Pomon poispotkijaiset

Työpaikallamme väki vain vähenee. Eilen oli taas läksiäisjuhlien aika. Tällä kertaa toivotimme hyviä eläkepäiviä pitkäaikaiselle pomollemme. Hän on tosin jo lomaillut juhannuksesta saakka, mutta varsinainen eläkerupeama alkoi tänään. Eilen oli viimeinen virallinen virassaolopäivä ja siksi juhlallisuudet.

Pomomme oli toivonut, ettemme ryhtyisi järjestämään kovin suureellisia kalaaseja. Siksi päädyimme iltapäivän kahvitilaisuuteen. Asiakaspalveluun jätettiin puuhaamaan vain väliaikaista työvoimaa, kun harvalukuinen vakituisten joukko kokoontui yhteen. Myös tämän johtajan alaisina työskennelleet ja aiemmin eläköityneet työkaverit kutsuttiin paikalle, samoin lähikirjastojen väki ja maakuntakirjastosta tuli edustus. Puhallinorkesteri Saimaa ja musiikkiopisto oli yhdistänyt voimansa ja koonnyt kvartetin musisoimaan.

Juhlajärjestelyihin oman mausteensa antoi kaupungin isien langettama säästövaatimus eikä meillä oikeastaan olisi ollut yhtään rahaa juhlavalmisteluihin. Onneksi kuitenkin sen verran irtosi, että saimme tilattua kaupungintalon keittiöstä fetakasvispiirakkaa ja porkkanakakkua.

Kuin taivaan lahjana meillä töissä kävi perjantaina vieraita Imatran kirjastosta ja he toivat tuliaisina rasiallisen maukkaan mureita sitruunakakkusia ja toisen rasiallisen somia ja herkullisia piirakoita. Piparit pantiin tarjolle juhlapöytään ja piirakat popsittiin illan epävirallisemmassa tilaisuudessa.

Kukka-asetelmat ja onnittelukukat nyhjästiin tyhjästä eli meidän äidin kukkapenkistä ja Luotojärven metsistä.

Lahjaksi annoimme aikaa... tavallaan. Eli jokainen vähänkään käsityötaitoinen neuloi tai virkkasi palasen, jonka ainoa ohjenuora oli, että leveys pitää olla 15 cm ja työ pitää tehdä nro 3 tai 4 puikoilla tai koukulla. Minä pelkäsin, ettei paloja tule tarpeeksi ja tein kaksi palaa. Mutta pelko oli turha!

Palat yhdisti toisiinsa meillä puolen vuoden työllisyyspätkää tekevä nuori artesaani. Hän keksi laittaa tekemäni palaset liinan päihin. Kummaa, kuinka paljon suuremmalta näyttää sinireunainen ja vaaleakeskuksinen kuin toinen pala, jossa värit ovat toisin päin.

Työpäivän päätyttyä kokoonnuimme vielä kerran yhteen pienen iltapalan merkeissä. Minä ja työkaveri silppusimme ja pilppusimme salaattitarpeet virallisen työajan päätyttyä. Lisäksi söimme vielä päivällistä kasvispiirakkaa, porkkanakakkua ja imatralaisten tuomia pikkupiirakoita. Salaattiin tuli jäävuorisalaattia, tomaattia, kurkkua, punasipulia, fetaa, oliiveja ja salaattisiemeniä. Kaikki ainekset pilkottiin omiin kuppeihinsa, että jokainen sai koota mieleisensä kokonaisuuden. Lisäksi olimme hankkineet perunasalaattia.

Meillä sattui viereksimään kaapissa pari pulloa kuohuviiniä ja lahjoitin ne alkumaljaksi. Suotta niitä meidän kaapissa hapattaa, kun ei meillä olisi tullut niitä kuitenkaan juotua.

Vähän puheita, vähän musiikkia ja sitten syötiin ja rupateltiin. Aika kului joutuin ja pian ilta pimeni. Laskeva aurinko värjäsi taivasta ja loi pilvestä kyyhkyn.

Illan päätteeksi pyöräilimme valottomilla polkupyörillä (hyi hyi! Mutta en ollut tullut ajatelleeksi, että nyt on jo päivä niin paljon lyhentynyt) entisen pomon kanssa samaan suuntaan koteihimme. Olimme vielä melko keskustassa, kun pyöriemme edestä ryntäsi hippulat vinkuen joku erikoinen eläin tien toiselta puolelta toiselle puolelle pusikkoon. Ei se ollut kissa eikä se ollut koira. Hämärässä ei kovin hyvin nähnyt (eikä eläin jäänyt esittäytymään), mutta veikkaisin, että citysupikoirahan se siinä säntäili. Luonto on lähellä!