tiistai 17. huhtikuuta 2018

Petroolinsinistä ja pelkkää raitaa

Tekaisin tuossa viime kuun puolella Lankavan petroolinsinisestä Lilli-ontelokuteesta Asteri-maton.  Kuteet tilasin jo ennen joulua samassa kuormassa kuin joululahjamaton tarpeet. Toteutus viivästyi, mutta vihdoin on matto lattialla!





Mattoraportti jäi tekemättä ajallaan, sillä suunnittelin tekeväni jäljelle jääneistä kuteista uuden päällyksen alakerran roinavarastossa kunnostusta odottavaan rahiin. Suunnitelma ei nyt kuitenkaan toteutunut ihan toivotussa aikataulussa, kun ohjelmassa ohitti rahin muut käsityöjutut.


Isoa virkkaustyötä ei ole älykästä raahata mukana reissukäsityönä, joten välissä on valmistunut yhdet villasukat alusta loppuun ja melkein valmiina on jo virkattu hippitakki ja toiset villasukat ovat puoliksi valmiit, eli yksi sukka odottaa paria kaverikseen.

Valmiit villasukat ovat Regian 4-säikeistä ohutta sukkalankaa. Samasta langasta olen tehnyt sukkia aiemminkin, mutta nyt ihmettelin pitkään, miten neulepinnasta tuli jotenkin vetku ja sukista väljemmät kuin etukäteen kuvittelin. Syy vetkuiluun selvisi vasta kun olin väkertänyt jo puolitoista sukkaa.  Tajusin vasta siinä vaiheessa napanneeni työvälineiksi vahingossa kolmosen puikot kaksi puolikkaiden sijaan. Puolen numeron ero näkyi lopputuloksessa selvästi!

Mutta enpä antanut sen haitata! Sukat eivät istu jalkaan napakasti, mutta eivät toisaalta puristakaan. Ja voihan olla, että ne päätyvät lopulta jollekin isokenkäisemmälle käyttöön. Ei vielä voi tietää.

 






4 kommenttia:

  1. Ihania kätten töitä jälleen ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos... oon vähän hurahtanut tuohon väkertämiseen :)

      Poista
  2. Olet kyllä aikaansaapa ja tuo matto on upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsillä tekeminen on niin kivaa, että jotain välillä valmistuukin :) Tykkään itsekin tuosta matosta ja varsinkin sen väristä :)

      Poista