keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Terveisiä Tallinnasta: Startti


Hei vaan taas, muutaman päivän hiljaiselon jälkeen! Tulipa pikkuisen pistäydyttyä Tallinnassa mukavassa naisseurassa. Joku oikein hoksaavainen ja hyvämuistinen olisi ehkä jo osannut aavistaakin tämän... kertoilinhan kauan sitten kesällä jo, että teimme kummitätini kanssa reissusuunnitelmaa Suomenlahden etelärannikolle ja viime viikonloppuna huokailin, että seuraavan viikonlopun suunnitelmiin kuului työtä ja reissua.

Sunnuntai kului säntäillen kastelemassa puutarhan istutuksia (niitä, joihin ei sade yllä) sekä silityslaudan ja matkalaukun väliä. Pakkasin tosin vain vähän matkatavaraa, sillä eihän nyt parin yön reissulle kovin montaa riepua tarvita. Päädyin ottamaan vain pienen matkalaukun, sillä matkatavarani ja varmuuden vuoksi mukaan pakattu lisäkassikin mahtuivat sinne sisälle ihan heittämällä. Ajatuksena oli, etten tarvitse mitään, enkä juuri shoppailekaan mitään. Virhe.

Puolen päivän jälkeen olin jo ruokkinut perheeni ja olin lähtövalmiina, kun serkkuni puolisonsa kanssa tuli minua ja tavaroitani hakemaan. Menimme läheiselle linja-autopysäkille reissubussia odottelemaan. Pian bussi jo saapuikin äitini kyydissään. Linja-autoasemalta autoon nousi vielä kummitätini (ja aika monta muuta Tallinnaan menijää) ja niin oli meidän pieni, pirteä seurueemme koossa. Matkan aikana koukut viuhuivat ja puikot kilisivät, kun reissukäsityöt etenivät vinhasti.

Uspenskin katedraalin ohi ajelimme kohti satamaa.


Katajanokalla nousimme Viking Expressin kyytiin.

Liput olivat Matkapoikien kuoressa, vaikka olimmekin Matka-Kososen matkalla.
Nälkä oli jo melkoinen, joten heti kun olimme saaneet matkatavaramme hytteihin, suunnistimme syömään. Emme jaksa ruokailla laivan seisovasta pöydästä, siellä on liikaa kaikkea. Kävimme sellaisessa ruokapaikassa, jossa voi linjastoilta valita syömisensä monenlaisista vaihtoehdoista lautaselleen. Kassalla ruoka punnitaan ja siitä maksetaan painon mukaan. Fiksua - kukaan ei haaskaa ruokaa, kun joka grammasta joutuu euroja pulittamaan. Valitsin vähän salaattia, kunnon kauhallisen muusia ja jonkun paneroidun possunlihaleikkeen. Muusikasa varmaan maksoi enemmän kuin liha...


Ruokailun jälkeen kävimme kaupassa ihmettelemässä, että onpa maailmassa paljon tavaraa, jota emme tarvitse. Kaupan lähettyvillä oli myös laivan info-piste, josta nappasimme mukaamme erinäisiä esitteitä tulevia päiviä varten. Viro ja Tallinna hoitavat hienosti maansa ja kaupunkinsa markkinoinnin turisteille. Esitteissä oli varmasti jokaiselle jotakin.


Lopulta päädyimme istuskelemaan laivan tanssiravintolaan, jossa meno oli arki-illan leppostelua. Yksi pari pyörähteli tanssilattialla ahkerasti ja heitä olikin ilo seurata, sillä näki, etteivät olleet ensi kertaa parketilla.


Matkan kunniaksi kävimme hakemassa serkun kanssa vähän juhlajuomaa pöytäämme. Rocking lady oli drinkin nimi ja pääasiassa siinä maistui karpalo.


Kahden ja puolen tunnin matkustamisen jälkeen laiva saapui satamaan.


Emme kuitenkaan vielä poistuneet aluksesta, sillä yövyimme hytissä - minä vilusta hytisten. Ilmastointi toimi!

Maanantaiaamu valkeni kuulaan kauniina ja aurinkoisena. Herätys oli varhainen, sillä laivasta piti poistua seitsemältä. Muoviputkea pitkin kipitimme kohti satama-aluetta ja hyvinkin likaisten lasien (?) läpi kuvasin alkavaa päivää sekä laivan keulaporttia, josta retkibussimme juuri kurvaili ulos.



Lastauduimme bussiin, joka vei meidät aamupalalle sympaattiseen ja hauskasti perinteiseen malliin sisustettuun Kochi Aidad -ravintolaan.





Oli siinä herkkua monenlaista! Nämä kun upotti kupuunsa, niin pärjäsi pitkälle iltapäivään ennen kuin seuraavan kerran teki mieli edes ajatella ruokaa.

Ensimmäinen satsi

ja jälkiruoka.

Syötyä piti tietenkin mennä samoin tein tutustumaan paikan toilettiin. Hienosti sisustettu sekin! Käsin taotut lukot ja ovenrivat sekä ripustuskoukut kiinnittivät ihailevan huomioni. Ihan piti muutaman ajatus heittää sedän artesaaniksi vanhoilla päivillään opiskelleelle veljelle... Hän olisi ollut luullakseni melko haltioitunut näistä.




Omapäisinä reissaajina erkanimme muusta porukasta aamiaisen jälkeen. Kuski lähti viemään muuta porukkaa ostoksille satamaan ja Rocca al Mareen, mutta meillä oli ihan omat suunnitelmat. Tallustimme pitkin Tallinnan katuja ja kujia kohteenamme Kadriorg. Kulku kävi läpi melko ankean alueen, mutta kauneuttakin löytyi sieltä täältä.






Kadriorg on Tallinnan kaupunginosa lähellä vanhaa kaupunkia ja siellä on upea, laaja puistoalue, jonka Venäjän tsaari Pietari Suuri on perustanut ja nimennyt vaimonsa Katariina I:n mukaan. Mutta siitä lisää seuraavassa luvussa.

2 kommenttia:

  1. Ihana alku! Siirryn heti jatkoille ;) Ja peeäs: coffeekuppikuvat on yyberihanat!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen verran tiivis tahti oli meidän parin päivän reissulla, ettei koko tarina millään mahtununut yhteen postaukseen. Eikää vielä kahteenkaan :D

      Poista