Nykytaidetta ja historian siipien havinaa

Rikhardinkadun kirjaston jälkeen esikoinen lähti hetkeksi omille teilleen ja me sedän kanssa suunnistimme sedän valitsemaan kohteeseen eli nykytaiteenmuseo Kiasmaan. Matkan varrella rautatieaseman edustalla meidät yllätettiin ilmaisella jäätelöllä, sillä meneillään oli Elovenan välipalajäätelön maistatus. Laktoositon helleherkku kyllä kelpasi, kiitos!

Siinähän se Kiasma olla nököttää keskellä kaupunkia, rautatieaseman ja Kampin linja-autoaseman välissä. Helposti saavutettavissa ja löydettävissä.

Asioimme tiskillä ja hommasimme molemmille museokortit. Nyt meillä on vapaa pääsy vuoden ajan 250 museoon. Sedälle kortin sponsoroi työnantaja, minä kaupungin työläisenä jouduin pulittamaan kortin hinnan (68€) omasta pussista. Voisin kuvitella, että tämä piletti innostaa meitä useamminkin vierailemaan eri museoissa, sillä yksittäiset museomaksut ovat sen verran tuntuvia, ettei aina viitsi mennä...

Nykytaide on jo sanana minulle vähän kauhistus, kun olen sellainen perinteisemmän taiteen ystävä. Tai aika moukka olen taidetta katsomaan ja arvioimaan, tykkään enimmäkseen sellaisesta, mikä miellyttää omaa silmää enkä ymmärrä läheskään kaikkea, jota pidetään suurena taiteena. Mutta ei kai kaikkien tarvitsekaan olla taiteen asiantuntijoita, voi kai siitä nauttia ymmärtämättäkin.

Kiasma on kyllä rakennuksenakin yksi taideteos.

Aloitimme kierroksemme ylimmästä kerroksesta, jossa oli brittiläisen Grayson Perryn ravisteleva ja monipuolinen Kansanviisautta-näyttely. Tämä taitelija ei ole yhteen materiaaliin ja työskentelytapaan jämähtänyt tekijä, vaan teoksia syntyy niin pronssista, keramiikasta ja valuraudasta kuin kankaasta ja langasta tai taidegrafiikkana. Aiheet ovat yleisinhimillisiä; perhe, sukupuoli, uskonto, seksuaalisuus, yhteiskuntaluokat ja yksittäisen ihmisen identiteetti.

Pronssiveistokset Our Father ja Our Mother olivat ehkä itselleni mieluisimmat katseltavat tältä taiteilijalta.

Kuvakudokset olivat valtavan kokoisia ja ylettömän värikkäitä. Ehkä hieman sarjakuvamaisia.

Keramiikkaruukuissa oli yllättävät koristemaalaukset.

Välillä piti lepuuttaa taideilotulituksesta väsyneitä silmiä katselemalla ulos Kiasman isoista ikkunoista. Sieltä oli mainio näkyväisyys läheisiin matkailunähtävyyksiin, musiikkitaloon ja eduskuntataloon. Musiikkitalon takana vasemmalla näkyy myös Kansallismuseo.

Ja ei kun takaisin taiteen pariin!

Olimme nousseet hissillä ylimpään kerrokseen, mutta laskeuduimme alaspäin pitkin portaita.

Neljännen kerroksen The Aalto Natives -näyttely ei oikein avautunut. Muppet Show -nukkien kaltaiset hahmot höpöttivät omiaan tai merkillisen päärykelmän pitkät vesiletkukädet soittivat soittimia kakofonisesti. Mellors & Nissisen teos edusti Suomea edellisen vuoden Venetsian biennaalissa. Sitä videoteosta en edes halunnut nähdä, sillä oven ulkopuolella jo varoitettiin materiaalista, joka saattaisi järkyttää herkkiä katselijoita. Onko taiteen tarkoitus saada katselija pahoinvoivaksi? Jos, niin voin valita ja jättää sellaisen näkemättä.

Kolmannen kerroksen Meno-paluu -näyttelyssä oli esillä Itämeren alueen nykytaidetta. Jotkut työt olivat hienoja ja harkittuja. Joitakin en ymmärtänyt alkuunkaan, vaikka kai nekin olivat harkittuja.

