Elokuu

Kalenteri kertoo, että on jo elokuu. Se kertoo myös, että elän vain kerra, mutta jos elän hyvin, se kerta riittää.

Eilen oli kuukauden ensimmäinen päivä ja tänä aamuna lehdenhakureissulla ilmassa oli selvästi syksyn tuntu. Koko yön on taas satanut vettä, ulkona tuoksui kesän lopulta ja ilman takkia olisi ollut liian kylmä. Minne se kesä meni?

Ehei, ei se vielä mennyt minnekään! Kesälomaakin on vielä enemmän jäljellä kuin käytettynä. Kuopus teki eilen vihoviimeisen kesätyöpäivänsä ja saa nyt hieman hengähtää ennen koulun alkua. Vielä pitäisi olla jäljellä elokuun lempeät, lämpimät illat, jolloin jo pimenevässä illassa voi tyynesti istua ulkona kuuntelemassa sirkkojen siritystä. Vielä pitäisi olla aikaa imeä energiaa auringosta ja lämmöstä pitkän talven varalle. Ei kesä vielä voisi meitä jättää.

Olen saanut ystäviltä muutaman kortin, joissa toivotellaan hyvää lomaa. Tuo aurinkotuolissa lojuja on sonnustautunut juuri oikeanlaisiin vetimiin ajatellen auringonottoa tänä kesänä... ilman pitkiä housuja ei tarkene!

Anna-Mari Westin kortissa oli etupuolen tekstin lisäksi mukava mietelmä myös kääntöpuolella. Kortin lähettäjä siteerasi muumipeikkoa Tove Janssonin sanoin:

Pään painan ruohikolle

ja oion jalkojain.

En jaksa pohdiskella,

mä tahdon olla vain.

Sen viisaammat voi tehdä,

mä päivän kultaan jään.

Mä tunnen kaikki tuoksut

ja luonnon loiston nään.

Voi leikitellä mielikseen,

voi ottaa, jättää paikoilleen

tai olla niin kuin luonnostaan

ja maata vaan.

Mä peikko siihen uskoon jään,

on maailma tää

minkä nyt nään.

Toissapäivänä kuopus innostui, että hänpä tekee mansikkakakun töistä päästyään. Muuten hyvä idea, mutta sokerikakkupohjan paistaminen, jäähtyminen, täyttäminen ja koristeleminen ei käy käden käänteessä. Niinpä kuopus tekaisi kakkupohjan silloin illalla ja minä sitten viimeistelin homman eilen kuopuksen töissä ollessa. Niin päästiin kakkukahvein juhlistamaan kuopuksen hyvin sujunutta kesätyöuraa ja alkavaa puolentoista viikon hengähdystaukoa.

Kesän loppu tai ei, puutarhassa kukoistus jatkuu. Kinder-yllätyspelargonia alkoi vihdoinkin kukkia pitkällisen odotuksen jälkeen. Ihan tuli oikean värinen kukka!

Kuopuksen syntymäpäivän kärsimyskykka on taas avannut yhden nupun täyteen kukoistukseensa,

Pasuunakukka on aloittanut kukintansa ja aika monta uutta nuppua on ihan viittä vaille valmiina.

Ulkoruukkuun istuttamani äitienpäiväruusu on innostunut kasvattamaan isoja ruusunkukkia pitkään varteen. Varret ovat niin pitkiä, että kukka kävisi pituutensa puolesta vaikka onnitteluruususta, mutta niin ventoja, etteivät jaksa kannetella painavia kukkia vaan ruusu kumartaa syvään varren päässä. Mutta kyllä ne ovat kauniita!

Meillä oli eilen siivouspäivä. Vihdoinkin tuli tehtyä lomanaloitussiivous. Tekemättömät työt rasittavat ja ahdistavat. Pesemättömät ikkunat ovat aiheuttaneet painajaisunia. Mutta nytpä on olohuoneen pitkä ikkunarivistö niin kirkas, että jos ei sälekaihtimia olisi, voisi luulla ettei siinä ikkunoita olekaan. Vielä ovat makkareiden ikkunat pesua vailla, mutta nyt jo on olo kymmeniä kiloja kevyempi, ihan kuin raskas taakka olisi nostettu pois olkapäiltä. Hyvät ja ahkerat emännät hoitavat siivoukset alta pois jo ennen lomaa, mutta laiskat ja saamattomat vasta lomalla... Mutta parempi kai edes silloin kuin ei milloinkaan?