Piirakka ja kakku

Keikkakalenteri pullistelee merkintöjä ja täti koettaa tukka putkella ehtiä sinne, tänne ja tuonne. Ihan itse tehtyä kiirettä tosin, ainakin suurimmalta osin. Pikaisilla visiiteillä kotona yritän raapaista pintaa ja hoitaa kotia, velvollisuuksia sekä arkea. Jääkaappiin kurkistellessa hetkittäin hirvittää, kun aikaa sitten ostetuissa tuotteissa alkaa parasta ennen -päiväykset paukkua tai vihannekset nahistuvat odotellessaan käyttöä. Siksipä keskiviikon aamupäivän askareeksi ex tempore keksin leipaista mikalö-piirakan (mitä kaapista löytyy) jälleen kerran.

Juustoraastepussin pohjat, nahistunut purjon puolikas, keko pieniä tomaatteja, salaattijuustoa, jonka viimeisin käyttöpäiväys oli juuri nyt, vihreitä oliiveja, jotka ostin tuossa kerran saksalaiskaupasta, koska niiden lasipurkki oli niin nätti. Näistä tulisi täyte piirakkaan.

Internetin syövereistä googlettelin juustoisen piirakkapohjan reseptiä ja löysinkin oivan ohjeen Kotikokki.net -sivustolta.

Juustoinen piirakkapohja

100 g margariinia tai voita

2,5 dl vehnäjauhoja

1,5 dl juustoraastetta

1 - 2 rkl vettä

Pehmeä rasva ja vehnäjauhot sekoitetaan keskenään. Lisätään vesi ja sekoitetaan tasaiseksi. Lopuksi lisätään juustoraaste.

Ohje käski painella taikinan piirakkavuokaan ja esipaistaa pohjaa 200 asteisessa uunissa 10 minuuttia. Olin vastarannan kiiski ja pyörittelin taikinan palloksi, jonka laitoin jääkaappiin täytteen tekemisen ajaksi. Kun täyte oli tehty, levitin taikinan vuokaan, lisäsin täytteet ja munamaidon ja paistoin koko komeuden kerralla kypsäksi 200 asteessa noin puoli tuntia. Pohja kypsyi ihan hyvin näinkin.

Täytteen purjot halkaisin, huuhtelin ja kuullotin oliiviöljyssä pannulla. Vähän jäähtyneiden purjojen sekaan pyöräytin halkaistut tomaatit, pilkotut oliivit, juustoraastetta ja salaattijuustokuutioita. Kun kippasin täytteet piirakkaan, leipomus näytti niin hyvältä, että oli napattava siitä kuva.

Piirakan oli tarkoitus valmistua ilman blogijulkisuutta, mutta koska se näytti hyvältä ja maistui mainioilta, oli siitä tänne toitotettava tietenkin.

Munamaidon ja paistamisen jälkeenkin piirakka näytti yhä hyvinkin syötävältä.

Maistiaispalaseksi lohkaisin kunnon kimpaleen. Eikä palan koko hirvittänyt, tuli nimittäin hämmentävän herkullinen leivonnainen! Kelpasi puolisollekin, joka arvioi piirakan kreikkalaistyyppiseksi. No, fetan kaltainen  juusto ja oliivit sen tekivät...

Koska elämä on hässäkkää ja sedän viikonlopun työvuorot sotkevat sosiaalista elämää, kutsuin vanhempani ja kummitädin meille syömään sunnuntaiksi. Jälkiruoaksi tekaisin kakun, sillä edellisestä kakkutehtailusta on niin kauan, että pelkäsin, etten enää osaisikaan... Kakkupohja on gluteeniton, ohjeella "saman verran kaikkea". Mittasin juomalasiin neljä kananmunaa, toiseen samalaiseen lasiin saman verran sokeria ja kolmanteen yhtä paljon jauhoja, joista 2/3 gluteenitonta jauhoseosta ja 1/3 perunauhoja. Leivinjauhetta ei tullut ihan yhtä paljon kuin muita aineksia... Sitä sekoittelin jauhoseokseen 2 tl. Paistoin 35 minuuttia vajaassa 200 asteessa.

Jos olisi aikaa, täyttäisin kakut mielellään edellisenä päivänä maustumaan. Nyt piti tehdä nopeutettu versio, joten täytin kakun aamulla. Kostutus laktoosittomalla maidolla (vähän nuukasti laitoin, olisi saanut olla kosteampaakin).

Alimpaan väliin suklaamoussea ja moussen sekaan pakastimesta kotimaisia vadelmia raikkautta tuomaan.

Ylimpään väliin tuli mansikkamousse.

Täytetty pohja sai odotella koristelua rauhassa jääkaapissa iltapäivään. Olin viikolla pallotellut erilaisia kakkuvaihtoehtoja edestakaisin loputtomiin. Melkein olin jo päättänyt laittaa pohjalevyjen väliin omenasosetta ja kermavaahtoa ja kakun kruunuksi lakkoja pakastimesta. Mutta kun viikolla näin espanjalaisia mansikoita kaupassa ja muistin, että kotona keittiön kaapissa on pussillinen suklaalla kuorrutettuja kuivattuja mansikoita, visio oli valmis!

Lopullisessa koristelussa totuus oli toisenlainen. Mansikat olivat ihan kohtuuttoman kokoisia, melkein kuin appelsiineja. Tee nyt sitten niistä kaunis ja siro koristelu! Ei mennyt kuin Strömsössä, mutta tulihan siitä omanlaisensa räpellys.

Jotenkin vaisulta näyttää kahvipöytä, jossa ei ole muuta tarjottavaa kuin yksi vaivainen täytekakku. Mutta tilanteen pelasti hienosti äidin ja isän tuoma neilikkakimppu, jossa oli juuri oikea väri!

Aika hyvää, vaikka suklaaraita olisi voinut olla hieman pehmeämpi. Mansikkaraita oli kuin pilvenpehmeää pumpulia. Nam.