Mustikkakuume

No johan oli viikonloppu!

Perjantaina olin poikkeuksellisesti töissä ihan eri paikassa kuin normaalisti. Työpäivän päätyttyä jäinkin suoraan matkan varrelle lapsuuden kotiini. Samalla keikalla ollut työkaverini ystävällisesti tipautti minut määränpäähäni ja jatkoi sitten itse kaupunkiin.

Tuskin ennätin perille kun isä jo keitteli kahvia, että päästiin sitten lähtemään mustikkametsään. Menimme sille apajalle, jossa jo aiemmin olin kummitätini kanssa ollut mustikassa. Tiesin, että siellä on jonkin verran marjaa, mutta varoittelin jo isää, ettei se ole hirmumarikko. Eikä se sitä ollutkaan. Ei ihan täysiä sangollisia kerätty, kun luovutettiin ja lähdettiin siivoamaan marjat. Siivosimme marjoja äidin kanssa pihalla kaikessa rauhassa, kun kurkimokoma rääkäisi viereisellä pellolla. Hätkähdimme molemmat. Minä pinkaisin kokeilemaan, saisinko otettua noista ylväistä linnuista valokuvia ja harmittelin, että olin jättänyt pitemmän putken kotiin...

Illalla vielä poimimme punaherukoita pensaasta isän kanssa, kun äiti sillä aikaa keitti piirakansydäntä seuraavaa aamua varten valmiiksi.

Lauantaiaamuna kello soi jo viideltä. Saman tien kävimme äidin kanssa tehtailemaan karjalanpiirakoita. Toista sataa riisipiirakkaa ja vajaat 50 perunapiirakkaa urakoimme ja isä paistoi niitä sitä mukaa kun pellillisiä täyttyi. Harmi, että meillä oli tulenpalava kiire ja piirakkapaljous jäi kuvaamatta.

Kiire oli, sillä olin isän kanssa menossa torimummoilemaan Kerimäen torille. Emme edes ennättäneet saada myyntiartikkeleitamme pöydälle, kun myynti jo alkoi. Piirakoita ja äidin edellisenä päivänä paistamia ruisleipiä  meni kuin kuumille kiville. Myös mustikanostajia kävi tasaiseen tahtiin ja punaherukat myytiin kaikki. Olin torstaina poiminut meidän karviaspensaastamme marjoja mukaan ja niillekin löytyi ostajia.

Minulla oli mukanani myös erinäisiä käsitöitä, mutta vain muumimamma sai uuden kodin. Tiesin jo etukäteen, ettei käsitöillä tähän aikaan vuodesta ole suurta menekkiä, mutta ajattelin kuitenkin kokeilla kepillä jäätä. Myös toripöytämme jäi hässäkän takia kuvaamatta.

Yhdentoista jälkeen korjasimme kamat kasaan, kävimme hakemassa kummitytön kyytiin ja ajoimme takaisin Luotojärvelle. Äidillä oli siellä kaalilaatikko (nam!) odottamassa. Söimme ja taas mentiin! Jälleen mustikkametsään.

Nyt päädyimme kamalan ryteikön taakse pienen järven rantaan mustikkaan. Siellä marjoja olikin runsaasti ja suurin osa oli oikein hyvän kokoisia. Poimimme ja poimimme, kunnes sangot olivat täpösen täynnä, samoin poimurit. Ja sitten silmiemme edessä oli aivan mieletön marikko, jossa ei olisi voinut edes kävellä tallomatta marjoja. Ja kaikki se marjanpaljous oli pakko jättää sinne metsään!

Isä kysyi kummitytöltäni, että tietääkö hän, kuinka mustikkakuumeesta parannutaan. No? Poimimalla mustikoita, väitti isä. Minä kyllä väitin, että ei auta! Poimiminen vain pahentaa kuumetta. Pikemminkin tästä taudista paranisi törkeän huonossa marikossa.

Marjat jäivät mieleeni niin kummittelemaan, että palattuani iltamyöhällä kaupunkikotiin ja istuessani saunan lauteilla, päätin, etten jätä niitä metsään.

