja rakkaudella mietittyjä täsmäohjuksia, jotka melkein itkettivät. Minulla on ympärilläni ihania ihmisiä, niin suvussa kuin ystävissä. Mutta saamistani lahjoista kerron seuraavalla kerralla. Kunhan päivä valkenisi sen verran, ettei kuvia tarvitsisi tuhrata hämärässä ja salamavalon kanssa.

Yläkuvassa on marraskuisen hartsikorukurssin tuotokset. Eivät ihan niin hyvin onnistuneet, kuin olisi voinut toivoa, mutta niissä näkyykin käsityön leima. Joissakin jopa vahva käsityön leima... eli siis epäonnistuneissa...

Blogisiskon lahjapakettiin sujautin mm. tällaisen riipuksen...

Postikorttiystäväni Outsa sai postimerkistä tuunatun riipuksen... Tuon paremmin onnistuneen vanamokorun.

Englannissa asusteleva esikoinen sai äidiltään korun, jossa on sanoma. Lapsella on koti (avain ja lukko) kartan maisemissa ja sydän kuvaa äidin ikävää täällä kotimaassa, mutta myös ikuista rakkautta lastaan kohtaan. Korun pakkasin jämälangasta virkkaamaani pieneen pussukkaan.

Kummitädille oli tarkoitus tehdä aivan toisenlainen kaulakoru, mutta jotenkin kävi niin hupsusti, että pakettiin hupsahti säihkettä ja välkettä.

Serkulle syntyi tänä vuonna tavanomaista runsaampi joululahjus, sillä olemme olleet syksyn aikana tekemisissä enemmän kuin ikinä. Kaupoissa vain käveli eteen sopivaa ostettavaa. Eli pakkasin lahjalaatikkoon toisiinsa sopivia puuvillakankaita vaikka tilkkutöitä varten, nappeja, nyörejä, kanttinauhoja... Halusin antaa hänelle myös itse tekemäni hartsikorun ja koska serkku sattui näkemään nämä tämän syksyn hartiskorutekeleet, kaivoin kaapin kätköstä aiemmin lusikan pesiin valamani korut ja valitsin niistä yhden. Korulle piti keksiä myös kotelo. Sellaisen tuunasin tulitikkurasiasta, askartelupaperista, pitseistä ja serkun kuvasta, jota hiukkasen kuvankäsittelyohjelmalla muokkasin.

Kummilapsia meillä on monta eli yhdeksän. Aikuisia kummilapsia emme enää lahjo, mutta näille nuoremmille vielä mielellään paketteja laittaa. Veljentyttö on kummilapsista se, jonka kanssa olemme eniten tekemisissä ja joka jopa puuhastelee ja viettää aikaa kummitädin seurassa. Hän olikin ainoa, jolta kysyin toivetta lahjan suhteen. Sain mainioita, toteuttamiskelpoisia vihjeitä useampia. Mm. hyvät vesivärit olivat listalla ja kummitäti suorastaan hykerteli tyytyväisyydestä tämän toiveen kuultuaan. Niin helppo toteuttaa ja niin oiva lahja nuorelle, joka on tavattoman lahjakas ja taitava kuvataiteilija. Vesivärit vielä ovat sen verran edulliset, että pakettiin voi kummitäti omaa kekseliäisyyttään käyttäen lisätä jotain yllätystä.

Iloisena painelin kirjakauppaan vesivärejä ostamaan. Mutta voihan! Hyllyssä törötti vain tyhjä tikku! Kyllä sieltä sellaiset vesivärit löytyivät, joissa oli pelkät perusvärit, mutta lahjansaaja toivoi perusvärien lisäksi mustaa ja valkoista vesivärinappia. Kyllä tuli ikävä vajaa vuosi sitten lopettanutta Knut Posse -kirjakauppaa ja sen taitelijatarvikeosastoa! Suomalaisen kirjakaupan ystävällisen myyjän kanssa tilannetta pohdittiin ja hän ehdotti, että ostaisin tuubimalliset vesivärit. Olin kovin epäileväinen... Noinkohan nuo ajaisivat asiansa? Koska muuta ei ollut, otin tuubivärit, lehtiön ja pensseleitä, mutta totesin etsiväni vielä kaupungin muut kaupat, josko ne tavalliset nappivärit vielä eteen kävelisivät. Mutta ei!

