Kesän teatterit

Viikonloppu jälleen kerran tuli  ja meni. Kun sain synttärikakut maailmalle, hyppäsin pyörän selkään ja polkaisin lapsuustanhuville. Alkumatkasta lötköpötköiltä tuntuneet jalat pelittivät sen verran rivakkaan, että fillaroin oman henkilökohtaisen reittiennätykseni. Siis ajassa, en maisemien katselussa. Hippasen yli puolitoista tuntia reipasta polkemista ja jarrutin pyörän pydähdyksiin Luotojärvellä.

Siellä olikin äidillä pöydässä uusia perunoita, savumuikkuja sekä perunapiirakoita. Hyvä oli tankata urheillessa kuluneita energiavarastoja, ettei vaan letkajenkkakahvat pääse sulamaan.... Vasta maasta kaivetut perunat olivat niin makoisia, että kupunsa killalleen olisi voinut syödä jo niistä.

Ruoan päälle hetken hengähdettyämme istuimme papan autoon ja neljän hengen voimin aloitimme matkan teon kohti Savonrannan Säimenessä sijaitsevaa Myllymuseota. Isä ajoi, äiti istui vieressä ja takapenkillä nakotimme kummitädin kanssa kaksin. Pyöräillessä olin saanut niskaani kevyttä kesäsadetta, mutta nyt autoillessa aurinko pisti parastaan ja ihailimme tienvarren kukkaloistoa.

Eipä aikaakaan, kun saavuimme Säimeneen. Auto parkkiin ja ostoksille... siis lippuostoksille. Kiitos äidille, joka piffasi minutkin sisään sekä kummitädille, joka osti portilta kahviliput koko seurueelle!

Myllymuseo on kauniilla paikalla.

Teatterirekvisiitta lupasi hyvää... ennätimme kotvan aikaa katsella pelkkiä lavasteita katsomon korkeimmalla penkkirivillä istuessamme... Ja aurinko paahtoi niskaan kuumasti. Naureskelimme varustustamme... pitkiä hihoja ja sadekamppeita...

Näytelmä, Kurvikkaat konsultit, oli hauska höpsötelmä, jossa melkein mikään ei ollut sitä miltä se näytti. Harrastajanäyttelijät pistivät parastaan ja vauhtia riitti. Alkuun parastaan pistänyt sää osoitti oikullisuutensa ja välillä saatiin sadetta niskaan. Enää ei naureskeltu sadevarustukselle, vaan kiiteltiin kummitätiä, joka oli ottanut mukaan kertakäyttösadetakkeja meille kaikille.

Väliajalla hörpättiin pullakahvit. Hyvältä maistui!

Letkeän parituntisen jälkeen poistumme paikalta märin kengin mutta hyvillä mielin. Vähintään yksi kesäteatteri kuuluu joka suveen!

Illan vilakassa kävimme vielä vanhempieni kanssa tarkastamassa kesäluonnon antimia. Mustikat alkavat vihdoinkin pikku hiljaa kypsyä. Vielä ei tosin ole poimurin kanssa kiire metsään. Osa marjoista on ihan raakoja. Maussa maistuu sadekesä, mutta mustikka on silti maino marja.

Metsän kultaa sen sijaan oli tanhuvat keltaisenaan. Vesi on tehnyt ihmeitä kantarellikasvustoille.

Luotojärven tien varressa oli vielä yksi paikka, jossa piti vähän vauhtia jarrutella, tai oikeastaan topata kokonaan. Mikä mieletön määrä päivänkakkaroita!

Jaksaisikohan sitä näillä eväillä vielä viikon töitä tehdä? Sitten alkaa se kauan kaivattu kesäloma!