Rauhan tyyssija

Miten sitä useimmiten lähdetään merta edemmäs kalaan? Lomalla halutaan irti arjesta ja pois tutuista ympyröistä. Tunnistan itsessänikin kaukokaipuun, mutta olen myös tuskaisen tietoinen siitä, että ihan nurkan takanakin on tutustumisen arvoisia matkakohteita. Esimerkiksi Koloveden kansallispuistoon olemme suunnitelleet retkeä jo vaikka kuinka kauan. Vuosia.

Keväällä päätimme työkaverin kanssa, että nyt! Tänä kesänä patikoimme Kolovedellä! Se retki on toistaiseksi tekemättä...

Äitikin on haaveillut Koloveden retkestä ainakin yhtä kauan kuin minä. Hän osallistui keväällä kilpailuun, jossa etsittiin Enonkosken kunnalle matkamuistoartikkelia eli Enonkoski-sukkia. Kuinka ollakaan, äidin sukat valittiin voittajaksi! Ja palkinnonpokkausreissulla äiti sai tietää myös sähköveneellä tehtävistä risteilyistä alueella. Kansallispuistossahan ei saa ajaa moottorikäyttöisillä kulkuneuvoilla. Melominen, soutaminen tai patikointi olisivat olleet ainoat vaihtoehdot aiemmin.

Kahden naisen voimin pistimme töpinäksi. Niinpä viime tiistaina aamulla suuntasimme auton keulan kohti Enonkosken kirkkorantaa. Sinne oli tovin ajelu ja lossikyytiäkin saatiin Hanhivirran yli.

Kirkkorannassa meitä odotti jo oppaamme Arto Keinänen. Ensin tutustuttiin alueen karttaan ja kartoitettiin pienen ryhmämme toiveet.

Suunnittelun jälkeen pääsimme kapuamaan pieneen, somaan Lady of the Lake -sähköalukseen ja seikkailumme alkoi. Laivassa oli hyvät penkit ja esteetön näköala joka suuntaan. Samalla kun matka joutui äänettömällä aluksella, oppaamme kertoili aluksesta, näkymistä ja luonnon ihmeellisyyksistä.

Ensimmäiseksi suuntasimme Ukonvuoren juurelle ja kapusimme ihmettelemään vuoressa olevaa luolamuodostelmaa ja kalliomaalausta.

Siinä se on. Muinainen graffiti...

Löytyykö?

Keltaisten reunusten sisäpuolella on punaisella maalattu tikku-ukko- Näkyy kuvassa todella huonosti.

Luolan ympäristön maisemat olivat jylhät ja ihmeellistä kuvattavaa riitti.

Sinne se luola jäi, kun meidän matkamme jatkui pitkin kaunista järvimaisemaa.

Toinen toistaan hienompia rantamaisemia oli tarjottimella tarjolla. Oli pirunpeltoja, jylhiä kallioita. moniväristä jäkäläkasvustoa ja vanhaa metsämaisemaa ja jopa majavan pesä. Silmä kovana tuijottelimme rantakiviä ja järven pintaa, mutta norpat pysyttelivät sukelluksissa.

Vesisateet eivät tänä kesänä ole olleet mitenkään harvinaisia ja niinpä aurinkoinen sää ennätti muuttua kunnon sadekuuroksi ennen kuin retkemme päättyi. Mutta ei meillä ollut katetussa veneessä hätäpäivää, vaikka pisaroita ropisikin veden pintaan. Kanooteilla matkassa olleilla ei ollut läheskään yhtä onnellinen olotila kuin meillä.

Kolmen tunnin risteilyn jälkeen rantauduimme lähtöpisteeseen ja kevyestä sateen ripsimisestä välittämättä pääsimme nauttimaan nokipannukahveista. Esikoinen ei kahvista välitä, joten hän sai ensin vettä pannusta teetä varten.

Retken lopuksi tädeistäni toinen harrasti matkamuistojen hankintaa (eräastioita) ja sitten kiittelimme kovasti oivaa opastamme. Retki oli ollut täyden palvelun paketti kahveineen ja matkamuistomyymälöineen.

Hyppäsimme taas autoon ja ajoimme toiseen Koloveden retkikohteeseen eli Nahkiassalon luontopolulle. Matkan varrella jouduimme sellaiseen rankkasadekuuroon, että patikointi alkoi epäilyttää. Mutta ennen kuin pääsimme luontopolun lähtöpisteeseen, sade oli lakannut. Parkkipaikalla joukkomme kasvoi veljeni perheellä. Meillä, Kotosen sakilla, alkoi kyllä jo kiire poltella kantapäitä, sillä meidän oli ehdittävä pankkiin puntia vaihtamaan ennen kuin pankki pisti uksensa säppiin. Juoksimme Nahkiassalon kiehtovaa polkua läkähdyttävää vauhtia nuotiopaikalle. Valokuvausta harrastavat hidastelijat jäivät kyllä porukan hännille väistämättä, mutta eipä se haitannut.

Retkilounas valmistui nuotiossa tuossa tuokiossa, sillä paikalla leiriytyneet toiset retkeilijät olivat tehneet tulet valmiiksi. Makkaran kyytipoikana maistuivat sämpylät, jotka olin aamulla paistanut varta vasten retkeä varten.

Kiitos ruuasta! Syötyämme sanoimme heipat muulle porukalle ja kiirehdimme oikopolkua pitkin autolle. Jossain välissä kyllä tuntui, että olimme eksyneet oikopolulta, sillä matkaa tuntui riittävän ja riittävän.

Kaasu  pohjassa kaahasimme kohti pankin konttoria ja ennätimme perille hetkeä ennen kuin olisi ollut jo liian myöhäistä. Eikä mennyt pankkineideilläkään yltöiksi, sillä selvisimme konttorista ulos viime hetkellä ennen sulkemisaikaa.

Punnat pullottivat taskussa, kun lopulta pääsimme kotiin. Sitten aloitimme touhukkaan pakkaamisen. Mutta seuraava retki onkin jo uusi tarina!

Sen vain sanon, että Nahkiassaloon menen toisen kerran vähän vähemmällä hopulla! Oli se niin hieno patikointipolku!