Saaliita

Etukäteen ajattelin, että päivän otsikko olisi "Turistina kotikaupungissa". Tänään oli nimittäin tarkoitus esikoisen kanssa viettää kaupunkipäivää ja kiertää kaikki kiinnostavat kohteet. Mutta kuinkas kävikään?

Ensin nukuimme aamulla pitkään, esikoinen melkein yhdeksään. Kymmenen jälkeen vasta kaivoimme fillarit autotallista ja käänsimme keulat kohti keskustaa. Ensimmäinen etappimme oli pääkirjasto. Minun piti palauttaa yksi kirja, johon oli varauksia ja samalla syötin palautusautomaatin kitaan muitakin jo tarpeettomaksi käyneitä opuksia. Yhden varatun kirjan kävin lunastamassa tiskiltä ja esikoinen bongasi vaihtokirjahyllystä Viidakkokirjan alkuperäisen version englanniksi ja poimi sen mukaansa.

Seuraavaksi menimme kiertämään Kympintorin ja kartoittamaan tarjonnan. Minä en löytänyt yhtään mitään... tai no. Yhtä vaaleanpunaista pellavamekkoa sovitin, mutta sitä olisi pitänyt kaventaa, lyhentää ja muokata kädenteitä, joten päätin jättää projektin ostamatta. Esikoinen löysi hyvän Vero Modan neuletakin sekä paidan, jollaisen hän on jo yhden käyttänyt puhki. Tyttö oli tosi tyytyväinen löytöihinsä, ne maksoivat yhteensä vain 3 euroa.

Sokoksella oli alen loppurysäys ja pitihän se käydä katsomassa, että olisiko siellä jotain tarpeellista. Lapsi sai uusia alusvaatteita ja itselleni ostin uuden yöpaidan sekä aseita vanhenemista vastaan.

Tässä vaiheessa meillä alkoi olla jo nälkä. Pitkällisen neuvonpidon jälkeen päädyimme jälleen Caperoon. Siellä on aina hyvä ruoka ja loistava palvelu. Tällä kertaa meitä palvellut nuori nainen oli niin ystävällinen, että Lontoonkin palvelukulttuuriin tottunut esikoinen kiitteli mainiota palveluasennetta. Minun lounasvalintani oli kanaleipä ja esikoinen söi fantasiapitsan. Nam. Kyllä saimme kupumme killalleen!

Caperossakin olisi voinut nauttia jälkiruokaa tai ainakin kahvia ja teetä palan painikkeeksi. Mutta koska esikoinen ei ole käynyt Sulosaaren lettukahvilassa koskaan, päätimme popsia peräruokaa siellä.

Polkupyöräillen välimatka oli yksi huraus vain ja taas piti pohtia. Itse olin jo etukäteen päättänyt, että tällä kertaa syön lettuni lakkakastikkeen ja kermavaahdon kera, mutta esikoiselle runsas täytevaihtoehtojen tarjonta oli tarkan harkinnan paikka. Lopulta letulle levitettiin omatekoista maapähkinävoita, banaaniviipaleita ja suklaakastiketta.

Kuvassa on tarkennus pielessä, tiedän. Mutta valitettavasti parempaakaan otosta ei ole.

Ylen kylläisinä palailimme kotiin. Vielä oli hyvää aikaa korjata satoa puutarhasta. Katkoin puskista ensimmäisen kesäkurpitsan sekä avomaankurkun ja keräsin pienen sankollisen vadelmia. Vadelman raakileita on vaikka kuinka paljon, Saa nähdä sitten, tuleeko niistä kaikista valmiita marjoja.

Kotikaupungin turistien kierros kutistui kauppa- ja ruokailukierrokseksi. Vaan mitäpä tuosta, ehtiihän noihin muihin rientoihin myöhemminkin. Eilinen mehiläisen pistos punottaa ja kuumottaa. Teitzen oireyhtymä kipuilee keuhkojen takaosassa. Joten liikaa ei tästä loman viettämisestä parane innostua. Mutta on se vaan mukavaa, kun voi työpaikalla käydä vaan kääntymässä ja ilman huolen häivää jatkaa matkaa uusiin seikkailuihin.