lauantai 25. heinäkuuta 2015

Aarteita luonnosta


Viikolla soittelimme äidin kanssa ja sovimme tälle päivälle yhteisiä puuhia. Eilisiltaan saakka luulin fillaroivani kotikonnuille, mutta isä soittikin ja ilmoitti tulevansa minua hakemaan. Ällistyin niin, etten edes älynnyt ämpyillä vastaan.

Liekö ollut loman alkamisesta johtuvaa innostusta vai päivän mukavat suunnitelmat, mutta yöunet loppuivat jo aamuneljältä. Sinnikkäästi yritin vetelehtiä vuoteessa, pyöriskelin, otin peiton pois jaloilta, tungin jalat takaisin peiton alle, käännyin vatsalleni, käännyin selälleni... uni ei vain enää antautunut. Niinpä kohta viiden jälkeen kömmin jalkeille ja kahvin keittoon.

Vähän ennen kahdeksaa isän Kia ilmestyikin kadun varteen. Hyppäsin kenkiini, nappasin sankkoja mukaan ja takin päälle ja niin sitä mentiin. Tänään oli tarkoitus keskittyä saaliin metsästykseen, joten en raahannut kameraani mukaan metsään. Vaan en kuitenkaan voinut olla kuvailematta, joten tämän päiväiset metsäkuvat on otettu kehnolla kännykkäkameralla.

Päivän ensimmäinen osoite oli lakkasuo jossain päin Itä-Suomea. Puolitoista tuntia ahkeraa noppimista ja kolmella hengellä oli yhteensä viisi litraa lakkoja. Sivumennen on todettava, että tänään taisi olla kesän toinen hellepäivä. Juuri sellainen sää kuin kesällä on enemmän kuin toivottu. Aktiivisten pörriäisten takia metsässä kuitenkin oli syytä olla pitkähihaista yllä ja jonkinlainen päähine päässä. Arvannette, että hikoilin takkini sisällä...




Lakkasuoreissun jälkeen äiti kokkasi meille maistuvaa kalakeittoa. Sillä aikaa minä siivosin oman saaliini. Ruoan jälkeen isä ja äiti lähtivät käväisemään mökillä ja minä menin ämpärin kanssa mansikkamaalle. Paras sato on jo kerätty, mutta vielä sieltä löytyi makeaa marjaa 10 litran astiallinen.


Kun sain marjamaan tyhjennettyä, pinkaisin tutkimaan lapsuuden ahoja, josko löytäisin metsämansikoita.

Äidilläni on luontainen vaisto suunnistaa suoraan parhaisiin marikoihin. Valitettavasti en ole perinyt tuota ominaisuutta, vaan jään aina kökkimään keskinkertaisille mättäille. Veljenikin löytää hyvät marikot isosiskoaan varmemmin ja veljentytär, kummityttömme, on ilmiömäinen mestahai. Viime syksynä tyttö oli kanssani mustikassa ensimmäistä kertaa ikinä, ja käveli suoraan mitä mainioimpaan marjapaikkaan. Minulle käy aina niin, että löydän parhaan marjapaikan siinä vaiheessa, kun astia on jo ääriään myöten täynnä tai muuten on pakko poistua metsästä.

Niinpä tänäänkin kolusin kehnohkoja metsämansikkapaikkoja ja kävelin kilometrikaupalla metsäautoteitä. Hyttysiä ja paarmoja riitti riesaksi asti. Marjat olivat pieniä sikkaraisia, suurimmat olivat jo pehmenneitä ja ylikypsiä eikä kunnon paikkaa löytynyt. Kun olin jo totaalisen kyllästynyt ja päätin luovuttaa, löysin tietenkin ne parhaat marjat. Eikä niitä voinut metsään jättää!






Metsämansikoissa on huumaavan mahtava tuoksu. Sen kun saisi pulloon, voisi talven synkkinä hetkinä tuoksutella kesän makeita muistoja.

Koska metsämansikka pitäisi perinteisesti kerätä heinään, piti tehdä blogia varten heinälavastus. Melkein jalan pituinen mansikkaheinä, joka ei edes mutkalla mahtunut tavalliselle ruokalautaselle.




Mansikkareissun jälkeen hörppäsimme kahvit ja lähdimme jälleen metsään. Tällä kertaa etsinnän kohteena oli kantarellit. Pitkin metsäautotietä pyöräiltyämme painuimme metsään ja teimme löytöjä.


Minunn osuuteni päivän saaliista.
Tässä vaiheessa olin jo rättipoikki anivarhaisen ylösnousun vuoksi. Setä Kotonen tuli hakemaan puolisonsa kotiin. Kliseisesti totean olevani väsynyt, mutta onnellinen. Hieno päivä päättyy hetken kuluttua kotisaunan lauteiden kautta lakanoiden väliin.

Illan viimeiseksi kuvaksi vielä yksi esimerkki äidin pihan kukoistuksesta.


8 kommenttia:

  1. No eipä toki yhtään noita marjoja, hirmuisen pitkä tuo mansikkaheinä!
    Joskus kun oot menossa marjastamaan tai mitä ikinä metsässä teetkin, jos vaan siulle käy niin tuun mielelläni matkaan :) Olis niin kiva käydä marjassa tai sienessä useamminkin, sitten oppisi tuntemaan vielä paremmin niitä paikkoja ja pärjäisin joskus vaikka yksinkin. Ja voidaan testata että löydänkö mie oikeesti jonkun hyvän marjapaikan vai oliko se yksi kerta vain moukan tuuria ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän harmitti, kun eilenkin keksin vasta Luotojärvellä, että olisit ehkä voinut tulla mukaan. Mutta tulee uusia metsäreissuja ja ilomielin ottaisin sinut kaveriksi! Täytyypä suunnitella...

      Poista
  2. Ai että mitä kuvia. Kesää parhaimmillaan. Mitä makuja. Ai että. Ihan käy kateeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä on ihanaa aikaa ja maistuu mainiolle :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Niinpä! Kyllä kannatti taas juosta pitkin metsiä. :)

      Poista
  4. Kyllä on aarteita! Ahomansikoita on tänä vuonna yllättävän paljon. Hieno mansikkaheinä! Ja vaaleanpunaisia kanttarelleja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, meidän metsistä löytyy vaikka mitä, vaikka sitten vaaleanpunaisia sieniä :D

      Poista