Huvipuistohurvittelua

Helsingin turistikierrokseemme sisällytimme myös huvipuistoaikaa. Linnanmäellä tosin on setäkin käynyt aikaisemminkin, joten ihan uusi tuttavuus ei nyt ollut kyseessä. Koko ajatus oikeastaan lähti siitä, että ammattiyhdistyksemme tarjoaa jokaiselle jäsenelle yhden huvipuistorannekkeen kesässä. Jos en olisi ranneketta lunastanut, olisi tämä hyvä etu mennyt tyystin sivu suun.

Ensimmäinen laite, johon jonotimme oli perinteinen maailmanpyörä eli nykyiseltä nimeltään Rinkeli. Kuvittelin, että sieltä saisi loistavan yleiskuvan alueesta ja kivoja kuvaräpsyjä. No. korin pohjalla istuessa ja pleksin läpi maisemia katsellessa ei sitten kovin kummoiset näköalat olleetkaan.

Alakuvassa Tulireki-laitteen rata. Siihen en jalallani astunut, mutta esikoinen ja ystävänsä testasivat tämänkin vempeleen.

Taustalla keinuu Viikinkilaiva, jossa kävin esikoisen kanssa kaksin kunnon kiikut nauttimassa.

Ennen tuon laitteen nimi oli Enterprise, mutta nykyään se on Kehrä. Yhden kerran olen erehtynyt tuohon kyytiin nousemaan ja ikinä en enää samaa virhettä tee! Esikoinen kestää moista pyöritystä äitiään paremmin.

Ensi vilkaisulla Kirnu näytti sen verran vauhdikkaalta ja kieputtavalta, etten luullut niin hurja olevani, että sen kyytiin kapuaisin. Mutta niin vain tuli tämäkin kyyti koettua. Huh! Istuin pienen tytön vieressä ja hän sanoi olleensa laitteen kyydissä aikaisemmin ainakin kaksikymmentä kertaa. Olin siis häneen verrattuna ihan kokematon noviisi, mutta hyvinpä selvisimme molemmat.

Hurjakurussa kävimme koko joukolla kokeilemassa, kastuuko joku... Minä ja setä saimme paidanselkämykset läpimäriksi, mutta sepä ei aurinkoisessa ja lämpimässä säässä haitannut pätkääkään.

Maisemajunan kyydissä luulin taas saavani hyviä kuvia alueesta lintuperspektiivistä. Ei se ihan niin mennyt, mutta vauhti ei ainakaan saanut ketään pahoinvoivaksi.

Vanha, perinteinen vuoristorata on aina vain parasta Linnanmäellä. Ajelu oli niin nostalgisen ihana!

Jonot laitteisiin olivat aikamoiset. Eniten aikaa menikin erilaisissa jonoissa. Tässä Hurjakurun jonoa. Ja siinä vietimme kahdesti aikaa, sillä pitihän se käydä uudelleen kokeilemassa, jos vaikka tytötkin olisivat kastuneet...

Hurjakurun vieressä oli Pikajunan lähtöpiste. Siitä laitteesta ei nyt kuvaa olekaan tullut napatuksia. Mutta siinä oli sellainen mainio asia, että laitteen käyttäjä ajelutti meitä peräti neljä kierrosta peräjälkeen! Kävi jo mielessä, että menikö laite rikki eikä suostu pysähtymään...

Ukkoon sai esikoinen mennä ihan yksin. Laite ei kuulema ollut ollenkaan niin paha kuin miltä se näyttää. No, uskoo ken tahtoo!

Laitteita alueella on vaikka kuinka paljon. Läheskään kaikkiin en jaksanut jonottaa. Tytöt jäivät alueelle vielä huvittelemaan kun me sedän kanssa jo luovutimme ja lähdimme kohti yöpuuta.

Huvipuistoherkkuna pistelin ensin nacholautasen ja jälkiruoaksi vadelma-lakritsi-pehmistä. Oli aika suunmukaista, nam!

Vielä hetkeä ennen alueelta poistumista muistin, että onhan huvipuistossa hattara syötävä. Olipa se iso! Mutta hyvin jaksoin eikä tehnyt tiukkaakaan. Sehän onkin melkein pelkkää ilmaa... eikös?

Portilla oli pelle purskuttamassa vettä isojen kukkien terälehdille. Heippa Lintsi ja huvipuistohulinat! Ehkä nähdään vielä joskus!