Ystäviä ja yllätyksiä

Taitaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus meikäläisen ylibuukatut huhtikuut. Viime vuonna riitti reippaasti äksöniä koko kuukaudelle eikä tämä vuosi tee poikkeusta. Olin jo päättänyt jättää väliin Jyväskylän käsityömessut, mutta en sitten kuitenkaan malttanut olla menemättä... 

Teki niin kovasti mieli nähdä pitkästä aikaa kaksoissiskoani, jonka olemassaolo paljastui vasta muutama vuosi sitten... Vaikkei biologista sukua tietääkseni olla ollenkaan, ollaan kyllä enemmän samalla aaltopituudella kuin monet verisukulaiset. Varasin matkan ensin ja vasta sitten varovasti kyseilin, josko siskon kalenterissa olisi tilaa yksille messuille ja paljolle puheelle. Ilokseni siskon aikatauluissa oli juuri sen verran väljää, että yhteinen messuilu mahdollistui.

Iloisena tulevasta tapaamisesta lähetin siskolle Anna-Mari Westin mainioin kortin, jonka kääntöpuolelle arvelin, että meidän tapaamistemme juhlaherkut ovat pikemmin kakkua ja kahvia kuin mansikoita ja kuohuviiniä. Olemme nimittäin molemmat kahvikissoja ja kakkukin maistuu.

Lauantaiaamuna kello herätti jo viideltä. Ennen seitsemää seisoin valtatien varressa odottamassa retkibussia kolmen muun matkaan mielivän kanssa. Matka-Kososen aikataulut pitävät yleensä hyvin kutinsa ja autot ovat pikemmin etuajassa kuin myöhässä. Mutta nyt sai bussia odottaa hämmentävän kauan. Yksi retkibussi pysähtyi ja otti kyytiin meistä yhden, toinen bussi ajoi vain ohi ja viittilöi taakse päin. Lopulta tuli linja-auto, jonka kyytiin me loputkin kelpasimme. Myöhemmin kävi ilmi, että meitä retkeläisiä kuskattiin näiltä kulmilta messuille KUUDELLA bussilla, joten lähdössä oli ilmeisesti ollut jotain hämminkiä. Mutta onneksi ne olivat päivän ainoat hämmingit.

Heti kohta matkaan päästyä pistin alulle uuden reissukäsityön. 

Työ ei ehtinyt edetä pitkälle ennen kuin jo Juvalla oli 15 minuutin tauko. Nappasin kaupasta pähkinäsekoituspussin ja kaivelin laukusta eväskahvit. Lyhyellä pysähdyksellä ei ollut aikaa jäädä kahvittelemaan pöydän ääreen, mutta sehän ei haitannut.

Sivumennen sanoen on todettava, etten ennen tällaista sukkalankakerää ole kohdannut. Kerä oli sellainen umpipussi, ettei kummastakaan päästä löytynyt kunnollista onkaloa, josta olisi voinut langan pään löytää juoksemaan sujuvasti kerän sisäpuolelta. En halunnut linja-auton penkissä kiskoa puolta kerää nyytin sisältä ulos, joten päädyin neulomaan tekeleeni juoksuttaen lankaa kerän ulkopuolelta. Tuntui hassulta, kun lankaa piti pyöritellä neulottavaksi, kun on tottunut että se juoksee kätevästi kerän sisältä.

Matka jatkui rattoisasti, vaikka olinkin lähes ainoa, jonka vieressä ei istunut ketään. Suurin osa oli liikkeellä jonkun tuttunsa kanssa ja bussissa aaltoili tasainen, tauoton puheensorina. Pian oltiinkin perillä Paviljongilla ja pääsimme kiirehtimään sisätiloihin.

Siellähän se sisko kukkapaidassaan jo seisoikin tähyilemässä sisään survoutuvaa väenpaljoutta, mutta olin niin näkymätön, ettei hän huomannut minua. Kukkapaita oli minullakin... minulla vaalea paita ja tummansininen neuletakki lämmikkeenä. Siskolla tummansininen kukkapaita ja vaalea neuletakki. Ihan oltiin tekstiilikaksoset, vaikkei yhtään oltu yhdessä pukeutumista suunniteltu.

Sisko oli jo tavannut kolme postcrossaria ja minäkin menin heidät pikaisesti tapaamaan. Sovimme vielä yhteisestä kahvittelusta myöhemmin päivällä. Tapasimme keräilymessujen puolella aivan Virpi Pekkalan korttinäyttelyn vierellä. Näyttelyn teema oli ihmisen elämänkaari Virpi Pekkalan kuvaamana. Pekkalalla on oiva taito kuvata korteissa ajan ilmiöitä huumorin keinoin. Tykkään kovasti!

Käsityömessualue veti kiivaimmin puoleensa, joten keräilymessuilla ei kauaa vanhennuttu. Kun astuimme kässämessujen puolelle, vastaan tuli aikamoinen tungos, mutta rohkeasti työnnyimme sekaan. Olihan siellä paljon nähtävää ja houkuttelevia tarjouksia, mutta olin päättäväinen, enkä hairahtunut ostamaan yhtään lankakerää enkä muitakaan materiaaleja. Siskon kanssa ostettiin kalenteritarra-arkkeja ja osittain puolitettiin ne, lisäki ostin kolme postikorttia. Hämmentävän pienet hankinnat siis!

Jos en juuri mitään ostanutkaan, sen enemmän katselin ja ihailin ja vähäsen myös kuvailin. Kainuunharmasyhdistyksen osastolla oli ihanan villaisia juttuja ja monitoimipalloja olisin voinut ostaakin, jos olisin uudelleen osastolle osunut.

Lampaan villasta osastolla syntyi lankaa. Ensin karstattiin...

 ja sisko sitä kokeilikin. Minä keskityin kuvaamiseen.

