Vielä kerran karviaiset!

Vähän sitä on ihminen tähän ikään mennessä oppinut. Eniten menee metsään ajan arvioinnissa... tai oman kykeneväisyytensä.

Tänään oli työpäivä ja pakersin palkkatyössä pitkän tovin. Illaksi olin suunnitellut monta puuhaa: ensin laittaisin pyykit pyörimään ja koneen laulamaan, sitten puuhailisin pihamaalla syystöitä. Illan hämärtyessä palaisin sisälle silityspuuhiin ja jossakin ohessa somasti leipoisin mustikkakukkoa, silpisin loput eilen kerätyistä karviaisista ja tekisin lisää hyvää karviaskiisseliä.

Noh...

Aurinkoisen kaunis syyspäivä muuttui rankkasateeksi juuri, kun olin päässyt kotimatkalle polkupyörällä. Englannnista ostettu vettähylkivä parkatakki ei kestänyt suomalaista rankkasadetta, vaan olin kotiin päästyäni kuin uitettu koira - jos näin vanha ja kulunut sanonta sallitaan. Ihme, että yleensä selvisin kotiin ilman haavereita, sillä vettä tuli tosiaan niin, etten eteeni nähnyt, kun ei silmärilleissä ole tuulilasinpyyhkijöitä.

Kastuminen ei haitannut, viskasin valmiiksi märät vaatteet pyykkikoneeseen ja sulloin pyykkikopasta lisuketta koneen täytteeksi. Mutta tällä säällä piti pihapuuhat jättää tuonnemmaksi.

Kävin siis käsiksi karviaisiin, kunhan ensin olin hoitanut sosiaalisuutta lähettelemällä WhatsAppissa pari viestiä ja soittelemalla puhelun äidille. Puhelu toi hyvän idean karviaisasiaan. Voisin säilöä karviaisia sokeriliemeen!

Ensin kuitenkin keitin kiisselit. Nii-in, monikossa todellakin. Kerroskiisseli oli tavoitteena. Muuten meni ihan hyvin, mutta en malttanut antaa maitokiisselin jäähtyä tarpeeksi ennen kuin lusikoin karviaiskiisselin sekaan. Muutamaan astiaan tuli maitokiisseliin "reikä". Epäesteettistä kyllä, mutta ei vaikuta makuun.

Maitokiisseli olisi voinut olla jotenkin suutuntumaltaan "sitkaampaa", maku oli kyllä ihan hyvä. Tuli taas aika monta kippoa tuota kiisselintekelettä. Toivottavasti joku muukin niitä syö... aikamoinen urakka yhdelle tädille. (Muistatteko viikolla leipomani mustikkapiiraat? Kuopus söi yhden ja loput ovat olleet tädillä itsellään urakkana. Miksi minä edes yritän...?)

Kiisseleitä keitellessäni ja varsinkin niiden jäähtymistä odotellessani silvoin karviaisista pois kantoja ja partakarvoja. Hirmuinen homma! Otin jo veitsen avukseni, ettei peukalon kynsi tyystin irtoaisi sijoiltaan. Sokeriliemeen laitoin litran vettä ja viisi desilitraa sokeria, keitin liemen ja jäähdytin ennen kuin kaadoin sen putsattujen marjojen päälle.

Purkkien kannet ovat sekalaista kokoelmaa, joka on karttunut vuosien saatossa. Hyviä purkkeja ja kansia nämä ovat olleet, monen vuoden takaiset hankinnat palvelevat yhä moitteetta.

Samalla kun kiikutin valmiit purkit pakastimeen alakertaan, kävin sytyttämässä tulen saunan uuniin. Siellä puuhatessani muistin, että se mokoma mustikkakukko oli tekemättä! Ei kun tuumasta toimeen!

Valmis kukko näyttää vähän ruisleivältä. Ihmekös tuo, kun kukko on leivottukin murotaikinan tapaiseen ruiskuoreen. Älyttömän hyvää lämpimänä vaniljajäätelön kanssa!

Ja vielä notkean, nöyrästi kumartavan äitienpäiväkukan myötä toivotan kaikille lukijoille hyvää yötä. Sekä leppoisaa pyhäpäivää!

Mustikkakukko

250 g voita
1 dl sokeria
3 dl ruisjauhoja
1 dl ohra- tai vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
n. 5 dl mustikoita

Voi ja sokeri vatkaan, keskenään sekoitetut kuivat aineet lisätään. Taikinaa painellaan n. litran vetoisen kulhon pohjalle ja reunoille. Jätä taikinaa myös kantta varten!
Laita mustikat taikinalla vuorattuun kulhoon ja muotoile lopputaikinasta kansi jauhotettujen käsien avulla
Laita kukko 200 asteiseen uuniin 15 minuutiksi. Sen jälkeen säädä uunin lämpötila 130 - 150 asteeseen ja paista vielä noin tunti.
Herkuttele jäätelön tai vaniljalla maustetun kermavaahdon kera.


PS. Se silityspuuha jäi sitten ihan vaan ajatuksen asteelle...