Tiskirätit

Aina ei asiat mene suunnitelmien mukaan. Niin kävi Kotosen tädille tänään. Aikomus oli ennen töihin lähtöä siivota vielä lisää alakerrassa ja leipasta vierasvaraa huomisille vieraille. Iltavuoroon töihin kun ei tarvitsisi mennä kuin vasta puoli kahdentoista maissa.

Setä kotiutui yövuorosta kuuden kieppeillä ja vaihdoimme vuoroa lennossa - siis nukkumisvuoroa. Siinä aamun ensipuuhina kiskoin päivävaatteita ylleni, kun farkkuja nostaessani leipäveitsi työntyi lapaluiden ali keuhkoihini pysäyttäen hengityksen sekä joka ikisen lihaksen liikkeen. Onneksi tietenkin vain kuvainnollisesti. Melkein uneen vaipunut setäkin havahtui kysymään, mitä tapahtui. Sen verran kuuluva taisi olla henkäys, joka pääsi kireiltä huuliltani. Varovasti hivuttautuen onnistuin laskeutumaan selälleni odottamaan kohtauksen ohi menemistä.

Aikani odoteltuani nousin äärimmäisen varovasti uudelleen ylös. Keuhkojen alapuoli oli edelleen tulessa ja jokaista liikettä piti harkita tarkkaan. Kipu hellitti välillä, mutta yksikin varomaton liike sai taas hengityksen pysähtymään. Lopulta annoin periksi ja soitin töihin, ettei tästä tädistä taida olla tänään töiden tekijäksi. Enhän asiakaspalvelussa voisi kesken kaiken pysähtyä liikkumattomaksi odottamaan että kipu lakkaisi.

Facebookissa huhuilin hyviä neuvoja tilanteen laukaisemiseksi. Lepoa ja Buranaa ehdoteltiin, samoja konsteja siis, joita olin jo testannut. Mutta sitten entinen koulukaveri avasi sanaisen arkkunsa ja arveli, ettei kyseessä ole noidannuoli vaan Tietzen syndrooma. Mikä? Ikinä kuullutkaan! Onneksi on Google. Ilman minkäänlaista lääketieteen koulutusta voisin taipua uskomaan diagnoosiin. Olenhan kärsinyt samasta vaivasta ennenkin, mutta lievempänä. Nyt siis odottelen että tulehduskipulääke ja lepo tepsivät.

Mutta.

Kotosen täti on huono sairastaja. Tai ihan hyvä, jos tauti on totaalisen petiin kaatava. Mutta tällainen kituuttaminen ei ole mistään kotoisin. Kun ihan hetken kuluttua alkaa tympiä enemmän kuin laki sallii. Paikallaan oleminen ja tekemättömyys ahdistavat kuin päälle kaatuvat seinät. Olo on kuin hapettomassa saunassa tai jalkapuuhun köytettynä. Tekee mieli rimpuilla vapauteen ja normaaliin elämään. Ahdistaa. Masentaa. Kiukuttaa. Eikä auta kuin alistua.

Ikävästä mielentilasta on pyrittävä pois ja positiivisuuteen. Siihen ei pääse pötköttelemällä vaan on yritettävä puuhastella jotain. Niinpä muistin tiskirättitekeleeni.

Maaliskuussa mammun kanssa vietimme leppoisan pidennetyn viikonlopun Jyväskylässä ja sieltä löysin Toivolan vanhan pihan puodista bambu-lankoja, joista oli tuleman tiskirättejä.

Tiskirätti on sana, joka on vienyt elämäni pahasti miinukselle. Taas tietenkin vain kuvainnollisesti. Liekö totta vai urbaanilegendaa, mutta lasten koulussa oli kotitalousopettaja, joka antoi kuulema kotitalouskokeessa miinuspisteitä, jos koetta suorittava erehtyi kirjoittamaan koepaperiin tiskirätti kun piti kirjoittaa pöytäpyyhin. Jos siis olen saanut miinuksen joka kerran, kun olen puhunut tiskirätistä, taitaa elämäni monitorissa olla pelkkää viivaa...

Jyväskylän langoista siis neuloin kevättalven iltoina pöytäpyyhkimiä ainaoikein-neuleella Emmerdalea tuijotellessani. Tiskirätti- eikun pöytäpyyhintehtailu oli oikein rentouttavaa aivot narikkaan -terapiaa. Kunnes... näin Internetin sivuilla taidokkaita kuviotiskirättejä. Tietenkin! Tässä olisi ollut oiva sauma opetella erilaisia tekniikoita eikä jämähtää samaan vanhaan! Ensin sapetti tyhmyyteni, mutta sitten viisastuin vahingosta.

Tuumasta toimeen ja afrikankukan tekemistä opettelemaan!

Olin onnistunut tuhlaamaan ison osan materiaalistani niihin maailman yksinkertaisimpiin pöytäpyyhkimiin. Onneksi afrikankukat valmistuvat näppärästi jämälangoistakin. Mutta jämälangatkin loppuvat joskus ja mielikuvitusta saikin käyttää, että sain edes jotenkuten aikaiseksi kaksi tiskiriepua näistä kukkasista.

Tässä kaikki, mitä jäi langoista jäljelle.

Elämän pieniä koettelemuksia -postauksessa jo kerroinkin, että pinkimpi (pinkki - pinkimpi -pinkein buahhahhah!!) pöytäpyyhin sai kodin kirjaston entisen kahvioyrittäjän kotoa. Mutta tänään kipupotilas päätti huvittaa itseään ja yrittää unohtaa kaikki säryt ja vaivat sillä konstilla, että päättelisi ja viimeistelisi tiskirättitekeleet. Liikkeet olivat loivia ja hyvin harkittuja, mutta niin van sain palat liitetyksi ja langanpäät päätellyiksi. Höyryttäminen jää toiseen kertaan, en sentään uskalla silitysraudan kanssa käydä leikkimään selkäpotilaana.

Mutta tällaisia tuli:

Ja ettei tekeminen loppuisi, ostin jo männäviikolla Prisman alekorista lisää materiaalia tuleviin harjoituksiin...