Esittelykirjanen kertoo, että virolaistaiteilija Karel Koplimets on purjehtinut Suomesta Tallinnaan oluttölkeistä tehdyllä lautalla ja palauttanut näin takaisin Viroon suomalaisturistien sieltä kantamat tölkit. Onkohan se oikeasti totta? Uskaltaisiko tuolla lautalla lähteä merelle? Vakaalta ja topakalta se kyllä näytti. Silti en itse ehkä rohkenisi...

Näyttelyssä oli myös astetta raskaampi matkalaukku. Tuota ei taitaisi saada mukaan lennolle. Ainakaan ilman lisämaksua.

Taiteen tutkiminen tekee nälkäiseksi, joten seuraava etappimme oli Vapiano. Nizzan salaattini oli oikein maistuva.

Täydellä vatsalla jaksoi uuteen tutustumiskohteeseen, joka oli Luonnontieteellinen museo Pohjoisella rautatiekadulla. Olen vieraillut täällä viimeiksi pienenä tyttönä ja edelleen muistan sen kaksipäisen vasikan, joka silloin oli minulle maailman suurin ihme. Harmikseni vasikka ei nyt ollut esillä, mutta olipa siellä hirmuisen paljon muuta nähtävää.

Talokin on hieno uusbarokkinen rakennus, joka on aikoinaan (1913) valmistunut venäläiseksi poikakouluksi.

Pihalla poseeraa hirvi...

... ja parvekkeella kirahvikaverukset, josta taas tuli mieleeni jo aiemmin mainitsemani muinoiset The Muppet Show -ohjelmat.

Ala-aulassa oli ensimmäisenä vastassa valtava elefantti.

Aloitimme kierroksemme Suomen luonto - näyttelystä. Siellä oli tavattavissa monta tuttua eläintä ja monta vieraampaakin.

Suomen luonnon jälkeen oli vuorossa Elämän historia.

Dinosaurusalueella kuulosti, että pienet pojat olivat parhaat asiantuntijat.

Lopuksi vielä hapitimme vauhdilla läpi Siirry, sopeudu tai katoa -näyttelyn. Mielenkiintoinen sekin olisi ollut, mutta alkoi jo olla kiirus eteenpäin ja ehkä oli havaittavissa jonkinlaista turnausväsymystäkin.

Kiiruhdimme hotellille vähän virkistäytymään. Tukikohtamme tällä Helsingin vierailulla oli oman alansa klassikko sekin eli keskustan maamerkki hotelli Torni. Onneksi Sokos-hotelleilla oli kesän diili-tarjoukset, joten tavallisellakin pulliaisella oli mahdollisuus tähän once in a lifetime -elämykseen. Ja ihan totta, tämän keskustahotellin jugend-tyylisessä hotellihuoneessa yöpyminen aamiaisineen ei ollut sen tyyriimpää kuin normihotelleissa talviaikaan.

Kyllä kelpasi kolme yötä pötköttää kehon lämmön ja painon mukaan muotoutuvilla patjoilla ja kolmen erilaisen tyynyn valikoimasta luulisi löytyvän jokaiselle mieleinen päänalunen.

Alapuolella olevat maisemakuvat otin jo edellisenä iltana hotellin kolmannessatoista kerroksessa sijaitsevasta näköalabaarista. Hieno paikka, mutta tupaten täynnä kansaa, joten ei sinne viitsinyt jäädä pitkäksi aikaa oleskelemaan.

Hotellilta lähdimme vielä illalla liikkeelle. Meidät oli kutsuttu ystävien luo illalliselle. Siellä olikin tarjolla aivan mielettömän hyvää kasvispaistosta, joka oli viedä kielen mennessään. Melkein tekisi mieli pyytää illan emännältä resepti...

Ruokailtuamme ja kahviteltuamme lähdimme vielä ystäväni kanssa kävelylle pitkin meren rantaa. Teimme kunnon lenkin Töölöstä Hietalahdentorin kautta takaisin keskustaan.

Päivä oli ollut pitkä ja tapahtumarikas, mutta vielä halusin uppoutua kylpyammeeseen veden syliin lillumaan ja rentoutumaan. Ihan siksi, ettei moiseen ylellisyyteen yleensä koskaan ole tilaisuutta.

Kun lopulta olin valmis yöpuulle, olin varmaan unessa ennen kuin ehdin saada päätä tyynylle. Hyvää yötä!