Viime viikonlopun luontoriennot jo raportoin aiemmin, mutta sisältyi viikonlopun viettoon mukavasti kulttuuriakin.
Perjantaina en voinut jäädä tapani mukaan työpaikalle päivää ylipitkäksi jatkamaan, vaan oli pidettävä huoli, että olin jo ulko-ovella menossa, kun kello kilahti neljään. Pyöräilin kotiin tukka putkella, haukkasin palasta ja jo puoli viideltä olin tienposkessa odottamassa kummitätiä ja kyytiä Oronmyllylle.
Oronmylly on Parikkalassa sijaitseva loma- ja kurssikeskus, jossa en aiemmin ollut käynyt, vaikka siellä on paljon tapahtumia pitkin vuotta. Oron rippileirit ovat kuuluisia ja suosittuja ja kuopus miettikin, että miksiköhän he esikoisen kanssa eivät hakeutuneet sinne rippikouluun.
Edellisenä viikonloppuna näin kummitätiä pikaisesti ja hän kysyi, olisinko kiinnostunut lähtemään hänen kanssaan Oronmyllylle kesäteatteriin. Minulla ei ollut pienintäkään käsitystä esitettävästä näytelmästä, eikä tiennyt tätikään tarkkaan. Olin silti heti valmis, sillä taidan olla nainen, joka ei osaa sanoa ei... No, pääsisinpä vihdoin näkemään tämän kuuluisan kurssikeskuksen ja näkisin vielä yhden kesäteatterin, enhän tänä vuonna ollut nähnytkään kuin Mikkelin Naisvuoren 506 ikkunaa -kesäesityksen.
Olimme paikalla hyvissä ajoin ja jäi aikaa ihailla runsaita kultapalloista rakenneltuja kukka-asetelmia.
Näyttämönä toimi luonnonkaunis alue järvenpoukamassa. Ei olisi voinut hienompaa miljöötä olla!
Tarinassa käytiin läpi rovasti, evankelista Kalevi Lehtisen elämä pienestä pojasta nuoruuden etsikkoajan ja perhe-elämän ja työn ristiriitojen kautta menehtymiseen. Ensin Kalevi oli pieni poika, joka kovasti ihaili olympiavoittajaisäänsä. Seuraavaksi seurattiin teini-ikäisen Kalevin etsikkoaikaa, kipuilua riittämättömyyden kanssa, kouluvaikeuksia, uskoon tuloa ja rakastumista ensimmäiseen vaimoonsa. Pian perheessä oli jo kolme lasta. Vaikka Lehtinen sairasti vakavia sairauksia, ne eivät varastaneet pääosaa esityksessä eikä miehen elämässä. Sydänleikkauksestakin löydettiin huumoria, kun Kalevi pyysi katsomaan tulleita nuoria laulamaan laulun "Auki on". Ensimmäisen vaimon menehdyttyä syöpään mies löysi pian rinnalleen uuden vaimon. Ilmeisesti Kalevi Lehtinen oli mies, johon naiset ihastuivat ympäri maailman, sillä puhelinlangat kävivät kuumina, kun mies oli leski tai muuten vapaalla jalalla.
Näyttelijäntyö oli taidokasta, eläytyvää ja luontevaa. Yhtään ei tarvinnut tuntea myötähäpeää, kuten joskus harrastelijanäyttelijöiden työtä katsellessa käy. Ihailin monilahjakkaita nuoria, joilta sujui niin näytteleminen kuin kielilläpuhuminen, laulu, tanssi kuin soittaminen. Mm. Helmi Neuvonen selvisi monesta eri roolista hymyillen ja soittipa vielä selloakin niin, että selkäpiissä värisi.
Näytelmän vaikuttavin kohta oli lopussa, kun Kalevi oli kuollut ja Vilja Riutamaa lauloi laiturilla valkeassa mekossaan paljain jaloin ja järvellä lipui hiljaa lautta, jolla notkea Emelia Levy tanssi balettia valkoisissaan.
Sateisena sunnuntaina tartuin pölynimuriin ja luutturättiin. Kotia on pakko välillä kohentaa, ettei ihan sikolätissä tarvitse asua. Toimin ripeästi, sillä olin paikallisesta aviisista huomannut, että jeeeeee - vielä oli tarjolla päivänäytös Mamma Mia! Here we go again -elokuvasta.
Yhden jälkeen lähdin lompustelemaan varataivaan alla kohti kaupunkimme keskustaa ja elokuvateatteri Olavia. Sateenvarjo ja vedenkestävä takki takasivat yläkropan pysymisen kuivana, mutta koska en ihan ulkoiluvermeisiin sonnustautunut, farkunlahkeet kastuivat nilkasta puolireiteen... Nihkeän nahkeissa pöksyissä oli epämukavaa istuskella elokuvateatterin penkissä, mutta ei sen passannut antaa haitata. Hikikin oli tullut takin sisällä, joten melkein yhtä märkä olin sitten koko nainen.
Kuumissani en lippukassalta lipun lisäksi karkkia ostanut, mutta vesipullon kyllä. Se tekikin terää!
Jopa oli erilainen kulttuurikokemus tämä kuin perjantainen! Räiskyvää elämäniloa, hymyä, naurua, väriä, surua ja vastoinkäymisiä sopivasti mielenkiinnon ylläpitämiseksi, menevää, mukavaa, tuttua Abban musiikkia, mahtavia, näyttäviä tanssikohtauksia... Juoni nyt oli heppoinen ja lauluihin sopivaksi kirjoitettu, mutta ei tässä mitään maailmanluokan klassikkoa oltu katsomaan menossakaan. Kreikaan viittaavat maisemat (vaikka tästä elokuvasta kuulema osa on kuvattu Kroatiassa??) saivat Kreikka-fanin sydämen läpättämään ja haaveilemaan jälleen matkasta tuonne sympaattiseen maahan auringon hellittäväksi. Tästä jäi niin hyvä mieli pitkäksi aikaa, että en yhtään ihmetellyt, että pimeästä teatterista astuttiin lopuksi jälleen syksyiseen auringonpaisteeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti