maanantai 2. huhtikuuta 2018

Aprillipäivän askareita

Kotosella ei ensimmäisenä pääsiäispäivänä eli aprillipäivänä jekutettu ketään. Facebookin huijausyrityksille vaan hymähdeltiin ja harmiteltiin, ettei paikallinen päivälehti ilmestynyt pilailupäivänä. Olisi ollut hauska katsoa, millaista kuravettä toimittajat olisivat yrittäneet meille lukijoille juottaa.

Juksaaminen jätettiin muille huoleksi ja huviksi, me sedän kanssa huolsimme kotia. Oikeastaan koko homma käynnistyi edellisen päivän reissulla Ikeaan. Juvalta nappasimme mukaan myös kuopuksen, joka malttoi jättää koiralapset hoitoon päivän ajaksi ja ajeli bussilla puolimatkaan.

Reissukahvit kävimme hörppäämässä Joroisissa Jari-Pekassa, jossa oli erittäin hyvä palvelu, mutta tämän pääsiäisen ainoa rahkapulla oli kyllä pettymys. Kuopuksen makuun pulla oli hyvä, mutta minusta tuo muovisen näköinen leivonnainen maistuikin muovilta. Olisinko vahingossa ottanut tarjoilulautaselta koristeeksi tarkoitetun leivonnaisen?


Muuten sängynnoutokeikka meni kyllä hyvin ja kuten arvata saattaa, Ikean ihmemaasta tuli poimittua ostoskärriin muutakin mukavaa. Mutta hyvin maltillisissa määrin, joten laskun loppusumma ei hirvittänyt ihan niin paljon kuin pelkäsin.

Kun sängyn kappaleet kolmessa litteässä pahvipakkauksessa oli vihdoin saatu Kotoselle, oli aika napata makkarista sellainen ennen-kuva. Päiväpeiton menimme vahtamaan uudeksi jo jokin aika sitten, eli ihan täysin todenmukainen ei tämäkään kuva ole.



Tyssedal-sänky on meille, kuukautta vaille 25 vuotta naimisissa olleille Kotosille, ensimmäinen ihan oikea sänky. Erilaisissa lavereissa ja runkopatjasängyissä on tullut vuosia nukuttua, joten eiköhän ollut vihdoin aika satsata petikalusteeseen.


Osaset levällään olohuoneen lattialla.


Tyhjää tilaa uutta sänkyä varten makuukammarissa.



Ensimmäisenä piti testata, että mahtuuhan se peti paikalleen. Mahtuu!


Iso mies sai  kotvan istuskella lattialla rakennuspalikoidensa kanssa rakennuspiirustuksia tutkimassa.


Siitä se sitten lähti syntymään!


Vanhat patjat ovat vielä hyvät.


Valmis! Ihmeen ruttuiselta näyttää valokuvissa tuo päiväpeitteemme. Ei se oikeassa elämässä noin myttyinen ole. Isot siniset tyynyt ovat entiset, mutta etualan pienempiin tyynyihin ostin Ikeasta uudet päälliset. Ajatus oli, että kerman ja sinisen sävyinen kirjava tyynyliina mukavasti yhdistää vaalean päiväpeiton ja siniset isot tyynyt.

Pitäisiköhän vielä hankkia sinisävyiset verhot? Vanhat kävivät entiseen päiväpeittoon, mutta nyt tuntuvat vähän vääränlaisilta... Entäs taulut? Pieni muutos ei yleensä jää pieneksi, vaan homma tuppaa leviämään. Voi tätä elämää!


Vanha hylly sai häädön seinältä, mutta nyt toivoisin sängyn yläpuolelle kapeaa tauluhyllyä. Siinä voisi säilyttää silmälasit ja herätyskellona toimivan kännykän yön ajan.


Ahkeroimme sisätiloissa pitkälle iltapäivään, vaikka ulkona oli mitä kaunein kevättalven sää. Onneksi ehdimme vielä siitäkin nauttimaan. Lämpötilan kipuaminen pois miinusasteista aiheutti teille ja jalankulkuväylille sohjoa ja möhnää, joissa kahlailu ei kiinnostanut. Siksipä autoilimme Casinon saarelle ja lähdimme sieltä käsin patikoimaan Sulosaareen. Hyvä idea! Siellä polut olivat vielä napakasti lumiset ja helpot kulkea.











Olipa hieno päivä!

4 kommenttia:

  1. Hieno uusi peti ❤ Rauhallinen makuusoppi ❤
    Ja maisemat kohillaan ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen iloinen sekä uudesta petistä että upeista maisemista,joiden äärellä on onni asua. <3

      Poista
  2. Blogissani on taas haaste sinulle ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin :) Kiitos. Katsotaan missä vaiheessa ehdin tarttua haasteeseen. Nämä huhtikuut ovat aika ylibuukattua aikaa...

      Poista