torstai 10. syyskuuta 2015

Tallinnan tuliaisia


Muistatteko naisen, joka lähti lyhyelle Tallinnan lomalle pienen matkalaukun kera, kun ei ajatellut ostavansa juuri mitään? Tuo nainen kuitenkin pakkasi matkalaukkuunsa sentään varakassin, ihan varmuuden vuoksi. No, onneksi!

Pieneen matkalaukkuun ei nimittäin ikinä olisi mahtunut tämä tavaramäärä:


Ja kuvasta puuttuu vielä uusi reissupussukka kosmetiikkatarvikkeille sekä kuopuksen tuliaiset. Mitenkähän paljon kuvassa olisi tavaraa, jos olisin oikein lähtenyt shoppailemaan???

Mutta tarkastellaanpa tavaramäärää hieman tarkemmin... Kerroin aiemmin, että meinasin ihan höperöityä Suhkrukunstissa, mutta pysyin kuitenkin tolkun rajoissa. Ostin pastavärejä, kuppikakkuvuokia, sokerimassasilmiä sekä muotin sokerimassakylttejä varten. Vihreät kuppikakkuvuoat oli pakattu vain muovipussiin ja pinkit olivat kyllä kunnon laatikossa, mutta tilanahtauden vuoksi pakkasin vihreät ja pinkit sisäkkäin. Ja että ne kestäisivät litistymättä, piti ostaa niille kuljetusta (niin, selityksiä selityksiä) varten peltipurkki Rimistä. Ja koska kaupassa en osannut arvioida, kuinka paljon vuoat veisivät tilaa, piti ostaa kaksi peltipurkkia. (Lienen selittelyn mestari, he heh)




Lankahamsteri olen ollut jo jonkin aikaa. Joten Karnaluks oli kyllä melkoinen haaste ja koetinkivi... aika hyvin selvisin, kun ostin "vain" 12 lankakerää. Ja voisin kyllä puolustautua... kun osti kymmenen saman sarjan lankavyyhteä, ne sai halvemmalla kuin yksittäiset. Oli kyllä hiinä ja hiinä, etten sortunut ostamaan kahtakymmentä lankakerää... 10 kerää on bambulankaa, joka oli huomattavasti edullisempaa kuin koto-Suomessa. Kaksi kerää on sitten sukkalankaa. (Hyss... ei kukaan muista niitä aiemmin ostettuja sukkalankakeriä, jos kukaan ei muistuta niiden olemassaolosta...)

Karnaluksista ostin myös kaksi koneväriä ja ruusupuiset sukkapuikot.


Kuvassa on myös vanhan kaupungin käsityöliikkeistä ostetut aitovillaiset ja käsin värjätyt parin sadan gramman painoiset lankavyyhdet sekä bambupuiset pitkät puikot sekä paksummat sukkapuikot. Pinkki vyyhti kerittiin serkun kanssa kerälle paluumatkalla laivalla ja kerkesin neuloa jo pitkän matkaa laukkutekelettä.

Tuli huolehdittua tuolla reissussa, ettei tekeminen pääse loppumaan!

Muut ostokset olivatkin sitten enemmän hemmotteluvoittoisia. Niin kuin nyt tämä herkkupaljous:

Iso pussi suklaakarkkeja kuvan oikeassa laidassa oli laivatuliaisia työkavereille.

Leipätikkuja, macaronseja ja käsittämättömän vähän maksaneita marenkeja.


Leivontasuklaan hamstraus lähti vähän lapasesta. Olihan suklaan vironkielinen nimi niin hupaisa ja toisaalta hyllyn reunassa oli iso kyltti hyvin huokeasta tarjoushinnasta. No, vasta kassan jälkeen selvisi, että sen alehinnan olisi saanut vain Rimi-kortilla. Että ei ne niin valtavan halpoja olleetkaan. Mutta tulipahan kannettua koko kilo leivontasuklaata kotiin!

Sedälle toin tuliaisiksi saunajuomaa ja itselle pari saunasiideriä.


Itselleni sorruin ostamaan kissakahvilasta vähän koruja. En niitä ensin huomannutkaan, mutta kun menin tiskin ääreen maksamaan laskuamme, näin niin paljon ihanuuksia, että kohta toisetkin tulivat katsomaan, että mihin oikein jäin. Kortteja, tarroja, korvakoruja, riipuksia, rintaneuloja... Vaaleanpunaiset korut ostin itse ja metalliset korvakorut sain kummitädiltäni hyvin aikaisena nimipäivälahjana. Kiitos kummille, ihanat ovat!
Valitettavasti tarkennus ei taas ole osunut ihan kohdalleen.




Vaatteita en ollut suunnitellut ostavani ollenkaan. Mutta sillä aikaa, kun haltioiduin serkun kanssa Suhkrukunstissa, äidit kiertelivät mm. samassa rakennuksessa olevalla kirpparilla. He sitten hehkuttivat, että siellä oli vaikka mitä, ja kummitätini sai houkuteltua minutkin sinne katselemaan. Eikä siinä sitten muu auttanut, kuin ostaa pari neuletakkia 4 € kipale. Valkoisen aioin heittää väriseokseen pyykkikoneeseen ja tuo toinen... on jo vissiin viides viininpunainen neuletakkini... Mutta kun siinä oli niin söpöt taskut!



Ensimmäisestä kuvasta puuttuu muuten myös vaniljasydämiset herkkupullat, jotka kotiutin Rimin herkkutiskiltä. Hyvä on ollut näitä reissupostauksia kirjoitella reissuherkkuja herkutellen. Herkullista, vai mitä?






Nainen, joka lähti reissuun pienellä matkalaukulla, sai juuri ja juuri ahdettua kaiken ostamansa siihen pieneen laukkuun sekä apukassiin. Ehkä hän nyt on oppinut jotain. Ainakin läksynsä.

2 kommenttia: