Kurkistus kirjastoon

Kasvitieteellisen puutarhan jälkeen suunnistimme ihan toisenlaiseen ympäristöön. Rikhardinkadun kirjasto on kirjastomaailmassa käsite, klassikko. Se on Pohjoismaiden ensimmäinen yleiseksi kirjastoksi valmistunut rakennus (vuonna 1881), suunnittelija suomalainen Theodor Höijer. Enkä minä ollut käynyt siellä koskaan. Nyt oli siis aika korjata tämä aukko sivistyksessä.

Esplanadin puiston lokkipäinen patsastyttö piti matkan varrella kuitenkin ensin kuvata.

Kesken matkan huomiomme kiinnittyi kadun varrella oleviin sateenvarjoihin. Mitä ihmettä ne nämä ovat?

Ahaa! Kirjaston sisäpihalta löytyisi sateenvarjotaivas. Sehän oli nähtävä!

Ooh! Jos olisi ollut filmikamera, tänne ei olisi yksi rulla riittänyt!

Sisäpihalla oli pelejä pelattavaksi. piano soitettavaksi, kirjoja luettavaksi, katuliituja taiteilua varten ja tuoleja istuttavaksi. Ihana idea!

Emme kuitenkaan voineet jäädä kesäpäivää kiireettömästi sinne viettämään vaan jatkoimme matkaa varsinaiseen kohteeseen.

Kirjasto oli sokkeloinen, antiikkinen ja sympaattinen. Jotain ihan muuta kuin oman kaupunkimme uusi ja moderni rakennus. Sama innostunut, kulturelli henki vallitsee kuitenkin molemmissa paikoissa ja nykyaikainen tekniikka on asettunut sulassa sovussa nostalgisempiinkin kalusteisiin. Sinänsä oli jännä vierailu, että meillä pyritään karistamaan kirjastomaailman harteilta pölyistä museomaisuutta ja elämään täysillä nykyajan haasteiden voittajana. No, Helsinkiin valmistuu pian huippumoderni ja kaiken nykyaikaisen tekniikan ja käytäntöjen kehto eli kirjasto Oodi. Isossa kaupungissa voi olla monenlaisia kirjastoja ja jokainen voi valita niistä mieleisensä. Se on ihana rikkaus.

Seuraavassa kuvassa oikealla oiva tablettitietokoneiden lataus- ja lainauspiste. Tabletit ovat kuitenkin käytettävissä vain kirjastotiloissa. Tällainen pitäisi olla jokaisessa kirjastossa.

Helsingissäkin on käynnissä lukemiseen innostava kesäkampanja.

Lastenosastolla löytyi pelitietokone vain lasten käyttöön.

Varattujen kirjojen itsepalvelunoudon systeemi oli mielestäni aika hankala. Ja jos oikein ymmärsin, myös henkilökuntaa työllistävä. Viimeisen noutopäivän mukaan järjestetyt kirjat on siirrettävä päivittäin ja se on oma rumbansa. Meillä noudettavat kirjat ovat noutokoodin mukaisessa järjestyksessä eikä niiden kanssa tarvitse jatkuvasti puljata ja asiakaskin oppii nopeasti oman koodinsa eikä sitä tarvitse aina erikseen tarkistaa.

Kurkistaessani ikkunasta huomasin nousseeni sateenvarjotaivaan yläpuolelle.

Äänikirjoja oli nokkelasti aseteltu esille leveälle ikkunalaudalle,

Nostalgiset kortistolaatikotkin olivat vielä paikoillaan.

Oho! Sateenvarjotaivas jatkui vielä sisätiloissakin.

En noussut ylimpiin kerroksiin, sillä seuralaiseni eivät jostain kumman syystä olleet tästä vierailusta olleenkaan yhtä innostuneita kuin minä. Omituisia...

Vielä pistin yhden pöydän vierestä merkille ohjeistuksen eväiden syömisestä. Mitä kummaa? Onko joku oikeasti syönyt kirjastossa hapansilakkaa? Tai siis, syökö joku oikeasti hapansilakkaa missään?

Jaa, vieläkin näitä sateenvarjoja... On se hyvä, että niille on keksitty kirjastossa korvaavaa käyttöä, kun kesä on ollut pelkkää poutaa ja auringonpaistetta.

Sanoinko jo, että talossa ihan kuuli historian havinan? No ihmekös tuo, onhan täällä kokoontuneet jopa Suomen valtiopäivien aatelittomat säädyt.

Tunnelmallinen rauhan tyyssija oli tämä kirjastokeidas. Olisin voinut viihtyä pidempäänkin, ellei tossun alla olisi jo poltellut kiire seuraavaan kohteeseen. Se on taas oman postauksensa aihe eli perästä kuuluu...