Kaukana kavala maailma

Olen aika vakuuttunut siitä, että osa nykyihmisen ahdistuksista, väsymyksestä ja masennuksesta johtuu ainaisesta tehokkuuden vaatimuksesta. Kaikilla on aina kiire ja ihmisen arvoa tunnutaan mittaavan sillä, kuinka paljon kukakin tekee.

Olen pohtinut, että ennen kun oli vähämmän teknisiä apuvälineitä, ihmiset olivat levollisempia. Nyt paahdetaan hienoilla autoilla paikasta toiseen tuhatta ja sataa ja manataan hitaampia tiellä liikkujia. Astiat työnnetään tiskikoneeseen, pyykit pyykkikoneeseen, jopa mustikat kerätään poimurilla. Kiire, kiire, kiire...

Halusin vähän jarrutella ja kun vanhempien mökillä ei tänä viikonloppuna ollut ketään muuta, ajattelin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja mennä sinne hidastelemaan. Siis kantamaan vettä kaivosta, tekemään ruokaa puuhellalla ja lämmittämään tiskiveden siinä samalla ja tiskaamaan käsin. Ja samalla nauttimaan luonnnosta ja olemassaolosta. Ilokseni sain kuopuksen kaveriksi ja vielä kummitytönkin. Jos olisi tehty kaikki nauttien joka hetken rauhallisuudesta, olisi polkaistu paikalle pyörillä. Mutta minäkin olen nykyajan mukavuuksiin tottunut ihminen enkä viitsinyt lähteä kaikkia tavaroita ja ruokia pyörän tarakalla raahaamaan. Eikä kuopuksella ole pitkän matkan pyöräilyyn sopivaa fillariakaan.

Niinpä perjantaina töiden jälkeen kävimme vielä kaupassa ja sitten setä lähti naissakkia kuskaamaan viikonlopun viettoon. Sää ei näyttänyt hyvältä...

Koko illan ripeksi, yön ropotteli ja vielä seuraavan aamupäivänkin sateli silloin tällöin. Mutta ei annettu sen meitä hidastaa.

Isä ja äiti olivat jo kiirehtineet Lipetin mökille laittamaan tulta uuniin, että saimme mökkiin lämmintä. Muuten siellä olisi ollut melko "holodna", kuten yksi venäläisvuokralainen oli todennut. Koska liedessa leiskui iloinen tuli, pistimme letunpaiston käyntiin saman tien.

Letut popsittuamme asetuimme taloksi. Tässä minun sänkyni ja iltalukemiseni (sekä viikonloppunamini).

Aamukahvit

Seuraavana aamuna olimme hereillä jo hyvissä ajoin, olimmehan lähdössä koko joukko äidin kanssa mustikkametsään. Olin kovin ilahtunut, kun koko nuoriso-osasto oli ilman muuta lähdössä mustikankeruutalkoisiin. Mustikkamättäillä kyykki siis naisia kolmessa polvessa ja saalista saatiin. Jokaisella oli pois tullessa ämpärillinen ja poimurillinen marjoja. Metsä oli sateisen yön jäljiltä läpimärkä ja meidän "oikotiemme" vei sellaisen pusikon läpi, että kastuimme jo menomatkalla. Mutta työn tuoksinassa kosteus ei haitannut, varsinkin kun taivaalta vihmoi lisää märkyyttä niskaamme. Marjasankoissa oli onneksi kannet, niin ei saatu mustikkasoppaa roskineen.

Marjastuksessa mukavinta on metsässä samoilu, mutta pakollinen kuvio on marjojen putsaus. Tällä kertaa sekin sujui rattoisasti, kun istuimme tyttöjen kanssa pienessä piirissä ja rupattelimme mukavia. Kuopus löysi marjoistaan läpikuultavan mustkikanlehden ja pohti, että onkohan se keijun siipi... Puuduttava puuha oli ohi melkein huomaamatta.

Mökillä katselin ulos ikkunasta ja ihailin lämpimäksi ja kauniiksi muuttunutta kesäkeliä. Päätin lähteä katselemaan lähimetsiä, jos vaikka pitkästä kuivuudesta huolimatta löytäsin jonkun kantarellin. Edellisenä päivänä alkaneen sateen en vielä uskonut sieniä nostattaneen.

Tätä en poiminut

Mitäs täällä... keltaisia koivunlehtiä vai herkkuja?

Hyvin maastoutuneita ja piiloon pyrkiviä herkkuja löytyi lopulta neljä litraa! Vesi kielellä samoilin metsää ja ajattelin ihanaa kantarellimuhennosta ja syntisen hyvää kantarellivuohenjuustopiirakkaa. Lopulta tytöt jo huhuilivat, että enkö malttaisi lopettaa ja ryhtyä ruoanlaittoon. Niinpä jätin samoilut sikseen ja virittelin tulet hellaan ja saunan kiukaan alle.

Syötyämme jäin tiskaamaan, kun tytöt jo pinkoivat saunomaan. Menin perästä saatuani keittiön kuntoon. Oli ihanaa istuksia lauteilla lämmöstä nauttien lihakset metsäkyykkimisestä kivistäen. Pesun jälkeen päätin mennä iltauinnille, vaikka yö alkoi jo hämärtää. Laiturilla henkäisin ihastuksesta: iso, pyöreä kuu roikkui vastarannan metsikön yllä ja järven pinta toisti kuutamon hehkun. Vesi oli lämmintä ja uiminen mukavaa.

Kylläpä meitä nukutti makeasti toimeliaan ulkoilupäivän jälkeen. Tosin heräsin keskellä yötä pohtimaan syntyjä syviä, sillä kuu-ukko paistatteli koko komeudessaan ja valaisi maiseman kuin tehokkain katulamppu konsanaan. Pistäydyin huussissa yösydännä ja sorsan rääkäisy sai sydämen hyppäämään kurkkuun. Samat sorsat olivat jo illalla metelöineet lahdella, mikä lie heillä kiistaan aiheena.

Sunnuntaiaamu valkeni kauniina. Mökin yksinkertaiset ikkunat olivat vesihöyryn kuvioimat, sillä sisällä oli hyvin paljon lämpimämpää kuin ulkona. Kuvassa vesihöyry ei näy... kamera ei toimi kuten silmä.

Tein itselleni aamupalaa...

... ja pyöräilin jälleen mustikkametsään. Nuoret naiset jäivät sunnuntairauhasta nauttimaan. Yritin etsiä äidin edellisenä päivänä löytämää marja-apajaa romanttisen kallion juurelta, mutta en osannut suunnistaa oikeaan paikkaan. Se ei haitannut, sillä bongasin "väärässä" paikassa mainion marikon. Keräsin herkutellen ja nautin samalla tyynestä rauhasta, joka korpimetsän keskellä vallitsi.

Saatuani sangon täyteen, maltoin jättää marjamaat tältä syksyltä taakseni. Olen kantanut mustikoita metsästä 90 litraa. Täysi satanen olisi tietysti hieno lukema, mutta ensi viikonlopuksi napsahti ensin työ- ja sitten reissunakki, joten marjaan ei ole menemistä. Kahden viikon kuluttua marja-aika on varmasti auttamatta ohitse, sillä nyt jo joukossa oli ikävän paljon pehmentyneitä yksilöitä.

Fillaroin iloisena mökille pitkin kylätietä. Perille päästyäni tuikkasin taas tulen uuniin ja pistin perunankeitinveden tulille. Perunat kävin huuhtomassa ensin järvivedellä ja siinä tuoksinassa onnistuin hukuttamaan kaksi pottua järveen. Sinne ne jäivät laiturin viereen köllöttelemään. En yltänyt niihin laiturilta käsin enkä jaksanut ryhtyä riisumaan housuja, sukkia ja kenkiä voidakseni kahlaten hakea.

Perunoiden seurana nautittiin possupihvejä ja kantarellikastiketta. Oli ihan juhla-ateria! Siitä osalliseksi pääsi myös Kotosen setä, joka oli tullut jo meitä hakemaan takaisin kotiin.

Lähtökahvit kävin hörppimässä laiturin nokassa. Sinne sain seurakseni kummitytön teekuppinsa kanssa. Kilvan kuvasimme kesän viime säteitä. Ja taivaan ihmeitä.

Lohikäärmepilvi!

Lopulta palasimme kotiin kiepaten äidin kukkapenkkien kautta. Puskat ovat valmistautumista huomiseen. Ja siitäpä sitten lisää myöhemmin.

Loistoviikonloppu oli melkein kuin miniloma. Nyt taas jaksaa!