Kahvi on kupissa!

Onpa aikoihin eletty, sillä tänään myös kahvileipä oli illasta kupissa! Mutta ei nyt mennä asioiden edelle, vaan aloitetaan aamusta.

Eilen jo juttelimme sedän kanssa, että mihin se tämä kesä on huvennut, kun emme edes torikahveilla ole käyneet kerran kertaa. Se vahinko oli helppo korjata ja pian! Tosin tämäkin aamu valkeni sateisena. Torille lähtö ei houkutellutkaan. Mutta aurinko armas tuli sittenkin esiin aamun käännyttyä päiväksi. Koko porukan voimin lähdimme liikkeelle.

Siinä rauhassa kahvia ja herkullista kahvileipää särpiessämme, hälytysajoneuvot kiiruhtivat hälytystehtävään pillit ujeltaen. Tehtävä olikin lähempänä kuin luulimmekaan... joku nuori mies oli päättänyt hypätä roiskauttaa satama-altaaseen! Onneksi pelastajat saivat hepun ylös vedestä eikä sen kummempaa tragediaa päässyt syntymään. Onneksi emme nähneet tapahtunutta, olisi voinut jäädä rauhallinen kahvihetki väliin.

Makeaa mahan täydeltä nautittuamme kiersimme jo hiljentyneen torialueen. Jos jotain ei Savonlinnan torilla ole tarjolla, sitä ei kai sitten tarvitakaan. Löytyy sieltä jotain tarpeetontakin...

Torisiltaa pitkin siirryimme sujuvasti Taito Shopille. Esikoinen oli ihastunut pussukkaani, jonka annoin itselleni joululahjaksi. Pussukkahan oli Turtiaisen Kaisan ateljeesta ja menimme etsimään toista samanmoista. Taito Shopilla oli kyllä Kaisan tuotteita, mutta ei juuri sellaista, joka olisi esikoisen silmää miellyttänyt. Saimme Taito Shopin henkilökunnalta vinkin, että Linnankadulla on Kaisan oma ateljee, ja siellä olisi enemmänkin tuotteita valikoimissa. Siis sinne... Tosin välissä käväisimme ruokakauppaostoksilla.

Linnankadun käsityöläismyymälässä meitä odotti pettymys. Kaisan ateljeen ovella oli lappu, että taiteilija on lomalla. No, tokihan jokainen tarvitsee lomansa eikä meillä mitään elintärkeää jäänyt saamatta. Yritetään toisen kerran paremmalla onnella.

Kotiin palattiin lopulta reppukaupan kautta. Lukiolainen kävi ostamassa itselleen uuden repun, kunnon Kånkenin. Pitkäaikainen haave tuli vihdoin todeksi.

Tuskin oli kotiin ennätetty, kun minua taas vietiin. Polkaisin fillarilla vihdoinkin katkaisuhoitoon, siis kampaajalle. Oli kyllä aikakin, letti alkoi olla ihan toivottoman hallitsematon luuska. Nyt on lyhyt ja napakka malli karvoissa ja sinne kampaamon lattialle jäi kymmenen vuotta iästäkin.

Myöhemmin kokkailtiin koko porukka yksissä tuumin. Esikoinen toimi grillimestarina, minä keittelin pottuja, tein kantarellikastiketta ja salaattia ja kuopus avusti kaikissa tarvittavissa toimenpiteissä ja kattoi sedän kanssa pöydän. Kyllä maistui possupihvit, maissit ja makkarat mainioilta kaiken muun hyvän ohessa!

Jälkiruokaa ei ollut, mutta ei sitä kukaan olisi jaksanut syödäkään. Mutta syötyä jaksoin käydä jatkojalostamaan eilen kerättyjä mustikoita ja pääsin kokeilemaan esikoisen tuliaiskuppikakkuvuokia. Taikinaan upotin valkosuklaamuruja ja mustikoita.

Koristepursotuksen tein tällä kertaa ihan vain kermasta, sillä kuppikakuissa oli imelyyttä kylliksi. Vähän höttöiseltä kerma kyllä tuntui, mutta menetteli. Kerman päälle koristeeksi tuli mustikoita ja valkosuklaata.

Tein myös mustikkakukon, mutta sitä ei kukaan jaksanut edes maistaa. Yltäkylläistä elämää!