Halki, poikki, pinoon

Nukkua posotin tänä aamuna puoli yhdeksään. Siis nukuin ohi kaiken ihanan aamupuuhailun ja haahuilun. Tosin elämä oli näin pitkän nukkumisen jälkeen yhtä haahuilua koko päivän, sillä jäytävä päänsärky jomotteli takaraivossa välillä tuskallisemmin. välillä lähes huomaamattomana.  Onneksi tuo meikäläisen pääntauti ei ole täysin lamaannuttavaa lajia. Niinpä päivä ei mennyt totaalisesti poskelleen.

Sillä aikaa, kun setä vielä hörppi aamusumppiaan, pullotin ja pakastin eiliset mehut. Yksi törppö ei tullut täyteen ja sen jätin jääkaappiin, että voimme maistella ja makustella, millaista mehua tulikaan tehdyksi.

Raapaisimme vähän evästä reppuun ja kumpparit kainaloon ja ei kun menoksi. Peräkärri seurasi nätisti perässä. Veimme puutarhapensaiden oksat Luotojärvelle römppeikköön ja takaisin tullessa peräkärri oli täpösen täynnä saunapilkettä.

Yöllä oli ollut syksyisen hyytävää ja aamuaurinko lämmitti ihanasti luontoa. Usva killui peltojen ja järvien yllä ja teki metsän hämähäkin verkot näkyviksi. En vain onnistunut löytämään sitä perinteisen mallista verkkoa, ilmeisesti Luotojärven hämähäkeillä on aivan oma tyylinsä saalistuslankojensa kutomisessa.

Halkosavotta Lipetissä oli päivän pääpossakka. Pilkkeet olivat reilun vuoden kuivuneet metalliverkon sisäpuolella. Nyt ajattelimme tyhjentää tornin. Ensin lastasimme auton peräkärrin kukkuroilleen ja lopuksi pinosimme loput puut. Aikomuksemme oli toimia niin, että minä kiipesin torniin parin mertrin korkeuteen ja ojentelisin sitten sieltä puut toisille...

... mutta hyvin pian teimme uuden suunnitelman ja avasimme verkkoon portin, jonka kautta purimme tornia sylillinen kerrallaan. Peräkärri täyttyi alta aikayksikön, kun meitä kolme ahkeraa puursi samassa työssä. Äiti nimittäin tuli meille ahkeraksi apulaiseksi.

Hyvää olimme tekevinämme, mutta samalla tuli tehtyä vähän töllöntöitä. Hajotimme nimittäin parilta metsähiiriperheeltä kodit. Toivottavasti ennättävät rakentaa uudet ennen talven tuloa!

Pilke poikineen pistettiin pinoon jos toiseenkin. Näillä saa saunaa lämmitellä muutamankin kerran.

Kyllä maistui Huiluntuhti -makkara mainiolta urakan keskellä ja äidin keittämät jälkiruokakahvit kruunasivat retkipäivän.

Kun työ oli tehty, kuvasin pihassa lenteleviä sitruunaperhosia...

... ja kävin äidin kanssa etsimässä kantarellejä. Tämän päivän sienisaalis ei todellakaan ollut suurensuuri.

Kotiin palattua päätin vihdoin testata kesäkurpitsapastan ohjetta, jonka löysin jo kauan sitten. Sen verran sovelsin, etten laittanut kapriksia enkä sitruunankuoriraastetta. Pastakaan ei ollut penne-pastaa vaan tagliatelleä, sitä kun sattui olemaan kotona valmiina. Niin ja juustoraaste oli mozzarellaa eikä parmesaania.

Basilikaa ja minttua napsin oman puutarhan purkeista ja niitä olisi voinut laittaa reilumminkin. Noudatin ohjeen valmistusjärjestystä ja huomasin, että pastaveden olisi kyllä saanut laittaa kiehumaan yhtä aikaa kun aloitti kesäkurpitsan kypsennyksen. Nyt kurpitsapalat ehtivät pehmetä melko lötköiksi ennen kuin pasta oli valmista. Mutta kiitos vuohenjuuston, ruoka oli oikein hyvää ja syömäkelpoista. Teen toistekin!