Niinpä polkaisin pyörällä tänä aamuna takaisin Luotojärvelle. Matkaa on n. 38 kilometriä. Äiti ei ollut uskoa silmiään, kun näki minut pihalla. Isä ja äiti olivat lähdössä kylään ja toppuuttelivat minua, etten menisi yksikseni metsään eksymään. Kysyin, kuinka vanhaksi minun pitää elää ennen kuin saan tehdä itsenäisiä päätöksiä... Ja pidin pääni.

Poljin kylän läpi vievää hiekkatietä vielä 8 kilometriä ennen kuin pistin pyörän parkkiin ja jatkoin matkaa jalkaisin kuuman auringon porottaessa siniseltä taivaalta.

Ensin ylitin hakkuuaukeaman, jolle oli jo tehty laikutus ja istutettu uudet puuntaimet. Sitten taistelin läpi tiheän taimikon.

Täältä tulossa...

...ja tänne menossa.

Ennen kuin ennätin siihen paikkaan, josta eilen lähdimme, tupsahdin järjettömän hyvään mustikkamarikkoon. Marjat olivat suuria, komeita, makeita ja niitä oli paljon. Ainoa harmi oli, että puolukanraakileita tahtoi tulla mukaan ihan väkisin. Eihän siinä muu auttanut kuin alkaa kerätä.

Poimuri täyttyi hetkessä, samoin sankko. Oli ilo olla marjassa! Mielen pohjalla kummitteli edellisen päivän loistopaikka, joten lopulta jätin uuden löytämäni paikan ja porhalsin edellisen päivän lopetuspisteeseen. Voi että miten älyttömästi siinä kasvoikaan mustikoita!

Mutta nämä marjat olivatkin märempiä kuin aiemmin poimimani ja marjojen joukossa oli enemmänn huonoja. Onneksi olin poiminut niin paljon hyviä marjoja jo matkalla! Jouduin jälleen jättämään marjametsän tavallaan kesken kaiken, sillä poimimattomia herkkuja oli pakko jättää mättäille, kun kipposet kapposet olivat jo ääriään myöten täynnä. Paluumatkalla söin marjoja kourakaupalla, kun en vain voinut jättää upeita marjoja heitteille.

Voi kamala, miten sankko ja kukkuroillaan ollut poimuri painoivatkaan, kun helteessä taistelin tieni läpi pusikoiden takaisin tielle! Pyörälle päästyäni juoda killitin vettä sydämeni kyllyydestä. Pullo oli kyllä ollut mukana metsässäkin, mutta en ollut malttanut pitää juomataukoja tarpeeksi.

Vielä piti pyöräillä 8 kilometriä takaisin tuville. Isot ylämäet sankko pyörän sarvikossa olivat sen verran haasteellisia, että jyrkimmät oli talutettava. Mutta muuten matka joutui mukavasti ja eipä aikaakaan kun jo istuin selvittelemässä saalistani. Kyllä oli isoja ja hyviä marjoja!

Iltapäivällä autoilimme isän ja äidin kanssa vielä Lipettiin. Äiti kävi vesijuoksemassa ja minä halusin ongelle, Äiti onki kanssani ja saimme Sulolle ja naapurin Ville-kissalle mukavasti iltapalakalaa. Saalis oli enimmäkseen särkiä, jokunen pikkuinen ahven ja vain yksi suurempi ahvenen körrikkä.

Kaikkein pienin sintti

Isän kanssa ihailimme erikosen näköistä perhosta, joka lenteli ympärillämme ja laskeutui välillä vaatteilemme, välillä lenkkarin viereen ja välillä lensi yläilmoihin.

Minä ja perhonen tuijotamme toisiamme silmiin ja kamera mokoma tarkensi perhosen tuntosarviin!

Lipetin pikkulassa aurinko paistoi ikkunasta sisään ja teki vessan takaseinään pitsitaidetta.

Lopuksi vielä kuvakimara Lipetin luonnonkukista ja äidin kukkamerestä.

Kotiin ei tarvinnut polkea pyörällä mustikkasankko sarvikossa, sillä setä tuli ystävällisesti pyörätelineen kanssa hakemaan minut reissuiltani, Päivä on ollut pitkä, vaiheikas ja mukava. Nyt vain tuntuu tämä täti hyytyvän. Hyvää yötä!