Karvamatohan siitä syntyi...

... ja se piti ikuistaa muistikortille.

Hetken päästä osastolla olisi alkanut kehruunäytös, mutta sitä emme malttaneet jäädä odottamaan.

Valmista lankaakin olisi ollut tarjolla samalla osastolla.

Kiharaista villaa teki mieli ostaa askarteluihin, mutta en viitsinyt alkupäivästä ottaa pussia kannettavaksi. Enkä enää myöhemmin paikalle palannut, joten ostamatta jäi.

Pienoispuutarhoja syntyi näytösluontoisesti mosaiikkiosaston naapurissa. Ihania!

Nypläystä sai myös kokeilla kaikki halukkaat. Sisko on joskun kouluaikoinaan tähänkin käsityötaitoon perehtynyt ja pääsi nyt muistoja verestämään näpsäkässä ohjauksessa.

Postcrossing-kahvitteluja ajatellen siirryimme kohti kahviota ja sisko halusi ehdottomasti nurkkapöytään. Minä olin ihan ihmeissäni ja kummastelin, miksi emme voisi vain mennä johonkin lähimpään vapaaseen pöytään. Sisko piti päänsä ja niin löysimme itsemme kahvion kaukausimmasta nurkasta ja sielläkin sisko alkoi askarella polvillaan kassinsa kimpussa lattian rajassa. Ja ennen kuin kerkesin enempää asiaa ihmetellä, sain kuulla, että olen huono ennakoimaan asioita. Kortissanihan olin arvellut, ettei tapaamiseemme millään lailla liittyisi kuohuviini ja mansikat. No, väärässäpä olin!

Kassista ilmestyi niin mansikoita kuin kuohuviiniäkin! Aikamoinen yllätys! Ostoskassiemme takana nautimme herkkumme pikkuisen piilossa ja järjestysmies seisoi koko ajan selin meihin, joten saimme herkutella rauhassa.

Samassa yhteydessä sain siskolta jo syntymäpäivälahjankin, mutta siihen palaan myöhemmin. Kiitos!

Kippisteltyämme siirryimme samaan pöytää toisten postcrossareiden kanssa ja jatkoimme herkuttelua kahvilla ja makeilla, jotka nyt puolestani tarjosin minä. Olisimme ottaneet pullaa,  mutta se loppui hetkeä ennen kuin ehdin tiskille, joten otin munkkipossun ja viinerin ajatellen, että sisko saa ottaa sen, jonka mieluummin haluaa. Mutta mepä puolitimme kahvileivät ja kumpikin sai maistaa niin viineriä kuin possuakin.

Lentävän lapasen osastolla oli aivan mielettömän kaunis pöytä ja sillä veikeä lanka-astia.

Monenlaista lankakarkkia oli messuilla tarjolla. Esillepanot olivat myös harkitun houkuttelevia ja kauniita.

Ihminen ei elä pelkällä makealla, joten oli annettava periksi ja pistäydyttävä messuravintolassa syömässä kanaa. Hyvältä maistui! Ravintolassa ei ollut tolkutonta tungosta, joten söimme rauhassa ja rupattelimme pitkän tovin. Sisko kertoi niin hauskoja juttuja työstään, että nauroin taas elämääni monta vuotta lisää.

Vatsat kylläisinä pyörähdimme vielä hyvinvointimessujen puolella ja siellä sorruin ostamaan mineraalipuuterin, jossa samassa on myös meikkivoide ja aurinkosuoja. Oli niin herttainen tyttö esittelemässä ja olin jo etukäteen haikaillut jotain tuotetta, jolla ihoni pisamat ja muu kirjavuus olisi mahdollista tarvittaessa tasoittaa, joten ihan täysi heräteostos ei ollut kyseessä. Olen huono meikkaaja, ja tämä tuote vaikutti helppokäyttöiseltä ja kätevältä. Katsotaan nyt, jääkö se kaapin perukoille pölyttymään...

Pian olikin jo aika hyvästellä sisko ja kiiruhtaa retkibussille. Olipa meillä ollut mukava päivä!

Retkibussilla en matkustanutkaan suoraan takaisin kotiin, vaan hyppäsin autosta Mikkelissä ja menin kyläilemään kuopukselle. Koiralapset ottivat vieraan jälleen vastaan ylettömällä riemulla.

Iltalenkin, aamulenkin ja päivälenkin kerkesin koiralapsia ulkoiluttaa sen lisäksi, että pidimme kuopuksella tehokkaan siivouspäivän. Esimerkiksi petivaatteiden tuuletus onnistuu kahdestaan paljon tehokkaammin kuin keneltäkään yksin. Siivousta en kuvannut, koiria sitäkin enemmän.

Kotimatkalle kipaisin lähtemään sunnuntaina kolmen korvilla. Reissusukka eteni bussimatkan aikana ja kotiin päästyä valmiina oli varsi ja kantapää. Tekemistä riittää vielä seuraavallekin reissulle.

Kävelin keskustasta kotiin neljän kilometrin matkan ihaillen kotikaupunkini kauneutta. Valtaisat lumikasat ovat alkaneet sulaa huimaa vauhtia.

Paksujalkainen ja pienipäinen reissunainen palaili ylettömän mukavan viikonlopun jälkeen ryytyneen onnellisena kohti kotia tallustellen pitkin lumettomia katuja keväisen lämpimässä auringonpaisteessa. Kyllä tämä elämä sitten on laiffii!

PS. Tietynlainen ryytymys lienee ymmärrettävää. Lauantaina tuli askelmittariin askelia 12500 ja sunnuntaina lähes 18000. Onneksi saatoin lähteä matkaan kunnon kävelykengillä. Talvitohvelit saivat jäädä tällä kertaa kotiin.