Esikoinen oli kotiutumassa joululomalla ja matkan varrella vietti päivän Helsingissä. Pyysn häntä katsomaan, jos toivotunlaiset vesivärit löytyisivät pääkaupungin kaupoista. Sain viestiä, että löytyi. Olinpa tyytyväinen,,, mutta vain niin kauan kunnes selvisi, että esikoinen osti samanlaiset tuubivärit kuin olin jo itsekin hankkinut! No, oma kuopuksemme sai nyt sitten myös uudet värit!

Kummitytön toiveissa oli myös Scandinavian Music Groupin Baabel -levy. Koska vesiväriasia meni poskelleen, päätin korvata värit cd:llä. Eli kauppaan! Mutta pikkukaupungin ongelmaksi osoittautui, että samoja "varmoja" myyntiartikkeleita oli kauppojen hyllyissä monin kappalein, mutta ei juuri tätä kyseistä albumia. Onneksi on postimyynti. Mutta koska aatto oli jo nurkan takana, kävi niin kurjasti, ettei levy ehtinyt tulla ennen kuin posteljoonit heittivät reppunsa nurkkaan ja työvaatteensa narikkaan. Kärsivällisyys kasvaa, kun levy saapuu vasta joulujuhlien jälkimainingeissa.

Isompi ongelma tämä pulma on varmaankin minulle kuin kummitytölle itselleen. Tyttö kun on niin fiksu ja ymmärtäväinen, että varmasti jaksaa odottaa lahjaansa vaikka ensi vuoteen. Ja saihan hän sentään kurjat korvikevärit tykötarpeineen jo varsinaisena lahjustelupäivänä.

Veljentyttö ja myös toinen nuorista kummitytöistämme ovat innokkaita heppailijoita. Joulun alla kävin AmandaB:n joulumyyjäisissä ja samalla reissulla bongasin korttitelineestä veikeän kortin, josta tuli mieleen nämä reippaat hevostyttömme. Aikani asiaa pähkäiltyäni menin takaisin liikkeeseen kortteja hakemaan.

Kovin on murheellinen kortin tytön ilme, mutta teksti osuu naulan kantaan. Kai sitten sitä varten sain melkein pakkomielteen korteista. Ostin AmandaB:stä myös kehykset kortteja varten. Valitettavasti kehyksissä oli pikkuisen kolhuja tai valmistusvirheitä.

Siispä tädin tuunauspaja pantiin pystyyn! Kävin Eurokankaasta sopivan kankaanpalan ja ihmeekseni löysinkin juuri sellaista kuin etsin. Olisin tarvinnut kangasta 3 senttiä, mutta en kehdannut niin pientä palaa ostaa. Ostin 30 sentin palan ja nyt sitä kangasta on sitten vaikka kuinka paljon ylimääräistä...

Askartelulaatikosta löytyi servettiaskartelua varten aikapäiviä sitten hankkimaani lakkaa, ja sillä onnistui kehysten tuunauskin.

Itsetehtyjä lahjoja saivat vielä yksi ystäväni sekä tuo rakas setä Kotonen. Ystävältä sain vuosi sitten lahjaksi villasukkatarpeita ja niinpä tänä vuonna paketoin hänelle neulomani sukat. Myös sedälle tein joulupakettiin sukkayllärit, enhän ole noin isojalkaisille ennen neulonutkaan. Mietiskelin, että pitääkö lahjasukat silittää ennen paketoimista ja kun kokeilin kevyttä prässäystä, huomaisin, että kyllä pitää! Tekeleet ryhdistyivät ja komistuivat ihan silmissä.

Alempi prässätty, ylempi ei. Ero on melkonen!

Lahjojen antaminen on mukavaa. Jokohan voi aloittaa ensi joulun lahjojen miettimisen?