Oman elämänsä (ja pikkutyttöjen) prinsessa

Toisena Helsinki-päivänä olimme sopineet esikoisen ja kaverinsa kanssa tapaamisen heti aamulla Kansallismuseon eteen. Olimme paikalla pikkuisen ennen kymmentä valmiina astumaan ovista sisään heti kun museo kymmeneltä avautuisi.

Tarkoituksemme oli mennä katsomaan Barbie-näyttelyä.

Siinä odotellessa kävimme ihmettelemään, miksi tuo näyttely avautuisi vasta yhdeltätoista... No voihan kehvatsu! Koko museo avautui vasta klo 11, joten olimme oven takana turkasen paljon liian aikaisin!

Siinä odotellessa oli oivaa aikaa tarkastella ympäristöä... liikennemerkin tolppaan oli ilmestynyt tarra jos toinenkin kertomaan käynnistä museossa.

Kallion Kyöstin kanssa olimme jo odotelleet tyttöjä ja siinä vierellä olleista puskista olin napsinut kuvia ihan vain huvituksekseni.

Koska tunnin odotteluaika paahteisella museopihalla ei innostanut meistä ketään, poikkesimme pikaisesti tutkimassa Sokoksen alemyyntien tarjontaa. Köyhää oli eli ei mitään tarpeellista ostettavaa. Tokihan olikin jo alennusmyyntien loppusesonki, ettei tarjonnan niukkuus ollut ihmekään.

Yhtä kevyin kantamuksin palasimme museolle hetkeä ennen yhtätoista ja nyt siellä olikin jo laumoittain muitakin näyttelyihin jonottajia.

Kohtuullisen nopeasti tupsahdimme keskelle Barbie-maailmaa. Melkin nolotti, kun siellä pikkutyttöjen kanssa kilpaa kyykin ja kumartelin nukkeja kuvaamaassa. Vaikka kyllä näyttelyyn oli tutustumassa huomattavan paljon kaikenikäisiä ihmisiä, tosin erittäin paljon naisvoittoisesti. Ei Kotosen setääkään tässä näyttelyssä nähty, hän tutki sillä aikaa Kansallismuseon muita aarteita.

Olipa siellä valtaisa määrä nukkeja koko Barbien historian ajalta! Ihan siitä ensimmäisestä nukesta näihin päiviin kulki historian ja kehityksen kaari.

Olen itse syntynyt 1960-luvun jälkimmäisellä puoliskolla ja leikkinyt siis jo lapsena barbeilla. Sitä en muista, oliko minulla ihan oikeakin Barbie, vai olivatko leluni halvempia kopioita, mutta nukkeja oli kyllä useampia, että sai aikaan ihan kunnon leikit. 

Omat lapseni syntyivät 1990-luvulla huomattavasti yltäkylläisempään leluelämään. Heilläkin oli Barbie-nukkeja, mutta suuremmassa suosiossa tuolloin 2000-luvulla, kun tytöt nukeilla leikkivät, olivat Bratzit, jotka nykyisin ovat jo tainneet jäädä uudempien tulokkaiden jalkoihin.

Barbie sinnittelee vuosikymmenestä toiseen. Tosin nuken ulkomuoto on muuttunut pikku hiljaa ajan mukana. Näyttelyssä näkyi tämä muutoksen hienovarainen kaari, mutta huomasin itse hämmästeleväni enemmän sitä valtaisaa määrää erilaisia teemoja. Barbie esiintyi tietysti perinteisissä rooleissaan eri ammateissa, hää- ja juhlapuvuissa, laulajakopioina, monarkkeina, eri kansallisuuksissa, tv- ja elokuvatähtinä, kansallispuvuissa, puvuissa, jotka olivat saaneet innotuksensa kuuluisista taidemaalauksista, huippumuotisuunnittelijoiden luomuksissa... 

Näyttelytila tosiaan pullisteli kansaa, joten kuvaaminen piti suorittaa nopeasti ja viivyttelemättä, eikä kuvien laatu ole kaksinen. Nuket olivat tietenkin lasivitriineissä, joten lasiseinien heijastukset näkyvät kuvissa myös. Silti halauan jakaa tämän näyttelyelämyksen täällä blogin sivuilla. Katsokaa ja ihmetelkää:

Eri maanosia kuvaavat puvut olivat ilmiömäisiä luomuksia.

Kuu ja aurinko.

Sirkusteemaa.

Barbien koteja.

Barbie tarjoilijana, takana muita ammatteja.

Tuulen viemää, Scarlett O'Hara.

Jonkun muun elokuvan tähti... en nyt saa päähäni, että minkä.

Ehkä yksi vaikuttavimmista nähtävyyksistä tässä näyttelyssä olivat nämä kuuluisien maalausten pohjalta tehdyt Barbie-nuket.

Leonardo da Vinci ja Mona-Lisa.

Gustav Glimt ja Adele Bloch-Bauer I

Vincent van Gogh ja auringonkukkia.

Kun kotona katselin näitä kuvia ihan rauhassa, tämä Auringonkukat-mekko alkoi soittaa päässäni kelloja. Näyttää jotenkin etäisesti tutulta... tai ei niinkään etäisesti. Oli pakko kaivelle esille albumi, johon olin kuvannut osan siitä valtavasta määrästä Barbien mekkoja, joita ompelin tyttöjen ollessa pieniä. Osan näperryksistäni myin pikkurahalla ja asiasta tietoinen naapuri teki tilauksen ennen joulua. Lapsenlapsi toivoi tietynlaista mekkoa nukelleen joululahjaksi. Osaisinkohan tehdä sellaisen?

Kuvass oli ollut juuri tuo auringonkukkamekko ja minun versioni siitä oli tällainen:

Vielä yksi maalaus eli Claude Monet ja Water Lily.

Kuninkaallisia.

Kansallispukuja.

Näyttelyssä oli suuria seinäkkeitä, joissa avattiin Barbien historiaa. Ajatus hyvä, mutta että oli tuskastuttavaa luettavaa! Sama asia kerrotaan monessa kappaleessa peräkkäin. Onko tämä joku outo amerikkalainen tapa? Suomalaiseen mielenmaisemaan se ei yskimättä istu. Loppukaneetti oli kuitenkin onnistuttu puristamaan simppeliksi ja yksinkertaiseksi,

Barbie-maailman jälkeen yritimme tutustua Kansllaismuseon muihinkin näyttelyihin. Luca Bertin Ihminen ja luonto -valokuvanäyttely oli mielenkiintoinen ja hieno, mutta muut kokoelmat eivät enää jaksaneet kiinnostaa. Ehkä meillä oli jo päivän museokiintiö täynnä tai sitten meitä kutitteli iltapäivän kohde niin, ettemme tahtoneet kengissämme pysyä. Niin tai näin, jätimme Kansallismuseoon tutustumisen tältä erää ja suunnistimme kohti uusia seikkailuja.