Pyöräretki mummolaan

Kuten pari postausta aiemmin uumoilin, tästä viikosta tuli kuin tulikin kiva kummitteluviikko. Helsinkiläiskummityttö siskonsa, veljensä, mumminsa ja ukkinsa kanssa vietti mukavan torstai-illan ilonamme. Monta tuntia hujahti nopeasti kuulumisia vaihdellessa ja kahvitellessa. Tällä kertaa en kuvannut kahvipöydän antimia, mutta nappasin sentään kuvat kukka-asetelmista, jotka pikapikaa keräsin pihalta maljakoihin kotimme ilmettä piristämään.

Jo viime kesänä viikko sitten ripille päässyt kummityttömme toivoi, että pyöräilisimme yhdessä mummolaan. Minähän näitä pyöräilyreissuja olen harrastanut enemmänkin ja tyttö asuu reitin puolivälissä, joten mukaan nappaaminen olisi näppärää. Päivät, viikot ja kaikki aika vain kuluivat huomaamatta eikä yhteisestä polkupyöräilystämme tullut sen valmiimpaa.

Tyttö vietti 15-vuotissyntymäpäiviään pari päivää ennen konfirmaatiotaan ja sai isältään lahjaksi upouuden, tuliterän kaksipyöräisen menopelin. Nytpä viimeinkin olisi aika toteuttaa kummin ja kummitytön yhteinen retki!

Loppuviikosta tutkailin sääennustuksia ja eipä hullumpaa säätä ollutkaan luvassa. Tosin tuuli puhkuisi, mutta niinhän se tuntuu tekevän nykyään aina. Kun lauantaiaamu sitten valkeni poutaisena vaikkakin pilvisenä, laitoin kummitytölle viestiä, että josko nyt... Vastausviesti tulikin paluupostissa, että aamupäivällä on ratsastusta, mutta iltapäivä sopisi. Sehän sopi kummillekin kuin nenä päähän, joten suunnitelma lyötiin lukkoon.

Kerimäen tienhaaran kohdalla stoppasin ja nappasin muutaman latokuvan
valokuvauskilpailu mielessäni. Kuvat eivät kuitenkaan ole sen tasoisia, että viitsisin niillä kilpailuun osallistua, sillä kuvista puuttu "se jokin".

Kahden korvilla iltapäivällä kurvasin veljen perheen pihaan ja siitä jatkoimme pyörämatkaamme yksissä tuumin kohti mummolaa, joka meillä on muuten mammula. Mummo on mammu erotukseksi kaikista muista maailman mummoista.

Kummitytön alkuvauhti oli hurja ja kummilla oli tekemistä pysytellä perässä jo alkumatkasta hyytyneine kinttuineen. Ei ollut ratsastustunti vienyt mehuja nuoresta menijästä! Ehdotin taukoa Luulahden levähdyspaikalla, sillä olin aina halunnut käväistä siinä, mutta yksin ei tullut pysähdyttyä ja autolla aina vain hurautettiin ohi, sillä eihän 40 kilometrin matka autoillen vaadi välipysähdyksiä.

Levähdyspaikka olikin oikein sympaattinen ja vehreä keidas pienen matkan päässä tiestä. Suomen kesäluonto oli ihan tarjottimella. Muutenkin matkan varrella ahdehdin silmilläni kauneimmillaan hehkuvaa kukkamerta tien pientareilla: päivänkakkaroita, kissankelloja, harakankelloja, vuohenkelloja, lupiineja, maitohorsmia, mesiangervoja, pikkutalvikkeja, hiirenvirnoja, niittynätkelmiä, apiloita, kurjenpolvia ja pilvin pimein muita kasveja joille en välttämättä tiedä edes nimeä...

Kurjenjalka on kauempaa katsoen vaatimattoman näköinen, mutta lähempi tarkastelu osoittaa sen olevan kukkamaailman kaunottaria.

Seuraava pikku pysähdys tuli juomatauon merkeissä tiukan, pitkän ylämäen puolivälissä. Se mäki on aina mummolaan pyöräillessä viimeinen koetinkivi, kun maitohapporeisillä on pakko selvitä loputtomasta noususta.

Perille päästyämme pääsimme herkuttelemaan mammun mansikkamaan makeilla antimilla. Voi että olivat hyviä!!

Muutaman tunnin maltoimme viivähtää perillä ennen paluumatkalle lähtöä. Paluumatkan alkajaisiksi pyysin kummitytöltä pysähdystä heti Luotojärven tienhaarassa, sillä olin tullessa erityisesti siinä ihastellut ympäröivää maisemaa. Kaunista, eikö vain!

Niin houkuttelevan hehkuvina kukat pistivät parastaan, että kummityttö päätti kerätä kimpun niitä kotiin maljakkoonkin. Kummitädin olikin sitten mahdottoman mukava ajella kukin koristellun pyörän perässä, varsinkin kun nyt vauhti ei enää ollut yhtä hengästyttävä kuin mennessä.

Vähän ennen puolimatkan krouvia saattelin kummitytön kotiinsa viikonlopun viettoon. Kiiteltiin toisiamme mukavasta seurasta, suunniteltiin uuttakin pyöräretkeä, vaikka johonkin toiseenkin kohteeseen ja vaikka pidemmälle matkalle... Kun vain keksisimme houkuttelevan päätepisteen tai kääntöpaikan.

Kummitäti jatkoi loppumatkan itsekseen ja pysähteli vähän väliä kuvaamaan tien pientareita.

Mikä kukka??

Peurankello

Pysähdyin myös lomaansa lopettelevan työkaverin pihaa ihastelemaan, kun satuin näkemään hänet ulkona puuhastelemassa. Ihana piha! Mutta kylläpä sitä rakentaessa on vierähtänyt tovi jos toinenkin ja kyykkiä on saanut ihan urakalla. Hattua nostan, niin nopeaan tahtiin uuden kodin pihamaasta on tullut omistajansa näköinen paratiisi.

Kotona olin lopulta kymmenen yli yhdeksän ja pääsin samoin tein kuopuksen lämmittämään saunaan. Ihanaa elämää!

Polkupyörän lainasimme

sillä näin me ajellaan.

Mutta minne? Vaikka sinne,

missä tie vie mummolaan.

Minä poljen, sinä ohjaat,

niinkuin tanssi matka käy.

Mummolaan kun pyöräilemme

pilvenhattaraa ei näy.

Eväspussin äiti meille

mukaan muisti ojentaa.

Syötyämme levähdämme

sillä siitä voimaa saa.

Minä poljen, sinä ohjaat

niin kuin tanssi matka käy.

Mummolaan kun pyöräilemme

pilvenhattaraa ei näy.

Kun on tehty pyöräretki

mummon luokse mummolaan,

pyörän laitan taakse aitan

seinän viereen nukkumaan.

Minä poljen, sinä ohjaat

niin kuin tanssi matka käy.

Mummolaan kun pyöräilemme,

pilvenhattaraa ei näy.